Kuvaterveisiä kiinalaiskylästä

Eilen kävimme tutustelemassa läheiseen kylään. Tässä havaintoja ja tunnelmia sieltä. Tällä kertaa ei ehdi enempiä tarinoida, koska taide kutsuu. Ennen uuden vuoden illan rientoja käymme vielä ammentamassa kulttuuripläjäyksen Art 798:ssa. Siitä lisää sitten seuraavassa postauksessa. Nyt menoksi. Hyvää uutta vuotta! Ganbei!

Suomi-vieraita ja sunnuntain tunnelmia

Olemme saaneet luoksemme Suomi-vieraita ja pariviikkoinen seikkailu on alkanut. Vieraidemme toivuttua aikaerosta, kävimme alkajaisiksi tervehtimässä Panda-karhuja. Laiskan pulskeat kiinalaisnallet löntystelivät verkkaisesti turisteista piittaamatta ja torkkuivat päiväunia masut täynnä bambun oksia. Aitauksesta löytyi hauska karhujen leikkipuisto, kiikkuinen, keinulautoineen ja liukumäkineen.







Virittäydyimme kiinalaiseen tunnelmaan kortteleita ja kujia kierrellen ja päädyimme toriaukealle ihastelemaan paikallisten harrastuksia. Kiinalaispapoilla oli todella mielenkiintoinen tapa viettää sunnuntaipäivää. He olivat tulleet ulkoiluttamaan kesytettyjä lintujaan. Linnut tekivät pyrähdyksiä ilmaan ja palasivat samantien omistajiensa luo.

Hetken aikaa seurattuamme ymmärsimme leikin jujun. Linnut syöksähtivät lentoon ja kiinalaispapat puhalsivat putken läpi helmen ilmaan, jonka linnut nappasivat ja palauttivat omistajansa kämmenelle. Voi miten taitavaa! Tämä todellakin teki meihin vaikutuksen!









Lukuisat upeat leijat liihottelivat torin yllä. Kiinalaisnainen tuli tarjoamaan mahdollisuutta kokeilla leijan lennätystä. Ystävällisessä opastuksessa leija pysyi kuin pysyikin ilmassa. Tokihan nainen tarjosi mahdollisuutta myös ostamiseen. Positiivista oli, ettei hän yrittänyt millään lailla tyrkyttäen kaupata ja hymyili edelleen, vaikka jätimmekin leijat sillä kertaa ostamatta.





Järvi on jäässä täälläkin. Tosin aika hatarasti, mutta se ei kiinalaisia huolettanut. Luistimet oli vedetty jalkaan, vaikkei luistella osattukaan. Jäällä liukasteltiin myös kengillä. Ja miten epäkiinalainen ilmiö, mies avannossa!!

Toisenlainen joulu

Tänä vuonna joulunaika tuntuu erilaiselta. Poissa on kiire ja touhu sekä lukuisat joulupuuhat. En lähettänyt joulukortteja, en ostanut liioin lahjojakaan. Tänä jouluna en ole siellä koto-Suomessa fyysisesti, mutta käyn jokaisen rakkaan läheiseni luona ajatuksissani. Muistelen lämmöllä yhdessäoloa, sekä niitä sydämeen piirtyneitä, elämänmakuisia hetkiä.

Joulunaikaan ulkoilemme, juomme lämmintä rommikaakaota, poltamme kynttilöitä, juttelemme, kenties uppoudumme kirjojen maailmaan tai katsomme jonkun hyvänmielen elokuvan. Ja hiljennymme.

Hyvää joulua teille blogini seuraajat. Valoa ja Rakkautta. Huomatkaamme se, mitä meillä on. Kuinka kiitollisia voimmekaan olla.

