sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Perunaviikko


Viime viikolla mieheni sai Sisä-Mongolian kuvernööriltä lahjaksi viisi kiloa perunoita. Moinen liikelahja kieltämättä laittoi vähän hymyilemään, mutta oli taatusti meidän riisiin tympääntyneiden mieleen. Laatikollinen perunoita on kyllä lukuisista roskiin tai kaapin perälle päätyneistä liikelahjoista ehdottomasti mieluisin ja käytännöllisin. Se päihittää mennen tullen mm. tympeän makuiset kuukakut, krumeluurilla koristellun kiinankielisen kalenterin, tarpeettoman inkstonen ja puisen kamman. Kammassa koomista on sekin, kun miehelläni ei ole ollut vuosiin enää mitään kammattavaa.

Tämä lahja siis ilahdutti saajaa sekä vaimoa ja keittiössä onkin jo viikon verran hyörinyt iloinen perunateatteri. On kokeiltu kermaperunoita, uuniperunoita, muusia ja sitä perinteistä keitettyä kuoripottuakin. Vähän ituisia oli osa potuista, jotain olympiaperunoita kun olivat. Mutta kyllä on kelvannut ja hyvältä maistunut!


perjantai 29. tammikuuta 2010

Herätys Miao!


Tervehdys teille uskolliset lukijat, jotka olette kuikuilleet blogiini, vaikkei täällä mitään ole tapahtunutkaan pitkään aikaan. Välillä melkein unohdan, että blogiani oikeasti seurataan, jotkut sanovat kurkistelevansa tänne hyvinkin säännöllisesti. Mieleeni onkin tullut ajatus, miltähän mahtaa tuntua, kun klikkaa tätä osoitetta toivoen saavansa eteensä jotain uutta päivitystä, mutta plääh, ei taaskaan mitään! Täytyy kyllä myöntää, ettei tämä ole siinä suhteessa ollut kovinkaan lukijaystävällinen blogi. Toivon, että nyt uuden vuoden myötä saisin ryhdistäydyttyä ja blogiini uuden rytmin. Ja mikäli lomien vuoksi tulee pidempää taukoa, ainakin ilmoittaisin milloin olisin palaamassa takaisin linjoille. Tällaisin uudenvuodenlupauksin täällä. Miao.