Mitä minä haluan?

Korea taisi tulla minun näkökulmastani jo käsiteltyä, kun aihe pompsahti vallan toisiin sfääreihin. Viime päivät olen ollut uppoutuneena monien sielukkaiden kirjailijoiden maailmaan. Olen lueskellut mm. Paulo Coelhon ajatuksia, miettinyt elämääni ja elämäntilannettani, tutkiskellut itseäni, kysynyt mitä onni on ja tarkastellut olenko itse onnellinen.

Havahduin huomaamaan, että itse asiassa olen melkoisen onnellinen. Minulla oli unelma, että saisin voitettua moninaiset pelkoni ja oiottua mieleni umpisolmut. Se työ tuntui kestävän valovuoden, mutta olen kuitenkin onnistunut luomaan jonkinlaisen rauhan sisimpääni. Olen siis saavuttanut tärkeimmän tähänastisista unelmistani.

Näiden seestyneenpien viime vuosien aikana olen keskittynyt nauttimaan vapautuneesta olostani ja seuraamaan maailmaa ja sen ilmiöitä mielenkiinnolla. Täällä Kiinassa olo muuttuu helposti irralliseksi ja elämä on asioiden tarkastelua ulkopuolelta. Elämä kuitenkin houkuttelee sukeltamaan sekaan, kohti uusia unelmia.

Nyt onkin aika miettiä, mitä haluan, mitkä ovat toiveeni, missä haluan kehittyä, ja mihin minun siis kannattaisi keskittyä. Nyt on aika miettiä, mikä onkaan minun seuraava unelmani.

Aikaa unelmoinnille

Täällä Kiinassa toden totta on aikaa miettiä. Se antaa näköaloja ja selkeyttää ajatuksia. Mutta vaaransa on myös siinä, että liika ajatteleminen saa vallan ja itse toiminta jumittuu. Myös rakastamamme Lokki Joonatanin kirjoittaja Richard Bach muistuttaa:

Kaikki mahtavat ideat
ovat kerrassaan kiehtovia
ja täysin hyödyttömiä
kunnes päätät toteuttaa ne käytännössä.

Kuokkavieraina korealaisissa häissä

Kierrellessämme vanhaa museokylää satuimme keskelle traditionaalista hääjuhlaa ja saimme luvan jäädä seuraamaan tilaisuutta. Emme olleet kuitenkaan ihan ainoita kutsumattomia, sillä paikalle näkyi eksyvän muutama muukin turisti. Minähän tietenkin käytin tilaisuutta hyväkseni ja koitin zoomata parhaani mukaan.




Tässä pappi vielä valmistautuu vihkimistä varten.




Sekä morsiamella että sulhasella oli kaksi naispuolista avustajaa. Sulhanen asettui vihkipöydän oikealle puolelle ja morsian vasemmalle. Alkuseremonian ajan avustajat pitivät morsiammen kasvojen edessä liinaa. Myöhemmin kasvot paljastettiin ja hääpari aloitti toisilleen kumartelun. Morsian avustajineen kumarsi sulhaselle kaksi kertaa, johon sulhanen avustajineen vastasi kertakumarruksella. Kuvio toistui, jonka jälkeen hääpari avustajineen istuutui alas lattialle, kasvot vastakkain.




Hääseremonia jatkui hartaalla käsienpesulla ja seremoniallisella teenjuonnilla, jonka aikana me päätimme poistua ja jatkaa matkaa. (Myöhemmin hääseremoniaa googlettamalla selvisikin, ettei siinä suinkaan juotu teetä vaan viinaa.)



Korealaisessa hääseremoniassa villihanhilla on suuri symbolinen merkitys. Paikalle tuodaan puinen villihanhipari, joka symboloi tuoretta avioparia. Villihanhet ovat uskollisia toisen kuoltuakin sekä ymmärtävät hierarkian ja järjestyksen sekä harmonian. Perinteisesti hääpaikalle on tuotu myös kukko ja kana punaiseen ja siniseen liinaan kiedottuina. Kukon uskotaan karkoittavan pahan ja kana symboloi hedelmällisyyttä.

Kylässä

Hyväntuulisen näköinen kylä kutsui luokseeen pirteine väreineen. Varsinainen sesonkiaika oli jo ohi, joten kujat näyttäytyivät tyhjempinä kuin kesäisin. Tunnelma oli seesteinen ja liikehdintää luonnehti verkkaisuus. Mikä oivallinen paikka rauhoittumiselle ja kiireen unohtamiselle.






Ravintola kukkulan kupeessa meren rannalla tarjosi ihastuttavan ruokailumiljöön niin visuaalisesti kuin äänimaisemaltaankin. Meren kohinassa ja aaltojen loiskeessa mieli lepäsi ja ruokahetki muuttui lähes meditatiiviseksi. Itse ruoka ei saarella ollut ihan meidän mieleen. Erikoiset merenelävät olivat ehkä liian eksoottisia meidän makuumme, tai onni ei suosinut meitä kielitaidottomia listalta arpoessamme.



Kuvan pikkuravut olivat ihan hauskoja purtavia, vähän niin kuin paikallinen hapankorppu ja niitä rouskuteltiin ihan sellaisenaan. Mutta eipä niitäkään siinä määrin, että olisi nälkä lähtenyt. Yleensä askeleemme suuntasivatkin suoraan ravintolasta kyläkaupan keksihyllylle.



