Hau hau vaan kaikille! Olen Oona Lampuri, tämän perheen uskollinen paimentaja. Tulin tänne Blogimaahan haukahtelemaan, vaikka sanovat etten kovin haukkuherkkä kaveri olekaan. Harmittaa, kun emäntä on ruvennut viettämään niin paljon aikaa tässä tietokoneella. Minä en saakaan enää täysin jakamatonta huomiota. Olen kuulemma läheisriippuvainen, kun peesaan. Mutta kun minulla vain on niin tylsää!! Sitä vain koitan kertoa, että hei, tehdään jotain, lähdetään ulos, leikitään palloa, tehdään mitä vain! En jaksa, kun ei ole mitään tekemistä.
Emäntä ja isäntä puhuu jostain juoksuajasta. En oikein ymmärrä, kun enhän ole päässyt juoksemaan vapaana pitkään aikaan. Kummallista kun pitää kulkea hihnassa koko ajan. Enhän minä ole mikään karkailija, nätisti seuraan vierellä, ainakin melkein. No joskus vähän innostun, kun huomaan jotain tosi kivaa, tai kun nenään tarttuu jokin jännä haju. Mutta yleensä tottelen aika hyvin, siksi en ymmärrä tuota narujuttua ollenkaan. Ja että narussa pitää olla ihan KOKO AJAN!!! Voitteko uskoa!?
Ennen sain aina Bubun kanssa juosta ja leikkiä ihan vapaana. Niin, Bubu on siis minun uusi ystävä täältä. Tiedättekös, se on ihan samanrotuinen kuin minä ja samanikäinenkin, paitsi että se on poika. Nyt kun ollaan Bubun kanssa nähty, niin eihän siitä leikkimisestä mitään tule, kun pitää narussa olla. Ja sitten vielä Bubu haluaisi leikkiä joitain ihan uusia leikkejä, hyppiä selkään ja sen semmoista. Bubun mielestä se vasta olisikin kiva leikki.
En oikein tiedä, jotain kummallista on meneillään. Minulle on tullut sellainen hassu tunne, että pitää saada pissiä vähän väliä. Pissi ei siis tule kerralla, vaan sitä pitää lirautella sinne tänne. Varsinkin jos sattuu nenään jonkun poikakoiran haju, niin silloin vasta rupeaakin heti pissittämään. Aika omituista. Ei minulla ole ennen ollut tällaista.
Jostain syystä minulla on hirmuisen turhautunut olo. Jotain pitäisi tehdä, mutta en oikein tiedä mitä. Välillä katselen ulos ikkunasta ja haikailen. Aivan kuin jäisin jostain paitsi. Pari päivää sitten purin tätä oloani pyykkikoppaan. Siitä tuli niin hyvä olo, että eilen purin sitten toisenkin. Emäntä ei selvästikään tykännyt, mutta minusta nuo pyykkikopat ovat nyt paljon kivempia. Niistä roikkuu tuollaisia hauskoja soiroja, ja niitä on kiva ohimennessä salaa nyhtää. Ihan vaikka emännän kiusaksi.
7 kommenttia:
Auts.. pyykkikoppa taisi jäädä toiseksi ;)
Niin jäi, toiseksi jäi, molemmat!! Vuhhahhaa... :oDD Jotenkin nuo pyykkikopat vaan ärsytti mua :o/ Tuolleen ne on ihan kivoja :oP
Oih söpöjä kuvia = )
Voih, tuota Oonaa! Olet muuten aika suloinen koira. Energisen näköinen. Rapsutuksia sinulle sinne Kiinaan asti, raps-raps. Emännälle myös haleja! :)
Viki ja Satu! Kiva kuulla teitä täällä! Aina mukava, kun tulee jotain kommenttia :) Niinhän se Oona on, varsin energinen pakkaus. Ja aina mukana kaikessa. Välillä ihan rasittavuuteenkin asti :-/ Mutta suloinenhan se on kuin mikä. Ja täynnä rakkautta ja helliä tunteita :)Niitä riittää myös sinne teille lähetettäväksi. Siispä terveisiä! Lurps, lurps ja niin on teidän kummankin poskea nuolaistu.
Kiitos Oona kun valaisit hieman koiran elämää, sellaiseen en pahemmin ole ennen tutustunut. Meidän tytöt ovat päättäneet saada marsut, mitähän niistä tykkäisit? Olisivatko ärsyttäviä vai hauskoja leluja?
Hei Vilijonkka! Luulenpa, että osaan vastata Oonan puolesta. Kaikki mikä tuoksuu, ääntelee tai liikkuu on vähintäänkin kiinostavaa! Marsut menevät varmaankin sarjaan superkiinnostavat, sillä sellaisia ei olla vielä tavattu. Ja jos Oona saisi päättää, niin marsu olisi mitä mainioin leikkikaveri (tai leikkikalu). Marsuparka voisi kyllä olla vähän eri mieltä. :-/
Vai olette suunnitelleet pikkulemmikkien hankintaa. Sehän on kiva ajatus. Lapset tuntuvat olevan niin eläinrakkaita luonnostaan, joten varmasti ovat tytöt kovasti innoissaan. Lemmikit ovat oivallinen keino lapselle oppia vastuunkantoa ja huolehtimista. Onnea teidän suunnitelmille!
Lähetä kommentti