Lähialueemme kahvilasta on koitettu tehdä mahdollisimman kotoisa ainakin meille länsimaalaisille. Kieltämättä tuttuuden tunnetta onkin ilmassa ja varsinkin seinillä. Yhtäkkiä kaikki länsimaalaiset ovat ikään kuin sukulaisiani. Jään tuijottamaan seiniä ja melkein puhun niille. Tunnen että nämä ihmiset tapetilla ymmärtävät suomalaista sielunmaisemaani. He ottavat osaa hienoiseen ulkopuolisuuden tunteeseeni, joka viihtyvyydestä huolimatta on joka hetki läsnä.
Kahvilassa soi rauhallinen taustamusiikki. Musiikissa on jotakin unettavaa. Mikäs siinä olisi hetki uinuessa. Kiinalaiset osaavat nokkaunien jalon taidon. Täällä ei ole lainkaan kummallista, että ottaa pienet nokoset ihan julkisesti. Itse asiassa kaikki tekee niin. Torkkuvia ihmisiä näkee missä milloinkin, autoissa (siis silloin kun ne ovat pysähdyksissä, mikäli torkkuja on itse kuski), kaikilla mahdollisilla penkeillä, joskus ihan nurmikolla pitkin pituuttaan, Ikean esittelysohvilla, niin mikseipä myös rauhallisessa kahvilassa.
Kiinalaiset ovat teenjuojakansaa. Ehkä juuri siksi kahvi on täällä ylihinnoiteltu, kun sitä juovat enimmäkseen vain ulkomaalaiset. Ja saadakseen jokapäiväisen kofeiiniannostuksensa, kahvinjuoja on valmis maksamaan melkein mitä tahansa. Siemailen Cafe Latteani antaumuksella, mutta säästellen. Koitan nauttia jokaisesta hörpystä kaikin siemauksin.
Kahvi ei sinänsä ole sen kalliimpaa kuin Suomessa jossain trendikahvilassa, mutta paikalliseen hintatasoon suhteutettuna se on järjetön. Kotiapulainen joutuisi siivoamaan kolme tuntia saadakseen ostettua kupin kahvia. Ja yhden kahvikupin hinnalla syö kaksi ihmistä maittavan aterian kiinalaisten suosimassa katuravintolassa. Eli siellä missä on ulkomaalaisia, on siis myös ulkomaalaisille tutumpi hinta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti