Shengri kuaile!

Viikolla vietettiin varmasti monessa paikkaa synttäreitä, kuten myös Rakkaani siellä koto-Suomessa omiaan. Myös ayimme täytti vuosia. Annoin lahjaksi herkkukassin, materian suhteen kun olen kuullut monen täällä ampuvan huti. Hedelmiä ja pikku purtavaa, keksejä joita olen nähnyt hänen napostelleen, vähän suklaatakin ja useampi pussillinen erilaisia pähkinöitä.

Lahja tuntui olevan mieluinen ja pistaasipähkinöiden kohdalla hänen silmänsä laajenivat. "Ooo, these are too expensive!" Ayimme ei ollut koskaan raskinut niitä ostaa, eikä ollut kuulemma päässyt edes maistamaan, joten ainakin siltä osin lahja taisi oli jännittävä uutuus.

Kiinalaiset eivät yleensä tutki lahjojaan vieraiden läsnäollessa. Ayimme lahja oli poikkeus, koska se oli avonainen. Tapana on laittaa lahjat syrjään ja avata ne vasta vieraiden lähdettyä. Tällä tavoin ei välity kuvaa liiasta ahneudesta. Lahjaksi ei koskaan saa antaa kelloa, sillä se tarkoittaa, että odottaa vastaanottajan kuolemaa. Myöskään väriltään valkoiset lahjat eivät ole suotavia, koska valkoinen on surun ja kuoleman väri.



Perinteisesti kiinalaisilla syntymäpäivillä syödään nuudeleita. Ne ovat pitkiä ja symboloivat siten pitkää ja hyvää elämää. Ayimme oli hyvillään, kun olin tästä perinteestä tietoinen ja toin kaupasta nuudeleita lounasta varten. Muutenkin söimme tavallista paremmin, mikä kiinalaisittain tarkoittaa lihaisasti. Kälyni on kiinalainen, joten olen tottunut erilaisia lihoja tarjoileviin juhlapöytiin. Tällä kertaa pöydät eivät ihan notkuneet kuitenkaan.

Olen ostanut kirjan 101 Stories for Foreigners to Understand Chinese People ja sieltä lueskelin, että on tiettyjä syntymäpäiviä, joita kiinalaiset eivät juhli. Naiset eivät vietä 3-kymppisiään, ja miehillä vastaavasti on pannassa 4o-vuotisjuhlat. Niiden uskotaan olevan epävarmoja vuosia, jolloin on altis monelle ikävälle.

Myöskään 33- ja 66-vuotissyntymäpäiviä ei juhlita. Ne vuodet ovat riskialttiita erityisesti naisille, mutta miestenkin on hyvä pitää varansa. Oi joi, tänä vuonna täytynee ottaa iisisti... Syntymäpäiviä ei koskaan juhlita jälkikäteen, sen(kin?!) kun uskotaan tuovan huonoa onnea. Juhlapöytä notkuu sinä nimenomaisena päivänä tai jopa vähän etukäteen.

Mää-ä-ä-äää...

Monesti olen harmitellut taksissa tai jonkun kyydissä ollessani, kun kivat kuvauskohteet vain vilisee ohitse. Nyt kiinan tunneilta palatessani tartuin auton ikkunasta näkyvään hetkeen ja hihkaisin kaveriani pysähtymään. Kiitos, minä jään tässä. Kaivoin kamerani laukusta ja jäin ihastelemaan lammaslauman eväsretkeä.



Saksanpaimenkoira hoiti tärkeää tehtäväänsä ja piti määkivää laumaa koossa. Aika ajoin koitti joku utelias lähteä katsomaan, josko ruoho olisi vihreää vähän kauempana. Koirapaimen oli kuitenkin ajan tasalla ja kävi laiduntamassa karkulaisen takaisin. Kovin on karua ja kuivaa maa tähän aikaan vuodesta, mutta kyllä siitä lampaat koittivat nyhtää jotain pureskeltavaa.



Jostain syystä tunnen viehätystä noihin hellyttäviin lammaslaumoihin. Ehkäpä sillä on ollut jotain yhteyttä myöskin koirarodun valintaan. Kovin kauaksi ei koiruutemme ulkonäkö lampaista heitä. Ehkä selkään piirtyvä harmaa takki toimii jonkinlaisena tunnisteena. Mutta mitäköhän tästä näystä olisi tuumannut itse lammaskoiramme Oona?

