sunnuntai 31. elokuuta 2008

Varsin suomalainen päivä



Aamuisella koiranulkoilutuslenkillä olo tuntui yllättävän kotoiselta. Sää oli syksyisen suomalainen. Vettä sateli ja ilma oli kolea. Iho meni jopa kananlihalle. Ehkä ensimmäisen kerran täällä ollessa. Kotoisuutta lisäsi se, ettei kiinalaisia näkynyt missään. Moinen keli ei taida olla se suosituin ulkoilemiseen, mutta kiinalaisia se houkuttelee sitäkin vähemmän. Kadut huokuivat tyhjyyttään.

Tajuntaani iskeytyi toinenkin epäkiinalainen aistihavainto. Äänimaisemasta puuttui jotakin hyvin oleellista. Oli kumman hiljaista! Kaskaiden siritys oli vaimentunut huomattavasti. Oikeastaan sitä ei juurikaan enää kuulunut. Voi miten autuasta! Kumpa tämä ei olisi vain sateen tuoma ilmiö, vaan jotain pysyvämpää. Ilokseni huomasin kadulla muutamia kuolleita kaskaita. Mahtavaa! Vielä kun löytäisi kunnon joukkohaudan!

Tunnelma oli jo heti aamusta virittäytynyt kotoiselle taajuudelle, niin mikäpäs olikaan sen luontevampaa kuin viettää löhö-lauantaita suomalaisia nettiradioita kuunnellen.




Myöskään ruuaksi ei tänään mikään kiinalainen kelvannut, vaan ilmeni pakottava tarve saada jotain kotoisempaa. Hmmm... mitäköhän tänään syötäisiin...? Juustovoileipiä!! Pitkään ei tarvinnut miettiä. Elimistömme huusivat lämpimiä voileipiä! Kiinalaisesta ruokaympyrästä puuttuu kumpikin artikkeli, sekä juusto että leipä. Onneksi lähikauppamme hivenen länsimainen valikoima mahdollisti suunnitelmamme. Sieltä löytyi kuin löytyikin pussillinen paahtista ja pari eri makuista juustokönttiä.







Oikein innollamme väsäsimme voileipiä ja ilmassa leijui jännitystä, kuin suuressakin urheilutapahtumassa. Miten voikaan voileipien tekeminen olla näin spesiaalia!? Ehkä tämä kaikki kertoo jonkin asteen koti-ikävästä. Nyt se kai sitten ensi kerran iski, kuukausi siihen meni. Ja voileivät, ne maistuivat niin maan taivaalliselta!




Ilta jatkui edelleen suomalaisissa tunnelmissa. Kulhollinen popcorneja ja tietokoneen ääreen istumaan. Nyt oli pakko saada nähdä vähän Pasilaa. (=Hullunhauska suomalainen animaatiosarja. Tähän kohtaan liittäisin mielelläni linkin, mutta en ole siinä vielä onnistunut.)








Pasilan Pekka Routalempeä mukaillen: Koti-ikävä, on se jännä ettei se kotona iske, usein muualla iskee. Ulkomailla niin erilaiselta näyttää. Aluksi kaikki on hyvin jännää. Sitten ikävä hiipii. Kaipaus kaihertaa rintaa. Juice ja syksyn sävel, tuuli käy läpi pääni etelästä pohjoiseen. Rakkaus. Jotain suomalaista sydän tahtoo. Voileipä, sekin niin suuri nautinto nykyään. On se jännä. Nykyään melkein kaikki on jännää.

torstai 28. elokuuta 2008

Hau hau!



Hau hau vaan kaikille! Olen Oona Lampuri, tämän perheen uskollinen paimentaja. Tulin tänne Blogimaahan haukahtelemaan, vaikka sanovat etten kovin haukkuherkkä kaveri olekaan. Harmittaa, kun emäntä on ruvennut viettämään niin paljon aikaa tässä tietokoneella. Minä en saakaan enää täysin jakamatonta huomiota. Olen kuulemma läheisriippuvainen, kun peesaan. Mutta kun minulla vain on niin tylsää!! Sitä vain koitan kertoa, että hei, tehdään jotain, lähdetään ulos, leikitään palloa, tehdään mitä vain! En jaksa, kun ei ole mitään tekemistä.