Mandariinikiinaa ja vähän muitakin makuja

Nyt on minimandariinien aika. Tavallisten mandariinien ja muiden ulkona kasvavien sesongit meni jo, ja nyt talviaikaan on tarjolla sisällä kasvatettuja hedelmiä. Jokaisella kauppakujalla loistaa oranssiset mandariinilavat. Ja niin söpön pieni on tämä hedelmä, että se humpsahtaa suuhun vaikka yhdellä haukulla.




Keittiön kaapista tuli vastaan tällainen pussi. Hmmm, mitäköhän se Mimi, taloudenhoitajamme, on oikein keksinyt laittaa ruokiimme?? Sisältö näyttää jotensakin epäilyttävältä, etten sanoisi jopa etovalta. Jotain friteerattua, mutta mitä? Ensi näkemältä tulee mieleen jokin mato. Täytyy tässä todeta, että Kiinassa syödään kaikkea mikä vähänkin liikkuu. Madot, toukat, kovakuoriaiset, ruokaa yhtä kaikki.

Talvisia varustuksia

Kylmä ja kuiva Pekingin talvi on kuivattanut hassusti sormenpääni. Iho on koppurainen ja siihen on ratkeillut kipeitä juonteita ja haavan alkuja. Kyllä, olen rasvannut. Lähes alvariinsa. No, eipä minua voi ainakaan sormenjäljistä nyt tunnistaa.

Eilen näin Houhai-järven jäällä luistelijoita. Se sai minut taas vähän enemmän oivaltamaan, että täällä täytyy olla pakkasta. Pekingin lämpötilaa on tosi vaikea arvioida, kun ei ole lunta, ei jäätyneitä rapakoita ja kuuraakin olen nähnyt vain kerran. Kummallinen talvi.

Ihmiset pukeutuvat lämpimästi. Huput on vedetty päähän ja kaulaliinat kiedottu kireälle. Kasvosuojuksia on katukuvassa yllättävän paljon. Tajusin, että moni varmaan käyttää niitä pakkasta vastaan, suojatakseen ihonsa kuivumiselta. Mopon sarviin on ilmestynyt talven myötä lämpimät ja viiman pitävät käsisuojat.





Talvea vastaan suojaudutaan myös turkiksilla. Hui, kauppakujalla narulla roikkuvat ja tuulessa lepattavat turkikset näyttävät melkein eläviltä.





Piippua pössyttelevä papparainen näytti olevan kovin hyvillään päästessään valokuvaan. Kaverit taustalla uteliaina seurasivat ja naureskelivat. Kamera kaulassa kulkevana ulkomaalaisena sai pienessä kiinalaiskylässä osakseen erikoishuomiota ja jonkin kojun kohdalle pysähtyessään huomasi pian olevansa kiinalaislauman ympäröimänä. Tokihan se kiinnostaa, että mikähän sitä ulkomaalaista mahtaa kiinnostaa.



Ihan hyvin voi lähteä tossut jalassa kylille. Kesä-iltaisin kuljetaan muuten pyjama päällä. Kuka on sanonut, ettei yöpuvussa voisi ulos lähteä...

Ihanaa, posti kulkee sittenkin!

Voi mikä riemastuttava yllätys meitä tässä kohtasikaan. Postilaatikkoomme oli ilmestynyt ihka oikeaa postia! Hädin tuskin maltoimme kauppakassit purkaa, sen verran erikoinen ja jännittävä tilanne oli. Kirjeitä hykerrellen hypisteltiin, käänneltiin ja väänneltiin, tunnusteltiin ja ihasteltiin, ihan jopa haisteltiinkin. Koiruutemme nimittäin.

Postin perille saapuminen ei Kiinassa ole ihan yhtä todennäköistä, kuin mihin olemme Suomessa tottuneet. Olen kuullut, että välillä toimitus ontuu, välillä taas toimii hyvinkin sujuvasti. Taitaa riippua joistain mystisistä x-tekijöistä. Ystävien lähetystietojen mukaan meille on jäänyt ainakin pari kirjettä saapumatta. Toivon mukaan nyt kun postimies vihdoin löysi perille, tie on avattu.