Uudet tuulet

Uusi viikko on alkamassa ja huomenna taas kerhoillaan. Tänään sain siivottua fengshuit kohdilleen ja energiat virtaa taas vapaana ja raikkaina kuin tiibettiläisnaapureiden rukousliput. Viime päivien mälsyys on kaikonnut ja silmä havaitsee taas värejä.



Auringonlaskun aikaan ulkoilutin Oonaa ja kameraa. Katselin kuinka puut tekevät varjoja talon seinään.



Feikkilumi on enimmäkseen jo sulanut. Paikka paikoin löytyy vielä lumipalloaineksia ja pojat pääsivät leikkimään lumisotaa. Korvani erottavat kiinalaissanoja. Wo huíjia, aika lähteä kotiin. Mieheni on kotonamme Jyväskylässä. Ajatuksissa minäkin.

Tänään ei jaksa, ei huvita.

Onpas kyllä jotenkin mälsä ja väsähtänyt olo. Jo kiinan tunneilla tuli pilkittyä ja nyt olen nuokkunut päikkäreitä pitkin iltaa. Soitin brittiystävälle, että aloitetaanpa ne jumppailut joku toinen kerta. Tänään ei ole minusta mihinkään.

Ärsyttää kun kaasumittari piipittää. Kaasu on lopussa ja lisää pitäisi käydä lataamassa. Tänään en jaksanut. Olisi pitänyt jopa reilu kilometri pyöräillä. Kylmetköön kämppä, onhan minulla nyt isännänkin peitto lämmikkeenä. Suihkussa pitäisi kai jaksaa käydä nyt illalla. Aamulla ei varmaankaan tule enää kuin kylmää.

Lankapuhelinkin soi ja piinasi pari kertaa. Siihen tulee yleensä vain vähemmän kiinnostavia soittoja. Kiinalaisnainen puhuu nauhalta. En saa mitään selvää, mutta olen jo oppinut, että silloin on aika maksaa puhelinlasku. Muuten sulkeutuu myös netti. Joo joo, hoidan hoidan. Huomenna. Ehkä.

Toinen puhelu. Juu juu, haen haen ja hommaan korjaajan. Asunnon omistajan oikea käsi ilmoittaa, että on toimittanut kaivatun osan management officeen. Asunnossamme on taas jokin rikki. Samalla pitää pyytää avaamaan viemäri. Lavuaari ei vedä. Taaskaan. Saa odottaa huomiseen.

*****

Kiinalaisilla sentään on ollut tänään innostuneempi päivä. Lumi, tuo jännä elementti on pysynyt maassa jo muutaman päivän. Yön aikana oli satanut vähän lisääkin ja aamulla näki vanhempien jäävän leikkimään lumisotasta saatettuaan lapsensa koulubussiin. Palloja pyöriteltiin ja valokuvia räpsittiin. Hihkuttiin ja oltiin innosta soikeana.

Lapion varressa heilui varmasti jokainen kadunlakaisija, vartija ja ulkotyöläinen. Joillakin oli vitsoista väännetty luuta. Aika heppoiset oli välineet, eihän moisella luudan rihvelillä saa kuin lunta vähän siliteltyä. Mutta pääasia, että jokainen sai lunta sohia tai kantaa paikasta A paikkaan B.

Vaikka en kyllä nähnyt mitään mieltä, miksi lapioida muutaman sentin lumikerrosta rotvallin reunalta ja kantaa sitä kasoihin. Ketä se lumi siinä tienposkessa haittaisi ja sulaahan se kohta kuitenkin. No, ehkä menin vähän hätäiseen touhuja tuomitsemaan, olihan niillä kasoilla sittenkin selvä tarkoitus.



edit. Edellisen postauksen kommenttilootassa oli näköjään julkaistu uutislinkki. Kiitos siitä. Ei helvata, nyt ei jaksa kyllä ymmärtää. Lukekaa tästä mitä ihmettä ne kiinalaiset onkaan keksineet!? Ei ihme, että tänään on ärsyttänyt ihan ylimaallisen paljon. Taisin alitajuisesti haistaa palaneen käryä. Murrr...

Lunta!

Pari kertaa talvessa saattaa maa peittyä lumeen Pekingissäkin. Tällöin moni jättää ylimääräiset menonsa menemättä ja koulubussit saattavat olla kulkematta. Bussikuskit eivät nimittäin halua ottaa vastuulleen liukkaan kelin aiheuttamia vaaroja. Yleensä talvet ovat niin kuivia, ettei liukkaan kelin ongelmia juurikaan ole. Kesäkumeillahan täällä mennään pakkassäässäkin.