Emäntä ja isäntä puhuu jostain juoksuajasta. En oikein ymmärrä, kun enhän ole päässyt juoksemaan vapaana pitkään aikaan. Kummallista kun pitää kulkea hihnassa koko ajan. Enhän minä ole mikään karkailija, nätisti seuraan vierellä, ainakin melkein. No joskus vähän innostun, kun huomaan jotain tosi kivaa, tai kun nenään tarttuu jokin jännä haju. Mutta yleensä tottelen aika hyvin, siksi en ymmärrä tuota narujuttua ollenkaan. Ja että narussa pitää olla ihan KOKO AJAN!!! Voitteko uskoa!?

Ennen sain aina Bubun kanssa juosta ja leikkiä ihan vapaana. Niin, Bubu on siis minun uusi ystävä täältä. Tiedättekös, se on ihan samanrotuinen kuin minä ja samanikäinenkin, paitsi että se on poika. Nyt kun ollaan Bubun kanssa nähty, niin eihän siitä leikkimisestä mitään tule, kun pitää narussa olla. Ja sitten vielä Bubu haluaisi leikkiä joitain ihan uusia leikkejä, hyppiä selkään ja sen semmoista. Bubun mielestä se vasta olisikin kiva leikki.





En oikein tiedä, jotain kummallista on meneillään. Minulle on tullut sellainen hassu tunne, että pitää saada pissiä vähän väliä. Pissi ei siis tule kerralla, vaan sitä pitää lirautella sinne tänne. Varsinkin jos sattuu nenään jonkun poikakoiran haju, niin silloin vasta rupeaakin heti pissittämään. Aika omituista. Ei minulla ole ennen ollut tällaista.

Jostain syystä minulla on hirmuisen turhautunut olo. Jotain pitäisi tehdä, mutta en oikein tiedä mitä. Välillä katselen ulos ikkunasta ja haikailen. Aivan kuin jäisin jostain paitsi. Pari päivää sitten purin tätä oloani pyykkikoppaan. Siitä tuli niin hyvä olo, että eilen purin sitten toisenkin. Emäntä ei selvästikään tykännyt, mutta minusta nuo pyykkikopat ovat nyt paljon kivempia. Niistä roikkuu tuollaisia hauskoja soiroja, ja niitä on kiva ohimennessä salaa nyhtää. Ihan vaikka emännän kiusaksi.



keskiviikko 27. elokuuta 2008

Kaikki paitsi yksi

Jiihaaa!!! Tänään saapui muuttokuormamme! Sillä olikin vähän pidempi trippi, vaikka ottikin varaslähdön ja lähti matkalle jo ennen meitä. Nyt kun kaikki luvat ovat kunnossa ja byrokratian rattaat käyty läpi täällä Kiinan päässä, niin rakkaat romppeemme saivat luvan astua uuteen kotiimme.



Siinä ne nyt ovat, lattialla niin somasti levällään ja Oona löysi heti kuormasta omansa... Muuttomiehet olivat muuten hurjan ystävällisiä ja palveluhenkisiä, purkivat tavarat laatikoista valmiiksi. Meidän ei tarvinnut kuin todeta, että kaikki mikä tuli, tuli ehjänä perille. Nii-in, ihan koko kuorma ei tullutkaan. Viranomaiset olivat asiasta jo aiemmin ilmoittaneet, joten osasimme varautua. Jotain oli jäänyt tullin hampaisiin...

Epäilyksemme kohdistuivat oitis kankaanpainotarvikkeisiin. Niin monenlaisia litkuja ja kemikaaleja olin lähettänyt taipaleelle. Mutta ei Kiinan tulli ollut myrkyistä kiinnostunut. Ne tulivat perille, ihan joka purnukka.