Myös postin lähettäminen täältä kuulostaa olevan välillä aika haasteellista, eikä perillemeno taida olla ihan 100-prosenttista. Kuulemma lähetys saattaa tyssätä niinkin oleellisiin seikkoihin, että osoitetiedot on kirjoitettu jollain muulla kuin mustalla tai sinisellä kynällä tai ehkä kiinalaisittain hivenen väärään paikkaan. Myös kirjekuoren suhteen on jotain vaatimuksia, ainakaan se ei saa olla punainen ja käsitykseni mukaan ihan mitkä tahansa kuoret ei muutenkaan käy.

Siispä itse en ole vielä yhtäkään kirjettä täältä lähettänyt. Ajatus on tyssännyt haasteellisuuteensa ja sähköisten viestimien helppouteen. Mutta nyt kun tie on avattu ja kun pääsin kokemaan sen riemun kirjeitä hypistellessäni, niin tokihan minun täytyy paikallinen ja varsin kiinalainen postitustapakin opetella.

Ei muuta kuin kirjoittelemisiin! Ja kiitokset vielä teille rakkahaiset tien raivaajat lähettämistänne posteista! Niitä ihastellaan ja hypistellään vielä pitkään.

Vain muutaman huijarin tähden

Nyt täytyy kyllä tunnustaa, että eilen taisin joutua ainakin jonkinasteisen huijauksen kohteeksi. Kaksi taiteilijaopiskelijaksi esittäytynyttä nuorta saivat minut mukaansa ja parituntisen tutustumisen jälkeen huomasin lähteväni kotiin tyhjätaskuna, taulu kainalossa.

Kerron tässä nyt tapahtumaketjun lukuisine vaiheineen. Tarina on aika pitkä, mutta itseni terapoimismielessä tilitys on nyt tarpeen. Ehkä tämä ei ihan kaikille näyttäydy huijauksena, ainakaan kaikkinensa, mutta esimerkiksi Kiinaa enemmän kokeneelle miehelleni se oli ihan selvä, sanotaanko näin ihan kansankielellä; kusetus. Kuulemma melkein tyyppiesimerkki.

Maleksin kaupungilla jokseenkin päämäärättömänä, kun kintereilleni lyöttäytyi pari kiinalaisnuorta, tyttö ja poika. Hello! Where are you from? sekä muutamat peruskysymykset ja olin jo jäänyt juttuun kiinni. Ensimmäinen asia, mistä minun olisi pitänyt tehdä toisenlaisia päätelmiä oli lause: Oh you are from Finland. Mita kuuluu? Nuorukainen sanoi oppineensa lauseen, koska hänen opiskelukaveri oli käynyt Suomessa.

Nuoret pyysivät minut mukaansa lähistöllä sijaitsevaan opiskelijoiden taidegalleriaan. He halusivat esitellä minulle meneillään olevaa näyttelyä. Mieleni oli kaksijakoinen. Enhän edes tuntenut heitä. Taustalla oli sentään vain muutaman minuutin jutustelu. Yleensä kiinalaiset ovat sitä paitsi hyvinkin nihkeitä tekemään tuttavuutta ulkomaalaisten kanssa, poikkeuksena tietenkin kaiken maailman kaupustelijat.

Epäröin hetken. Nuoret olivat kyllä kovin ystävällisiä, puhuivat sujuvaa englantia, mutta ehkä hieman liian itsevarmoja ja jollain selittämättömällä tavalla päämäärätietoisia. Olin kuitenkin sen verran päämäärättömästi itse maleksinut, että ajattelin heittäytyä ja myönnyin heidän mukaan.

Galleria sijaitsi ihan lähellä ja porttikongissa oli jokin maininta kiinalaisesta taiteesta ja koulutuksesta. Käytävän perältä löytyi pari huonetta, joiden seinille oli ripustettu kiinalaistyylisiä tauluja. Nuoret esittelivät teoksia ja varsinkin poika kertoi hyvin sujuvasti kiinalaisen maalaustaiteen symboliikkaa. Oli selvästikin esitelmöinyt aiheesta ennenkin.