Kevään piti olla jo tulollaan, mutta niin vain on maa valkoisenaan. Lumi on pysynyt jo toista päivää. Oona on tohkeissaan uudesta elementistä, liekö pentuajan lumisuutta enää muistaakaan. Kaivaa kummissaan ja ihmettelee mihin se maa katosi. Pissa- ja kakkapaikka ovat hakusessa, kun maa tuoksuu niin erille.





Tänään pihallemme muodostui paljon pieniä jalanjälkiä ja vähän isompiakin. Oli taas kerhopäivä. Se viikon odotetuin aamu, kuulemma. Huisketta riitti ihan hengästymiseen asti. Jouduin nimittäin pärjäämään ilman vetoapua. Flunssa-aalto nielaisi vuorostaan toisen kerhotädin.

Keisarin uudet vaatteet

Kuten huomaatte, blogini on kokenut melkoisen muodonmuutoksen ja saanut Kiina-aiheisen kuosin. Itse en ole niin näppärä, että osaisin tällaisia muutoksia blogipohjaan tehdä, mutta taitavia kuvankäsittelijäräätäleitä löytyy täältä. Linkki löytyy myös tuolta vasemmasta yläkulmasta. Kiitos uudesta ilmeestä kuuluu Elegialle, joka kuunteli toiveitani ja räätälöi nämä keisarilliset vaatteet.



Tästäpä tulikin mieleeni kiinalaiset katot. Tiedättekö minkä vuoksi katon reunat on tehty kaareviksi? Tarina kertoo, että entisajan kiinalaiset ajattelivat pahojen henkien asuvan taivaassa. Silloin tällöin niitä tipahteli alas ihmisten kiusaksi. Niinpä katon reunoihin tehtiin hyppyrit, jotta katolle pudotessaan moiset kiusankappaleet lentäisivät kuin leppäkeihäät, eivätkä jäisi taloon häiriköimään.



Rakennuksilla on myös omat suojelijansa. Pieniä figuurihahmoja törröttää katon reunalla jonossa. Niiden lukumäärällä on myöskin merkitystä. Mitä enemmän hahmoja on, sitä korkea-arvoisemmalle väelle rakennus on tarkoitettu. Numero yhdeksän on kiinalaisittain keisarillinen luku ja yhdeksän figuurin jono tarkoittaa, että rakennuksessa voi oleilla ainoastaan keisari itse.

Tervehdys ystävät! Täällä taas...

Tuli pidettyä vähän blogitaukoa. Mies oli kuumeen kourissa ja sama pöpö kävi sitten pöllyyttämässä minuakin. Varsin viheliäitä tosiaan nämä paikalliset virukset. Jälkimaininkina vielä on jokseenkin räkäinen nauru ja poskilla roikkuvat tummat silmäpussit. Melkein voisi irrota paikka C-luokan kauhuleffasta.

Verrattain paljon kerkesi tässä viikon aikana tapahtua. Ei niinkään omassa elämässä, mutta täällä Kiinassa ja Pekingissä. Melkein kuin olisi johonkin madonreikään humpsahtanut, niin suuresti todellisuus muuttui. Se järjetön ammuskelu ja paukuttelu vihdoin ja viimein loppui ja äänimaisema on seesteinen kuin sodanjälkeisen rauhan aikana. Pitihän siinä loppuhuipennukseksi tuikahtaa tulipalokin tuolla keskustassa. Siitä on tainnut olla juttua Suomen uutisissa asti.

Myös kevään ensimmäinen sade saapui Pekingiin tässä joitain päiviä sitten. Ei ollutkaan satanut sitten syys-lokakuun. Kuinka hartaasti luonto olikaan sadetta janonnut! Märkä ilma tuntui ihan ihmeelliseltä. Keli on käynyt myös lämpimämmäksi. Ensi kuussa kuulemma on jo +20. Sieltä se kevät keikkuen tulevi!



edit. Selvennettäköön, ettei täällä suinkaan vielä sandaaleilla tarkene. Kuva on viime kesältä.

