Hachiko

Tämä koirapatsas seisoo Shibuyan aseman pohjoispuolella ja siitä on tullut tunnettu maamerkki ja suosittu kohtaamispaikka. Tarina kertoo, että 1920-luvulla Tokion yliopiston professori otti pienen Akita-koiran pennun, Hachikon, joka osoitti isännälleen mitä suurinta uskollisuutta. Joka aamu Hachiko saattoi professorin asemalle ja palasi iltapäivällä häntä vastaan. Eräänä päivänä isäntä ei palannutkaan, sillä hän oli kuollut työpaikkalleen. Hachiko jatkoi silti sitkeästi omaksumaansa tapaa, kunnes hän itse kuoli yksitoista vuotta myöhemmin, isäntää yhä odotellessaan. Koiran uskollisuus kosketti paikallisia ja he pystyttivät patsaan hänen muistokseen.

Tokion tuhannet kasvot

Tokio ei ole yhtenäinen kokonaisuus, vaan se koostuu lukuisista pienemmistä keskuksista, joissa kussakin vallitsee ihan omanlainen tunnelmansa. Neljän päivän pikavisiitti tarjosi varmasti vain jonkinlaisen pintaraapaisun tuosta valtavasta metropolista. Yleiskäsityksen perusteella voi sanoa, että Tokio on äärimmäisen siisti ja puhdas kaupunki. Pitkän matkaa on tultu niistä 80-luvun ajoista, jolloin Tokiota leimasi paha saasteongelma, ja uutisissa mainittiin, kuinka kolikoilla toimivat automaatit tarjosivat lisähappea ohikulkijoille. Nyt noita tankkauspisteitä tarvittaisiin puolestaan täällä Pekingissä...



Reissumme aikana saimme todeta, että japanilaiset todellakin ovat ystävällistä väkeä. Tietä kysyttäessä he saattoivat lähteä saattamaan usean korttelin taakse, mikäli englannin kielen taito ei antanut myöten selittää. Pääosin japanilaiset eivät puhu juurikaan englantia. Majataloon tulijat saivat huomata, että heidän nimellään oli merkattu oma kenkähylly. Kengät riisuttiin usein myös ravintolaan astuessa, poikkeuksena pikaravintolat. Kohteliaisuutta ja kunnioitusta osoitettiin syvään kumartamalla ja päätä nyökyttelemällä. Jotenkin tuo tapa oli kovin tarttuvainen ja aloittelija on kyllä vaarassa venäyttää niskansa.

Japanilaisten tekniset vempaimet ovat ihan oma lukunsa. Niiden edessä satunnaisen matkailijan sormi meni usein suuhun. Pikaruokaloissa tarjoilija ei käsitellyt rahaa, vaan ruokatiketit ostettiin eteisen lippuautomaatista. Metrolippujen saamisessa oli myös omat jipponsa ja wc:ssä asioiminen se vasta teknisiä taitoja vaatikin. Pitkän aikaa meni ihmetellessä pöntön ohjauspaneelia, jossa oli lukuisia nappuloita. Istuinrengas oli lämmitetty ja tarpeet sai suorittaa kauniin taustamusiikin tai lorisevan vesiputouksen peittäessä todelliset äänet. Wc-pöntön lisäksi huuhdeltiin myös peppu. Sopivan suihkun saamiseksi oli tietenkin useita vaihtoehtoja. Lopuksi vielä kuivaus ja taisipa jostain tupsahtaa raikasta tuoksuakin.

Arkiaamuisin metrot täyttyvät töihin matkaavista tokiolaisista. Miesten pukukoodista ei ole epäilystä. Kaikki sonnustautuvat mustaan pukuun ja valkoiseen kauluspaitaan. Metrovaunu muistuttaakin erehdyttävästi täyteen ahdettua pingviinilaumaa. Metromatka taittuu kännykkää näppäillen tai magna-sarjakuvalehteä selaillen. Minkäänlaista meteliä ei pidetä ja seiniltä voi bongata monenlaisia valistavia ohjeistuksia.



Yksi kaupunginosa oli erikoistunut juuri noihin magna-sarjakuviin ja siellä törmäsimme mielenkiintoisiin ilmiöihin, kuten japanilaisten videopeli-innostukseen. Kävimme aistimassa tunnelmaa seitsenkerroksisessa peliluolassa, missä kaikenikäiset miehet uppoutuivat vauhdikkaaseen pelimaailmaan. Osa peleistä oli niin suosittuja, että niihin oli kymmenien metrien jonot. Taitaa suomalaisten peliharrastus olla aika kesyä tämän rinnalla...





Samoilla kulmilla katukuvassa vilisi lolitoiksi ja magna-hahmoiksi pukeutuneita tyttösiä, jotka houkuttelivat ohikulkijoita kahviloihinsa. Uteliaina poikkesimme yhdessä niistä. Kahvila oli rakennettu sarjakuvastudion yhteyteen. Tarjoilijat olivat söpöjä pitkine räpsyripsineen ja pupunkorvineen. Juomat tarjoiltiin värikkäistä muovimukeista, jollaisia tapaa lähinnä lasten mehukesteillä.

Tarjoillessaan tytöt polvistuivat asiakkaidensa eteen, laittoivat sormet sydämen muotoon ja opettivat jonkin sarjakuvista tutun riimin. Kieltämättä oli ehkä hivenen koomista, kun isot äijät toistivat hömppää rimpsua taivuttaen samalla sormia sydämen muotoon. Olin ihan varma, että jollakin pettää pokka, mutta ei. Hommaan suhtauduttiin ihan tosissaan.