Kierros oli kieltämättä ihan mielenkiintoinen. Jossain vaiheessa olin kuitenkin oivaltanut, etteivät nuoret tainneetkaan sentään ihan pyyteettömästi teoksia esitellä ja arvelinkin, että esittelyä seuraisi jonkinlainen kaupankäyntivaihe. Ihan mielelläni olisin varmaan ostanutkin jonkun taulun ja ajatus opiskelijoiden tukemisesta ja kannustamisesta on mielestäni varsin jalo. Mutta mikään pienempi teos ei minua erityisemmin sykähdyttänyt ja isompiin ei ollut varaa ainakaan sillä hetkellä.

Pienoisesta painostuksesta huolimatta sanoin, etten pysty tekemään mitään valintaa, ja että tulisin mieheni kanssa katsomaan yhdessä ajan kanssa. Itse asiassa siellä oli yksi kiehtova, suurempi teos, jota olisin voinut tulla uudestaan katsomaan. Sepä ei suinkaan käynyt, sillä näiden nimenomaisten opiskelijoiden työt olivat kuulemma esillä vain tämän ainoan päivän. Huomenna tulisi jo uudet opiskelijat. Ymmärsin kyllä, että harvemmin näyttelytöitä vain yhdeksi päiväksi ripustetaan ja mainitsinkin siitä. Annoin heidän kuitenkin pitää päänsä, sillä ajattelin että he vain haluavat niin kovasti saada töitänsä kaupaksi.

Yritin edelleen kohteliaasti kieltäytyä ostamasta. Koskapa tauluja ei olisi enää lähipäivinä siellä, pyysin että vaihtaisimme yhteystietoja ja että nuoret ilmoittaisivat minulle, kun heidän töitään on seuraavan kerran jossain muualla esillä. Se ei suinkaan ollut nuorten mieleen. He jatkoivat suostuttelua, ja alun ovela ja varsin taitava suostuttelu oli kääntynyt jo epätoivon puolelle. Köyhään opiskelijaelämään vetoaminen vielä menettelee ja voi ihan hyvin toimiakin, mutta suora pistäminen omaantuntoon alkoi jo vaikuttaa painostavalta.

Tilanne oli ajautunut umpioon ja siitä oli jo tosi hankala päästä pois olematta ilkeä. Niinpä kainalooni päätyi tytön tekemä pieni öljyvärimaalaus. Hinnasta neuvoteltiin ja tingittiin. Tinkiminen kuuluu paikalliseen kaupankäyntiin ja melkeinpä missään ei makseta täyttä hintaa. Tässä asiassa en kuitenkaan tohtinut viedä tinkimistä kovin pitkälle, sillä jotenkin on vaikeampi tinkiä toisen omasta työstä, mikä tässä tapauksessa se olisi melkein vesittänyt koko hyväntekeväisyysajatuksen. Tyttö koitti nostaa hintaa vetoamalla, että tarjoamani luku tuo kiinalaisittain huonoa onnea. Hymähtelin, enkä suostunut. Sanoin heille tuntevani jo tuon kikan.

Olin siis päätynyt tukemaan ja kannattamaan kiinalaista taiteilijaopiskelijaa. Ei sinänsä mikään huonompi panostus, vaikka keinot ja painostus eivät nyt ihan miellyttäneetkään. No, se on kiinalainen tapa, kaupankäynti on heillä verissä, ajattelin.

Tarina olisi ihan hyvin voinut päättyä tähän, jolloin kaikesta olisi jäänyt vähän edes parempi mieli. Mutta ympyrä tarvitsi sulkeutuakseen vielä pienen sinetöinnin. Nuoret nimittäin pyysivät minua mukaansa teelle ja koska olin jo taulun kanssa antautunut, niin ajattelin että mikäpäs siinä. Jospa kävisin vielä teekupin hörppäämäässä kaupanteon kunniaksi. Köyhät opiskelijat varmaan tietävät jonkun edullisen paikan...