Myöskin kirjapino saapui sellaisenaan. Mitään ei oltu sensuroitu. Olimme kyllä kuulleet, että kirjojen suhteen voidaan olla tarkkoja ja että on olemassa sääntö, jonka mukaan maahan saa tuoda vain 10 kirjaa per henkilö. Olimme muuten varautuneet tähän ja tuoneet osan kirjoista repussa... Mutta muuttokuorman kaikki 18 kirjaa saapuivat perille. Mikähän kumma siellä tullissa sitten kiikasti??




Totta. Kuormastamme uupui yksi tavara. Tullin tiheään seulaan oli tarttunut niinkin vaarallinen esine kuin pokerisetti! Ei ehkä olisi ihan heti tullut mieleen, mutta maassa maan tavalla. Uhkapeli on Kiinassa kielletty ja tokihan niillä tullissa on herännyt epäilys, että aiomme laittomia rahapelejä harrastaa. Nyt ei sitten polettikiekkoja sormeilla, eikä korttia jaella iltojemme ratoksi. Täytynee keksiä muuta puuhaa, hommata vaikkapa pingis-mailat.

maanantai 25. elokuuta 2008

Kolikon kääntöpuoli


Kiinalaisessa ajattelussa ja tavassa tehdä asioita on jotakin perin kummallista. Välillä tuntuu, että asioita ei ole taidettu miettiä ihan loppuun asti. Kun suomalaisena on tottunut siihen, että asiat ainakin pyritään hoitamaan sujuvasti ja loogisesti, kiinalaiset tuntuvat syystä tai toisesta tekevän juuri päinvastoin.

Myös sijainnin ja ilmaston vuoksi täällä joutuu kiristelemään hampaita. Jotkut luonnonilmiöistä ovat kertakaikkisen raivostuttavia. Ei pelkästään kuumuus ja ahdistava hiostavuus, vaan myös osa eliömaailman ilmestyksistä on perinjuurin piinaavia.

Tänään on se päivä, jolloin on pakko saada vähän tilittää. Olenkin koonnut tähän mieltä purkaakseni ja huojentaakseni Top ten -listan kaikkein ärsyttävimmistä Kiina-ilmiöistä:

1. Hiostava kuumuus. Tämä pääsee ehdottomasti listan kärkeen. Voiko mikään olla niin turhauttavaa, kun heti ovesta "ulkoilmasaunaan" astuessa alkaa hikinoro valua selkäpiitä pitkin ja tukka on märkä, jos vähänkin yrittää jotain touhuta. Ok, ylipainolla on varmasti osuutta asiaan, mutta silti! (Luojan kiitos kesä alkaa pikkuhiljaa taittua syksyyn ja eläminen lämpotilan osalta kohta olla jo siedettävää.)




2. Ruuhkat ja ihmispaljous. Se, että viidesosa maapallon väestöstä on kiinalaisia, on kuitenkin melkoinen tosiasia kohdattavaksi elävässä elämässä. Paikka paikoin kaupunki kuhisee kuin muurahaispesä. Sitä paitsi jonottaminen on täällä lähes tuntematon käsite. Ihmiset ryntäävät minä ensin -periaatteella joka paikkaan. Olympialaisten vuoksi kansalaisille on kuulemma annettu jonotuskoulutusta. Mikäli sillä on ollut jotain vaikutusta, en edes halua tietää lähtötilannetta.




3. Meteli. Kiinalaiset tuntuvat rakastavan meteliä. Katutapahtumissa esittäjiä on aivan liian tiheässä, ottaen huomioon, että melkein kaikilla on käytössään jonkinlainen äänentoistolaite. Kaiuttimista kuuluu korvia raastavaa sekameteliä. Siinä menee hyväkin esitys ihan hukkaan.