Tokiosta löytyy lukematon määrä erilaisia alakulttuureja. Koulupukukäytännön vastapainona nuoriso revittelee vapaa-aikana mitä ihmeellisimmissä asuissa. Turisti saa aikansa kulumaan ihan vain ohilipuvaa ihmisvirtaa ihmetellen ja ihastellen. Monissa asioissa Tokio ja japanilaiset kyllä yllättivät. Täytyy kyllä todeta, ettei reissu ainakaan tylsä ollut. Sen verran kummallista väkeä nuo japanilaiset ovat...



Tässä lopuksi kuvasarja isojen poikien painiottelusta. Tokiossa järjestettiin sopivasti reissumme aikaan valtakunnallinen sumo-turnaus. Sen kerran kun Japanissa oltiin, niin pitihän sitäkin käydä katsomassa. Sen syvemmälle lajin saloihin emme kuitenkaan päässeet. Hommaan liittyi kaikenlaisia rituaaleja ja esivalmisteluja. Painiareenaa lakaistiin joka välissä tietyn kaavan mukaisesti. Harjamiesten lisäksi areenalla suihki menemään hassuihin pukeutunut selostaja, joka varsin kiekuvalla äänellä joikasi kannustushuutoja tai jotain sen tapaista.

Mainittakoon, että liput turnauksen parhaimpiin otteluihin oli myyty loppuun jo aikaa sitten. Mutta lajista tietämättömille turisteille riitti aamun ensimmäiset sessiot.

Vuoroa omaan otteluun jonotettiin nätissä jonossa.
Areenalle päästyä oli vuorossa kumartelua ja jalkojen nostelua.

Itse ottelu oli hetken rysäys. Keskimäärin vääntöä kesti
kahdesta sekunnista puoleen minuuttiin.

Turnauspaikalla oli myynnissä kaikkea mahdollista sumoiluun liittyvää. Suosikin kuvalla varustettu pefletti (??) olisi kyllä ollut kova sana.

Otteluiden lomassa painijat pukivat ylleen kylpytakit, eli perinteiset yukatat ja kopsuttelivat hassuilla puukengillä ruokalaan tankkaamaan. Mielenkiintoista olisi ollut nähdä millaisia ovat näiden poikien annoskoot...

Pari viikkoa Pekingiä

Kuvat Pekingin kaupunginsuunnittelumuseosta

Kylläpäs on ollut touhua ja huisketta. Vieraiden kanssa tämä Kiina-elo saa kummasti piristystä ja uutta ilmettä. Pariviikkoinen menikin yhdessä hujauksessa. Toiset vieraamme siis pääsivät kuin pääsivätkin tulemaan. Harmi, että toisille tilanne ei ollut yhtä suotuisa. Täällä oli jo toiveikkaasti kaikki vieraspedit pedattuina, mutta tuhkapilvi saneli tylyt ehtonsa. Heidän matkasuunnitelmat siirtyivät syksylle. Sitäkin suuremmalla syyllä toivon, että heidän reissunsa onnistuisi silloin mitä parhaiten.

Parin viikon aikana tuli tässä taas katseltua Kiinaa ja Pekingiä lukuisista eri kulmista. Skaala on täällä laaja ja haitarissa on mittaa. Vieraidemme ruokailukokemuksetkin ulottuivat nuhjuisten katukeittiöiden antimista viiden tähden shamppanjabrunssiin. Ja siihen väliin mahtui paljon! Mutta minkä siisteydessä ja esillepanossa menettää, ei välttämättä lainkaan ruuan maussa häviä. Kaikessa autenttisuudessaan katukeittiöt ovat Kiinan ruokakulttuurin suola. Harmi vain kun niitä jyrätään maan tasalle kovalla vauhdilla uusien ja hienojen rakennusten alta.

Kiina monine ilmiöineen tuli vieraillemme tutuksi. Liikennekulttuuri oli yksi olennaisista ihmettelyn aiheista. Hiuksenhienot ohitukset hämmästyttivät ja selväksi tuli myös, että ruuhkiin jumittuminen ja taksissa pojottaminen ovat väistämätön tapa kuluttaa aikaa Pekingissä. Eikä se paljoa tarvitse, että liikenne puuroutuu. Ja ainahan se tietenkin kyntää...

Vieraamme osoittautuivat varsin ennakkoluulottomiksi matkalaisiksi niin ruuan kuin muidenkin kokemusten suhteen. Tässä kuvareportaasia pienen kiinalaiskylän parturista. Miesten tukanleikkuun sai 80 sentillä. Ja rohkenipa asiakkaamme ottaa siihen päälle vielä parranleikkuunkin. Kiinalaisparturin varmoissa käsissä leuka raakattiin veitsenterävästi. Lisähintaa lystille tuli 30 senttiä.

Kiitokset J & E:lle ikimuistoisista hetkistä ja mukavan piristävästä pariviikkoisesta! Oli suuri ilo saada teidät vierailulle Kiinan kotiimme. Ovet ovat avoinna ja vierashuone palvelee myös tulevassa kodissamme.

Nyt blogi hiljenee ainakin loppuviikoksi, vaikka postattavaa kyllä olisi. Lähdemme nimittäin kurkistelemaan Japaniin ja aistimaan pääkaupungin tunnelmaa. Nähtäväksi jää, mitä Tokio tarjoaa meille neljän päivän aikana.