Ihan lähellä, samaisessa rakennuksessa sijaitsi jonkinlainen teehuone. Olin ajatellut, että menisimme johonkin julkiseen tilaan, mutta huone olikin pieni soppi, jossa oli vain yksi pöytä ja muutamia tuoleja. Vähän tuli kummallinen olo ahtautua näinkin pieneen tilaan kahden, varsin tuntemattoman ihmisen kanssa. En ollut koskaan aiemmin käynyt kiinalaisessa teehuoneessa, joten tuntemukseni meni nyt ihan uutuuden piikkiin.

Purkkeja ja purnukoita haisteltiin ja tarjoilijaneiti pyysi valitsemaan teelaadun. Tässä kohtaa hoksasin kysyä teekupin hinnan, sillä olin kuullut, että teen hinnalla on vain taivas rajana. Parikymmentä yuania eli pari euroa kupposesta ei sinänsä ole mikään kirpaisu minulle, mutta mietin että opiskelijoille aika tyyristä kyllä.

Tarjoilijaneiti ryhtyi suorittamaan kiinalaista teeseremoniaa. Hän käsitteli pieniä miniatyyrikuppeja taitavasti, sekoitteli teevettä rituaalinomaisesti ja mumisi kiinalaisia seremoniapuheita, joita opiskelijanuoret minulle sujuvasti tulkkasivat. Sinänsä ihan mielenkiintoista oli seurata seremonian kulkua ja oppia, miten sitä teetä oikeaoppisesti juodaan. Muutamia valokuviakin sain räpsittyä.









Lopuksi kun seremoniajuoma oli juotu, oli mahdollisuus ostaa teetä kotiin. Hinnat vain oli huikeat pienissäkin purnukoissa, joten en haalinut mitään kotiin viemiseksi. Yllättäen teekupposesta koitunut lasku oli sekin suurempi, kuin mitä alkuun olin kuvitellut. Muutamasta snacksin murusestakin laskutettiin erikseen ja vieläpä ihan tolkuttomasti. Ja tottakai seremonia oli ollut maksullinen sekin. Kahdenkympin sijasta edessämme olikin 220 yuanin lasku. Vertailun vuoksi todettakoon, että se on melkein taloudenhoitajan viikon palkka ja se oli yllättäen kääntymässä yksin minun maksettavaksi.

Poika pesi heti kätensä, eikä näyttänyt elettäkään, että kaivaisi lompakkoaan esille. Samoin tyttö oli varsin nihkeä. Minä totesin, että eiköhän makseta lasku kolmeen pekkaan. Tässä vaiheessa minulla olisi ihan hyvin ollut pokkaa maksattaa opiskelijoilla oma osansa. Itsepähän minut sinne pyysivät. Pojalla vaan ei ollut rahaa.

Maksoin laskun tytön kanssa puoliksi, hampaita vähän kiristellen kylläkin, sillä jokin tässä ei nyt mennyt ihan niin kuin piti. Poika ei ollut edes yhtään pahoillaan, vaan oli pitänyt täysin itsestään selvänä, että minä maksaisin kaikki viulut. Minä taas olin ajatellut, että olisin lähinnä ollut oikeutettu ihan jopa tarjottuun teekupposeen tauluostoksen kunniaksi.

Jotenkin minulla jäi tunne, että nuoret olivat tietoisia siitä, että laskusta koituisi odotettua suurempi. Ainakaan he eivät sitä millään tavoin hämmästelleet. Ja minulla on käsitys, että kiinalaiset ovat hyvinkin hanakoita tarjoamaan. Ravintolassakin melkein tapellaan, kuka saa kunnian maksaa laskun.