Paikalliseen supermarkettiin on ehkä virhe mennä mihinkään muuhun aikaan, kuin heti aamuyhdeksältä. Jotta meteli olisi maksimaalisen raivostuttavaa, kiinalaiset ovat keksineet tavan mainostaa tuotteitaan huutamalla. Lukuisat tuote-esittelijät huutavat kilvan toistensa päälle ja joillakin on kaiken kukkuraksi vieläpä mikrofonikin.

4. Kaskaiden siritys. Kiinassa on ainakin yksi täysin turha eliölaji, tavattoman ruma ja kookas kovakuoriainen nimeltä Kaskas. En ole keksinyt niille mitään muuta tehtävää, kuin ajaa ihmisiä raivon partaalle. Siritys kuuluu aivan jatkuvana koko kesäkauden ajan ja on voimakkuudeltaan ihan käsittämätön. Se kuuluu jopa satasen vauhdissa moottoritiellä ikkunan ollessa auki. Ihmisiä on tullut hulluksi paljon vähäpätöisemmistäkin syistä...




5. Mikään ei toimi. Kiinalaisia tuotteita ei ole tehty kestämään. Esimerkiksi vaatteet saattavat ehkä näyttää kauniilta, mutta niitä ei ole tarkoitettu käyttöä varten. Mieheni uusista housuista ratkesi haarat siltä istumalta. Saumat repeävät muutenkin ihan liian helposti. Vetoketjut hajoavat lähes poikkeuksetta ensi vetäisyillä.

Myöskään muita tavaroita ei ole tehty kestämään. Ovikellomme on rikki ja rallattelee soittoääntään itsekseen. Raivostuttavaa, kun sitä ei saada ruotuun, vaikka moni korjausmies on sitä rassannut. Kärpäslätkä hajosi kappaleiksi muutamalla iskulla. Ja minä kun luulin, että kärpäslätkä jos mikä on iskunkestävä. Mieheni erehtyi nojaamaan olohuoneen pöytään, ja hups, pöydästä irtosi jalka.




6. Epäloogisuus. Insinöörit ja muut suunnittelijat eivät ehkä ole ottaneet kaikkia asioita huomioon. Valokatkaisijat eivät löydykään sieltä, mistä käsi niitä luonnollisesti etsii. Eikä siinäkään mitään, jos ne muuten noudattaisivat edes jotain kaavaa. Myöskään ei ole ihan loppuun asti ajateltu idea tehdä suojatie, jonne ei pääse kuin nurmikkoa tallaamalla. Tämä on itse asiassa varsin yleinen käytäntö.




7. Tinkimiskulttuuri. Miksi kaupankäynnistä pitää tehdä niin hankalaa!? Pitääkö aikaa ja energiaa tuhlata moiseen kinasteluun?! Jotkut sanovat, että tinkimiskulttuuri pitää ottaa hauskana tapana. Minun mielestä siinä ei ole mitään hauskaa, kun vartin tinkimisen jälkeen luulet päässeesi edes kohtuullisen reiluun lopputulokseen, niin kulman takaa löydätkin saman tuotteen puolta halvemmalla.

8. Saasteet. Tämä seikka on täysin kiistaton. Pekinki on saasteiden vallassa. Tämän huomaa myös asunnossamme, vaikka asumme kaupungin laidalla. Pölyä ja tummaa tomua kertyy ihan uskomattoman nopeasti. Ihan jo tämän vuoksi olen ajatellut palkata taloudenhoitajan avukseni.




9. Liikenteen mielettömyys. Pekingin liikenne miljoonine autoineen muistuttaa Tetris-peliä, jossa jokainen kolo pitää täyttää. Punaisia päin ajetaan, jos ei huvita jäädä odottamaan. Takseissa ei ole turvavöitä takapenkillä, tai ehkä saattaa olla vyö, mutta ei mitään mihin kiinnittää se. Takseissa voi useinkin aistia viikatemiehen läsnäolon merkkinä kyydin turvallisuudesta tai sen puutteesta...