Majatalossamme asui lisäksemme veikeä ja verrattain isoääninen pappaseurue. Aamuvirkut papparaiset pitivät kyllä huolen, että kaikilta muiltakin karisi uni kukonlaulun aikaan.

Kalastajaelämää

Miltähän tuntuisi olla kalastaja? Elää luonnon ehdoilla, vuorovetten mukaan, sään armoilla. Tietää kalojen kutuajat, kulku- ja parveilupaikat, milloin ovat syönnillään ja minkälaiset pyydykset minnekin kannattaa asettaa. Nousta aikaisin, ennen auringonnousua kokemaan verkot, perata saalis ja säilöä. Puhdistaa pyydykset ja huoltaa kalusto. Puuhastella, kuunnella aaltojen loisketta, katsella horisonttiin. Tehdä täkykalat ja viedä verkot yön uutta saalista varten.














Kalastaja paistatteli päivää veneensä vieressä ja katseli merelle. Paikalle ajanut liikemies avasi autonsa ikkunan ja kyseli, miksei kalastaja ollut työn touhussa.

"Olen jo tämän päivän työni tehnyt", kalastaja vastasi.

"Mutta miksi et paiskisi lisää töitä? Saisit kerättyä rahaa ja voisit ostaa tuotoilla lisää veneitä ja saada lisää saalista. Vuosien mittaan voisit kasata itsellesi melkoisen omaisuuden", mies neuvoi.

"Mitä minä sillä omaisuudellani sitten tekisin?"

"Voisit vaikka loikoilla kaikki päivät rannalla vailla huolen häivää ja katsella merelle", mies vastasi.

Ihastuttava Hongdo

Näin upeissa maisemissa vietimme osan aikaa Korean matkastamme. Hongdo on yksi lounaissaariston lukuisista saarista ja sijaitsee 115km mantereesta. Lauttayhteys Mokposta on kaksi kertaa päivässä. Saari on tunnettu jylhistä kallioistaan ja upeasta luonnostaan. Vaeltelu on sallittua vain tietyillä alueilla, sillä saari on luonnonsuojelukohde. Kiipeily korkealla kukkuloilla avaa ihastuttavat näkymät.






Noin kuuden ja puolen neliökilomerin kokoisella saarella on kaksi pientä kylää, Ilgu ja Igu. Kylät elävät kalastuksesta ja nykyisin myös turismista. Satuimme saarelle sesonkiajan jälkeen, joten tungosta ei ollut. Seuraavassa postauksessa voisimme laskeutua alas kylään ja tutustua paikkaan lähemmin.

Asennetta ja ilmaisunvapautta

Soulissa ja muuallakin Koreassa viehätti erityisesti ilmapiirin vapautuneisuus ja rentous. Ehkä sellaisiin asioihin ei Suomesta matkannut olisi liiemmälti huomiota kiinnittänyt, mutta Kiinaan verrattuna tunnelma oli niin selkeän erilainen. Monenlaisia alakulttuureja tuli nähtyä ja varsinkin Hongikin yliopiston lähitienoo huokui punk-henkisyyttä ja vahvaa asennetta. Katukuvaa elävöitti myös nuorten järjestämät kulttuuri- ja taidetapahtumat.

Korealainen keittiö

Totta. Korealaiset syövät lattialla istuen. Muutama lituskainen tyyny pepun alle ja siinä sitä on sitten kököttäminen. Alkuun moinen tapa voi tuntua puuduttavalta, jos ei ole tottunut joogaamaan ja istumaan lootusasennossa. Mikäli epäilee, että puikoilla syötävällä ruualla on lattianrajasta suuhun liian haasteellinen matka, tarjolla on myös varalta esiliinoja. Paikalliseen tapaan kengät riisutaan aina. Ravintolaan ei astella ronttoset jalassa, vaan ne jätetään oven suuhun.



Korealainen ruokalista on yllättävänkin suppea. Monissa ravintoloissa ei ollut saatavilla kuin muutamaa sorttia. Usein ravintolat ovat erikoistuneet vain johonkin tiettyyn. Alkupaloiksi tarjotaan aina paikallista erikoisuutta, kimchiä. Se on chileillä, valkosipulilla, retiisillä ja inkiväärillä maustettua, hapatettua kaalta, tai muuta kasvista. Maku on voimakas ja se vaatii vähän totuttelua.




Grillaaminen sen sijaan on ehkä parasta korealaisessa keittiössä. Siinä kun lihan kylkiäiseksi voi annostella maustettuja hörsseitä ihan oman mielensä mukaan. Salaatinlehden mutkaan kietaistaan pala grillattua lihaa, kastiketahnaa ja kimchikasviksia ja nyytti on valmis nautittavaksi. Nam!





Palan painikkeeksi kuuluu tietenkin paikallinen Soju. Lempeä, parikymmentäprosenttinen koskenkorva. Sitä saa myös puolta laimeampana lemon-versiona, mikä oli meidän suosikkimme. Juoma ei myöskään ole hinnalla pilattu, vaan menee oluen kanssa tasoihin. Itse asiassa Koreassa olisi pärjännyt vallan hyvin pelkästään juomalla Sojua, nimittäin kylkiäisenä tuli aina monenlaisia snacseja ja pikku purtavaa. Kerran jopa ihan kunnon tofukeitto. Ja snacsikipot täytetään sitä mukaa kun ne tyhjenee. Niissä talo ei pihtaile.