Jokin tässä hommassa kyllä hämäsi minua. Sainpahan kuitenkin maksatettua tytöllä sentään puolet. Olkootpa nuoret ensi kerralla vähän tarkempia ketä pyytävät teelle ja miten kalliiseen paikkaan. Minä ainakin olen tarkempi, mihin annan itseäni johtaa. Herätyskellot alkavat soida jo viimeistään siinä vaiheessa, kun joku kiinalainen lohkaisee yhdenkin suomenkielisen sanan.

Vaaleuden ihannointia

Kiinalaiset ovat kautta aikojen ihailleet vaaleaa ja kalpeaa ihoa. Ihon ahavoituminen ja ruskettuminen ovat olleet merkkejä köyhyydestä ja vähempiosaisuudesta. Se on paljastanut, että ihminen on joutunut olemaan pellolla ja työskentelemään ulkona.

Vielä nykyäänkin vaalea iho on se mitä tavoitellaan. Television mainospätkissä esitellään onnelliseksi tekeviä vaalennusvoiteita ja kauneussalongeissa tehdään ihon vaalennuksia monenlaisin menetelmin. Kaikki keinot eivät varmaankaan ole ihan kivuttomia tai turvallisia. Voiteiden vaalennusaineena sitä paitsi käytetään usein elohopeaa.

Kosmetiikkaosastolta löytyy kyllä tutut kansainväliset merkit. Tuotteet on vain kiinalaistettu vaalentavalla ainesosalla. Mikäli ei haluakaan ihoaan vaalentaa, saattaa joutua etsimään tovin jos toisenkin. Vaalentavaa ainetta on nimittäin lisätty ihan kaikkeen, niin kasvovoiteisiin, puhdistusaineisiin kuin käsirasvoihinkin.



Aurinkoa ei siis Kiinassa palvota, vaan sitä kartetaan kaikin keinoin. En ole nähnyt ainuttakaan kiinalaista, joka olisi tarkoituksella kääntänyt kasvonsa kohti tuota ruskettavaa valoa. Päinvastoin. Kiinalaiset naiset suojaavat kasvonsa heti, jos aurinko vähänkin pilven takaa pilkistää. Sateenvarjoa käytetään aurinkosuojana ja kesäisin katukuvassa näkee jos jonkinlaista aurinkolippaa. Kaikkein koomisin on sellainen koko naaman peittävä musta visiiri. Siitä tulee mieleen lähinnä joku pelottava tieteiselokuva.

Eipä taida solariumeilla olla markkinoita Kiinan maalla, eikä itseruskettavilla voiteilla. Ja mitenköhän täällä kuuluisi meille tuttu, huolestunut ilmaus: Voi kun näytät kalpealta, oletko kenties kipeä??

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Kutsu suurlähettiläsparin residenssiin itsenäisyyspäivän juhliin oli niin houkutteleva ja ennen kokematon, että eihän sitä voinut jättää käyttämättä. Poikkeuksellisesti vastaanotto järjestettiin eilen eli viides päivä. Lyöttäydyin tuttavapariskunnan mukaan oman mieheni ollessa työmatkalla. Harmi vain kun taloutemme päähenkilö ei itse päässyt paikalle.

Juhlat sujuivat tällaiselta varsin kokemattomalta seurapiiri-ihmiseltäkin ilman kummempia kommelluksia. Näin alkuunhan menin hillitysti tarkkailulinjalla, ihmisten nimiä ja kasvoja mieleen painaen. Mielenkiintoista nähdä kuinka sujuvasti ja tuttavallisesti sitä ihmisten kanssa rupattelee vuoden päästä, mikäli täällä vielä silloin ollaan.