Myös jalankulkijalle ja pyöräilijälle Pekingin liikenne on vaarallinen. Kovinkaan monessa pyörässä ei ole valoja. Heijastimia tuskin edes tunnetaan. Katuvalotkin toimivat vain paikka paikoin. Ja vieläpä kun otetaan huomioon, että vastaan saattaa tulla tällaisiakin yllätyksiä...




10. Ja millekään kun ei kuitenkaan tehdä mitään.

perjantai 22. elokuuta 2008

Puutarhurien taidonnäytteitä


Puutarhan ja pensaiden hoidossa Kiinalla on pitkät perinteet. Tätä taitoa he ovat osanneet tuoda esille erityisesti juuri nyt. Kaupungissa on toinen toistaan upeampia istutuksia, ja osa niistä on esittäviä. Ne ilmentävät Kiinan suuria saavutuksia ja keksintöjä sekä kertovat osaltaan kulttuurin monivuosituhantista symboliikkaa. Hoksaattekos mitä milläkin asetelmalla halutaan viestittää??







Niinhän ne vanhat kiinalaiset jo aikoinaan sanoivat: "Mikään maailmassa ei ole tärkeämpää, kuin puutarhan hoito, eikä sekään loppujen lopuksi niin kovin tärkeää ole."

keskiviikko 20. elokuuta 2008

Olympiastadionilla


Enpä olisi voinut vielä jokin aika sitten uskoa, että meillä on liput Pekingin olympialaisiin ja vieläpä asummekin olympiakaupungissa! Mutta niin vaan on maailma ihmeellinen paikka ja maanantai-iltana löysimme itsemme odottamassa porttien avautumista olympiastadionille.



Sisäänpääsy sujui yllättävänkin joutuisasti. Kyllä olivat insinöörit nähneet vaivaa miettiessään, miten jonot turvatarkastuksineen saadaan vetämään parhaiten. Itse stadion oli arvatenkin valtava! Paikkamme olivat ylhäällä "piippuhyllyllä" ja moni seurasikin muurahaisen kokoisia urheilijoita kiikareiden läpi. Onneksi kentän molemmissa päissä oli valtavat skriinit, niin mekin pääsimme vähän lähemmäksi tapahtumia.





Näköjään kun tarpeeksi kauas mennään kotoa, tuntee ruotsalaistenkin kanssa mitä suurinta hengenheimolaisuutta. Ruotsalaiskatsojien kanssa jaoimme urheilumaailman suuria tunteita ja kannustimme toistemme urheilijoita, kuin omiamme. Olimme murheen murtamia, kun Kallur kaatui ensimmäiseen aitaan ja ruotsalaiset puolestaan huusivat meidän Visa Hongistolle sen minkä äänijänteistä lähti.





Kovin paljoa emme päässeet hehkuttamaan, kun ei kumpikaan maa ollut saanut osakseen juurikaan fortunan suosiota. Meidän Tommi Evilä oli hypännyt tämäniltaisen finaalin sijasta varmaankin jo paluukoneeseen, ja Jukka Keskisalolle esteet olivat olleet ylitsepääsemättömiä jo Japanin valmisteluleirillä. Myös yksi jos toinen ruotsalainen oli karsiutunut ennen aikojaan.

Pääsimme kuitenkin näkemään monta hienoa urheilusuoritusta ja nauttimaan katsomon tunnelmasta. Näimme kuinka häkellyttävän ylivoimainen Usain Bolt lopetti 200 metrin alkueräjuoksunsa jo neljäkymmentä metriä ennen maalia ja hölkkäili lopun matkaa. Venäjän seiväsnainen Elena Isinbajeva aloitti oman urakkansa suurinpiirtein siitä korkeudesta, mihin muut kilpailijat lopettivat. Jännitimme hänen myötä uuden olympia- ja sittemmin myös maailmanennätyksen syntymistä.