Mies kuumeen kourissa

Mies palasi työmatkalta ja on nyt toipilaana. Aluksi koitin lääkitä yskää ja kuumetta kiinalaisilla rohdoilla. Olo kuitenkin vain paheni, yskiminen kävi kipeäksi ja viime yönä hän vapisi ja tärisi horkassa. Oli suunnattava klinikalle.




Lääkäri tutki ja kuunteli keuhkoja. Kyseli onko mieheni ollut viime aikoina tekemisissä lintujen kanssa. Ei ole. Onneksi. Täällä moiset oireet otetaan varsin vakavasti. Kukaan lääkäri ei tietenkään tahdo päästää käsistään hoitamatonta tapausta, mikä voisi olla kohtalokasta potilaalle itselleen ja aihettaa epidemian saati pandemian. Lintuinfluenssaa on nimittäin esiintynyt jossain paikoin. Kyse on kuitenkin ihan yksittäistapauksista.

Koomista oli, kun lääkärin kysellessä yhteyttä lintuihin, meidän kaikkien katseet kohdistuivat mieheni paidassa oleviin, untuvatakista irronneisiin höyheniin. -Jaa, no otetaanpa silti ne röntgenkuvat. Keuhkot kuvattiin ja kuuri määrättiin. Ei ollut sitä lintu -sellaista, eikä onneksi keuhkokuumettakaan, mutta keuhkoputkentulehdus kyllä. Viikonloppu siis toipuillaan ja lepäillään.

Jos Suomi on byrokraattinen maa, niin täällä se on hiottu ihan huippuunsa. Tulohaastattelussa ennen lääkärille pääsyä mieheni piti allekirjoittaa kuusi eri kaavaketta. Lääkäriltä tultuaankin oli vedettävä nimikirjoitus vielä kolmeen eri kohtaan. Yksityiset lääkäripalvelut ovat kyllä ensiluokkaisia, mutta ehkä vähempikin paperienpyöritys riittäisi.



(Kuvat sieltä kiinalaisesta rohtokaupasta.)

Yksinäisen illan ajatuksia

Mies on taas muutaman päivän työmatkalla. On niin hiljaista ja yksinäistä. Niin vain on, että täällä kaukana erossaolemisen ikävä korostuu. Suomessa työmatkat saattoivat venyä viikoiksi, mutta silti ei tarvinnut tuntea oloaan yksinäiseksi. Olihan sentään omakin elämä ja omat harrasteet. Oma koti, tuttu seutu, ystävät ja juttukaverit. Oma auto, liikkumisen vapaus ja helppous. Kotimainen radio, tv ja lehdet.

Tällaisina yksinäisinä hetkinä ajatukset helposti palaavat Suomeen. Kotiin. Katselen valokuvia, muistelen ja haikailen. Mitenköhän sitten, kun pian mieheni onkin pari viikkoa poissa ja niistäkin toisen kotonamme Jyväskylässä?! Voi sitä koti-ikävän määrää. Mitenköhän siihen voisi varautua??

Yammy Yammy

Asuinalueemme ympärillä käy alituinen kalke. Uusia taloja nousee tämän tästä. Hyvä puoli siinä on, että samalla lisääntyvät myös palvelut. Lähistöllemme on avattu ainakin kolme uutta ravintolaa. Japanilaisen lisäksi testattu on nyt myös taiwanilainen.

Listalta löytyy ihan kiinalaistakin ruokaa, onhan se perustana myös taiwanilaisessa keittiössä. Taiwanilainen keittiö on ottanut vaikutteita eri puolilta maailmaa ja currykana mausteisuudessaan lähentelee jo Intiaa. Mitään kovin suurta eroa ei näytä olevan peruskiinalaiseen menuuseen, paitsi osterimunakas, jota en ole täällä tavannut. Taiwanilaisuutta lienee myös se, että listalta voi tilata ihan henkilökohtaisen annoksen. Kiinalainen tapahan on, että pöytään tilataan yhteiset tarjottavat.

Tässä kuvasarja ravintolan ilmeestä. Tapeteissa on vanhoja kiinalaisia valokuvia pirteästi uudistettuina. Kirkkaat värit ja monet yksityiskohdat houkuttelevat tarkastelemaan lähemmin. Harmi vain, hieno tapetti näyttää olevan aika hutaisten laitettu. Ikäviä kupruja siellä täällä. Lieköhän tullut kiire saada ravintolan ovat aukaistua. Mutta oikein kelpo paikka esitellä tuleville vieraille. Siisti ja vieläpä kohtuuhintainen.