Nämä päivät pitäisi lailla kieltää

On päiviä jolloin ei kerta kaikkiaan huvita nousta peiton alta. Eilen oli juurikin sellainen päivä. Edellisillan hauskanpito kostautui kadotettuun huomiseen. Krapulat ovat aina olleet minulle ihan vihonviimeisiä olotiloja. Pari lasillista viiniä on ihan ok, mutta jos yhtään raja ylittyy, seuraavan päivän karma on jäädä vellomaan johonkin loputtomaan, psykedeeliseen välitilaan. Onneksi pystyn melko hyvin pakenemaan unimaahan, paitsi en ole varma onko se yhtään sen lohdullisempaa.

Pekingin ilma on ollut viime päivinä ihan pelottavan sakeaa! Saastelukemat ovat hiponeet ihan pilviä, liekö mitta-asteikko loppunut jo keskenkin. Karmaisevaa harmautta, jota melkein voi jo veitsellä leikata ja jonka aistimus ei tunnu pelkästään nenässä, vaan myös suussa. Urgh! (Päätös poismuutosta ensi keväänä oli taatusti oikea.) Mutta viime yönä satoi saasteet alas, narulla roikkuville pyykeilleni ja taivas on suorastaan sininen. Hetkeksi on taas valoa tunnelin päässä. Mutta hmmm, melkein tekisi mieli pestä pyykit uudelleen. Ei oikein houkuttais hypätä valmiiksi saastuneisiin kalsareihin... :/

.......

Kuvat ovat Guilinin Reed Flute -luolasta. Maankuoren liikkeet ja eroosio ovat aikaansaaneet  alueelle muutakin kuin kukkuloita. Luolien onkaloista paljastuu mahtavia kivimuodostelmia ja karbonaattikerrostumia, joiden värikkyyttä vielä korostetaan erilaisilla valoilla. Kieltämättä luolakierros oli kuin olisi astunut johonkin sadunomaiseen mielikuvitusmaahan. Nämä alemmat kuvat ovat muuten ylösalaisin. Oikeasti kivipiikit ovat luolan katosta roikkuvia tippukiviä.

Maisemat kuin 20 yuanin setelissä

  Li-joen rannat Guilinin seutuvilla ovat kuuluisia upeista maisemistaan ja uljaana kohoavista sokeritoppavuoristaan. Kauniit karstikukkulat ovat innoittaneet kiinalaisia kuvataiteilijoita ja runoilijoita kautta aikojen.

Läheltä Yangshuota löytyy tämä kuvankaunis paikka. Maisemistaan kuuluista pieni kylä nimeltä Xingping.

Tytöt tiesivät kertoa, että tämä näkymä löytyy 20 yuanin setelistä. Mutta hei... heebo siinä vasemmalla! Mistä sinä siihen tupsahdit... ?! Murrr... aina joku ylimääräinen tiellä, kun yrittää ottaa hyvää kuvaa..

Keli oli vähän harmaa, mutta kuvitelkaapa nämä maisemat auringonnousun tai -laskun aikaan..

Leipää ja sirkushuveja, kuinkas muutenkaan, kun Kiinassa ollaan. Tällä kertaa olisi saanut kuvauttaa itsensä korpit olalla.

Kuvareportaasia aamuisesta Yangshuosta

Sumuisten vuorten pyykkärit

..........

Taijia luonnon helmassa.

.........

Aamuisin puistoissa tapaa muitakin taijin harjoittajia.

.........

 Aamupalan voi tulla nauttimaan katuruokalaan. 
Tarjolla on puurovelliä, nuudeleita sekä jiaozeja (liha- ja kasvisnyyttejä).

Mausteita ja hapatettuja kasviksia käytetään kylkiäisenä. Puuro maustetaan voisilmän sijaan chilillä.

Kananmunat keitetään ja säilötään mausteliemeen, esim. teelehtiin.

.........

Miltäkö tuntuu syödä polvet suussa? Kattakaa aamiainen leikkimökkiin ja kokeilkaa...

.........

Ruokalan työntekijä purkittaa soijamaitoa.

...........

Minun aamiaiseni. Valitsin paikan, mistä sai kahvia.

Tarjolla olisi ollut myös tämän näköinen ruokapaikka. Aika kivalla paikalla, eikö?

Experience is what you get, when you don't get what you want.

Reppureissaaja on palannut ja muutaman päivän jo ehtinyt hengähtääkin. Matka oli mielenkiintoinen kokemus, mutta valokuvauksellisesti ei niin antoisa, kuin olisin toivonut. Kehno sää kiusasi koko viikon ja muutama päivä piti pidellä rankkaa sadetta hostellin suojissa. 

Olisi ollut hyvää aikaa lukea, mutta kiinalainen huonetoverini oli kähveltänyt kirjani. Mietin vain, että mitä ihmettä kukaan tekee suomenkielisellä romaanilla??! Päätyiköhän kirjani sytykkeeksi vaiko pepun aluseksi? Vai yrittääkö joku nyt epätoivoisesti opetella sen avulla englantia...?! 

..............

Ensimmäinen varsinainen nähtävyysetappini oli Guilinin lähellä sijaitsevat riisiterassit. Olin nähnyt kuvia niistä vuoren rinteillä lepäävistä graafisista muodostelmista, ja niinpä varasin kyydin paikan päälle. Minibussilla matkaan lähti kourallinen muutakin hostellin väkeä. 

Bussi luikerteli ylös pitkin vuoristoa kohti yhä sakeampaa sumuverhoa.  Keli ei tainnut olla kovin otollinen. Matkaa taitettiin lopuksi myös jalan. Reilun puolen tunnin kapuamisen jälkeen pääsimme näköalatasanteelle, mutta harmiksemme näkyvyys oli lähes olematon. Edessä oli pelkkää sumua ja harmaan eri sävyjä. Maisema oli ikään kuin kadonnut.

 

............

  

Pienen hetken sumu raotti verhojansa ja paljasti palan maisemaa. Ainakin saimme varmuuden, että olimme siellä, missä meidän pitikin olla.

Muutama ryhmästämme oli päättänyt tehdä parin tunnin vaelluksen ja heidät oli viety hieman ylemmäksi, mistä heidän oli määrä laskeutua polkua pitkin sovittuun paikkaan. Minä olin skipannut vaelluksen, sillä kenkäni tuntuivat liukkailta kivetetyllä polulla. Ehkäpä muutkin olisivat luopuneet ajatuksesta, mikäli olisivat tienneet, miten sakeaksi sumu kävisi. Yksi porukasta nimittäin eksyi. 

Mikä onni, olin vaihtanut juuri hänen kanssaan puhelinnumeroita, ihan kaiken varalta. Eksynyt espanjalainen sanoi olleensa syvästi huojentunut saadessaan minuun yhteyden sankan sumun nielaisemana, keskeltä ei mitään. Pelko oli jo kouraissut, sillä pimeäkin oli jo alkanut laskeutua.

Ajaessamme takaisin pitkin vuoren rinteitä täytyi meidän välillä pysähtyä tyystin, sillä sumu oli armoton ja sade piiskasi tien liukkaaksi. Valuimme alas pikkuhiljaa ja näimme rinne-etapilla neljä kolaria ja tieltä suistumista. Keli oli suorastaan vaarallinen.

Vaikka riisiterassit jäivätkin näkemättä ja niiden upean graafiset kerrostumat kuvaamatta, oli retki vuorille ainakin kokemus. Ja niinhän sitä sanotaankin: "Experience is what you get, when you don't get what you want."

                                                ................