Aika hauskan kummallinen persoona tuo Isinbajeva. Mitäköhän mantroja hän mumisee hyppyyn valmistautuessaan... Hyppyjensä välissä hän veti peiton päällensä ja meni piiloon. Peiton alta kurkistivat korkeintaan piikkareiden kärjet.




maanantai 18. elokuuta 2008

Tarinoita menneiltä vuosilta


Minua kiehtoo vanhat tavarat. Se miten aika on kuluttanut niihin jälkensä ja elämä tallentanut kulkunsa. Se että esineillä on historia, oma persoonallinen tarinansa.

Tänään eksyimme onnellisesti ja löysimme vanhojen tavaroiden aarreaitan. Niin monta tarinaa vieri vieressä, limittäin, lomittain ja päällekkäin. Sulassa sovussa odottivat ohikulkijaa, kutsuivat tutkimaan mennyttä, jo elettyä aikaa.



Kun nämä kengät osuivat silmiini, tiesin oitis, että tahdon ne. Myös mieheni näki niissä jotain hyvin kiehtovaa. Vaikka monessa asiassa mielihalumme eroavat, joissain asioissa ei ole kahta puhetta. Tämä kenkäostos oli juuri sellainen.

Mieleen tulee ajatus, kukahan on mahtanut näillä kengillä kävellä. Kovin ovat erikoiset ja vahvarakenteiset. Kenkäosa on nahkaa, pohjassa on metallia ja puuta. Metalliset tapit pohjissa herättävät ihmetystä. Mikähän tarkoitus niillä on. Ihan kuin kengät olisi haluttu nostaa irti maasta. Voi ihan kuvitella, mikä kopina on kuulunut, kun näillä kengillä on kävelty pitkin kivetyksiä.



Mukaamme lähti myös vanha valokuva ajalta ennen kommunismia, jolloin miehillä oli vielä pitkä (taka)tukka. Otsaraja on ajeltu vinhan näköisesti päälaelle asti.



Monikäyttöiset koristeelliset puulaatikot pääsivät myös uuteen kotiin. Hmmm, mitäköhän näissä on säilytetty..

lauantai 16. elokuuta 2008

Inner-Mongolia



Hei kaikki arvoisat blogittajat!

Tällä kertaa Miaon blogia päivittää vieraileva tähti. Olen se jo pariin kertaan mainittu aviomies. Minulla on takanani jo noin kaksi vuotta Kiinassa ennestään ja seikkailuni on siis aika erilainen Miaohon nähden.

Kävin nyt työmatkalla ensimmäistä kertaa Hohhotissa, joka on Inner-Mongolian provinssin pääkaupunki. Sitä sanotaan leikillisesti Kiinan Teksasiksi. Syynä on tasainen maasto, hevosten runsas määrä ja aito villin lännen meininki, mitä ei voi Pekingin urbaanissa maailmassa kokea. Hohhotissa voi metsästää ja kalastaa oppaan kanssa. Kun kysyin mitä yleensä metsästetään, vastaus oli kaneja, kauriita, lampaita tai vaikka lehmiä, jos siltä tuntuu. Hieman on ehkä metsästäjän vietti laimea, jos tähtäimen läpi tallustaa lehmä.

Hohhot on sekoitus kiinalaista ja mongolialaista kulttuuria. Oman lisämausteensa tuo venäläisten ja nyt myös länsimaisten suuri invaasio. Provinssi kuuluu Kiinan alueelliseen kehitysprojektiin ja valtiovallan suhtautuminen kaikkiin ulkomaalaisiin projekteihin on erittäin myötämielistä.

Sen villin lännen maineen luo etäisyys "sivistyksestä" sekä reippaat juoma tottumukset, joita ei voi ihmetellä, kun ottaa huomioon ilmaston. (Talvella napakka tuuli ja Lapin pakkaset, lisämausteena hiekkamyrskyt.) Mainetta lisää vuosituhantinen paimentolais- ja hevoskulttuuri. Suuri osa Inner-Mongolian väestöstä elää yhä paimentolaisina jurtissaan. Länsi-Kiinaa vaivaava kuivuus on kurjistanut heidän elämää entisestään.




Uskonnossa on vahva tiibettiläinen vivahde ja keskellä kaupunkia on Lama-temppeli. Temppelin vetonaula on noin seitsemän metrinen täyshopeainen Buddha-patsas. Sen valokuvaaminen on kielletty. Kaupungissa on myös vahva muslimivähemmistö.




Arkkitehtuuri on moninaista ja jos on sellaisesta kiinnostunut, niin Hohhot on "Must" matkasuunnitelmia tehdessä. Se on hienosti onnistunut sekoitus eri kansojen rakennus- kulttuuria ja neuvostoliittolainen "harmaa suuri laatikko" -rakentaminen on Kiinan kaupungiksi harvinaisen vähäistä. Rakennuksissa sininen kuvaa taivasta, keltainen maata ja valkoinen viattomuutta ja puhtautta.






Erityisen hienolta tuntui nähdä taas vanha sininen taivas, sitä kun ei Pekingissä juurikaan näe. Työkiireiden vuoksi en ehtinyt tutustua kaupunkiin niin paljon kuin olisin halunnut, mutta mieleen jäi minulle harvinainen tunne jopa palata joskus.


perjantai 15. elokuuta 2008

Sadepäivä


Tänään oli aikomus lähteä seikkailumielellä kaupungille, mutta ajatus kuivui kasaan, tai oikeammin kastui heti aamusta. Vettä satoi koko päivän ja välillä aivan kaatamalla. Tiet tulvivat, kun viemärit eivät ehtineet vetää samassa tahdissa. Kadulla varpaat hukkuivat veteen.

Päivä menikin sitten netin äärellä istuen, mikä ei sinänsä ollut mikään huono vaihtoehto sekään. Tuoreena bloginkirjoittajana innostuin tutkimaan muiden blogeja ja kirjoituksia. Voi mitä kaikkea tämä blogimaailma pitääkään sisällään. Niin monenlaisia tarinoita ja sielunmaisemia. Uppouduin virtuaalimaailmaan ja antauduin blogien vietäväksi. Päivästä tuli sittenkin seikkailu.

keskiviikko 13. elokuuta 2008

Nuudelia katukeittiöstä


Mikäli on valmis tinkimään miljööstä ja olosuhteista, voi kokea uskomattomia makuelämyksiä kiinalaisessa katukeittiössä. Rohkein mielin ja ennakkoluulottomina astelemme paikalliselle kiinalaiskujalle syömään. Kokki veistelee taikinaköntistä suikaleita pataan ja valmistaa tilaamamme nuudelit nenämme edessä. Ei voi tuorepasta enää tämän tuoreempaa olla. Ja maku, se on taivaallinen! Miten ihmeessä näin yksinkertaisesta voi saada niin hyvää??



Tästä katukeittiöstä on tullut suosikkimme. Olemmekin jo sen vakioasiakkaita. Ilmapiiri huokuu leppoisaa tunnelmaa. Henkilökunta on ystävällistä ja hyväntuulista. Mukana touhussa on koko perhe ja osittain sukukin. Isäntä toimii tavaranhakijana ja yleismiehenä, sekä istuu välillä asiakkaiden sekaan jutustelemaan. Poika keittää nuudelit. On tainnut taito siirtyä isältä pojalle. Äiti ja tytär tarjoilevat.

Lapset leikkivät kadulla ja joku vetää kissaa hännästä. Koira käy nuuhkimassa, josko meidän puikoista on jotain päässyt tippumaan. Nuori äiti imettää lastaan täysin avoimesti ja häpeilemättä. Kaikki on jotenkin välitöntä ja niin aitoa.



”Mai dan” sanoo mieheni ja isäntä tuo laskun. Kaksi nuudeliannosta ja muutama olut tekee yhteensä parikymmentä yuania (pari euroa). Isäntä vielä pahoittelee, kun raaka-aineet ovat kallistuneet ja lasku on siksi maon (0,01 euroa) kalliimpi kuin ennen. Kaikki on niin suhteellista. Tähän hintaa olisi Cafe Merlinistä saanut vajaan kupillisen kahvia.