Illan kohokohta itselleni ei yllätys yllätys, ollutkaan ruoka tai viini, niidenkin toki maistuessa, vaan Maamme -laulu. Tuntuu, että täällä kaukana kotoa, laulu saa ihan uuden merkityksen ja syvyyden. Melkeinpä voisin vannoa, että jokaisen Kiinassa asuvan suomalaisen arvostus kotimaatansa kohtaan on kasvanut ihan toisenlaiseksi. Sen pystyi jo aistimaan siitä paatoksesta, millä Maamme -laulua sydäntemme kyllyydestä laulettiin. Tiivistäen voisin sanoa, että ilta suurlähettiläsparin vieraana oli varsin viihtyisä ja lämminhenkinen, ja kokemus jää varmasti elämään muistoihin.

Itsenäisyyspäivän teema oli esillä myös vetämässäni lasten Suomi-kerhossa. Laitoin tuohon ylle kuvan päivän askarteluistamme. Hauska juttu sinänsä, kun näytin kerholaisille Suomen lippua ja kysyin, mitä heille tulee siitä mieleen, näyttääkö tutulta ja ovatko kenties nähneet sen jossakin... Reilu kaksivuotiaat päät kuumeisesti miettivät, kovin on tutun oloinen kuva, mihinhän se liittyykään.. Kohta silmät kirkastuvat, ahaa-elämys kumpuilee kielen kärjelle ja melkein kuin yhteen ääneen huudahtavat: Lentokone!!! Jokainen näistä lapsista kun on pienen elämänsä aikana ehtinyt lentää jo useamman kerran. Hahaa, eipä muuten hassumpi mainosidea Finnairille! ;D

Kuivaa ja kylmää aavikon kupeessa

Hui että olikin kylmä päivä eilen! Ja ihan hyytävä tuuli, varsinainen puhuri! Jotenkin on vaikeampi arvioida lämpötilaa täällä, kun on niin kuivaa, eikä veden jäätymisestä maassa voi päätellä ollaanko pakkasen puolella. Niin, meillähän ei edelleenkään ole sitä lämpömittaria, että voisi vilkaista samalla kun ikkunasta ulos kurkistaa. Googlasin sitten sääennusteen ja kyllähän se muutamia pakkasasteita tällekin päivälle näyttää ja yölle jopa kymmenen.

Ilma on ihan tosi kuiva. Ei taida talvisin sataa juurikaan. Erityisesti näin talvella tuntuu tuo Gobin autiomaan läheisyys. Se tekee tuulesta melkoisen ankaran. Iho kuivuu ja huulet rohtuu, silmissä tuntuu hiekkaa. Tajusin, että paikalliset käyttää naamasuojusta, ei aina niinkään saasteiden, vaan ihon kuivumista ja tuulta vastaan.

Eilen olisi ollut ihan mielettömän kaunis keli valokuvaamiseen, ja kun kävin ihan kuvauksellisessa paikassakin, mutta en kerta kaikkiaan tarennut. Näpit jääty kameraa käsitellessä ja viima oli viedä mennessään.

Maistoin muuten ensimmäistä kertaa kastanjaa. Ne kun oli niin houkuttelevasti esillä ja kun uppouduin hetkeksi seuraamaan niiden paahtamista. Maku toi mieleen perunan ja pähkinän sekoituksen. Paahdettu kastanja on paikallisten suuri herkku. Huom, myyjäneiti jaksoi urheasti vielä hymyillä, vaikka näpit jäässä hänkin taisi kauppaa käydä.

Kiinalainen perjantai 13. päivä

Olen tehnyt havainnon, että kiinalaiset ovat yllättävän taikauskoisia. Varsinkin numeroilla on täällä suuri symbolinen merkitys. Olympialaisten aikaan tuli varmaan suurelle yleisölle selväksi, että numero kahdeksan on jollain erityisellä tavalla suosiollinen. Avajaiset alkoivat 8.8.2008 tasan klo 8, joten sen ajatellaan enteilevän suurta menestystä, vaurautta ja onnea.

Numero neljä puolestaan on luvuista kaikkein kartetuin. Koska se ääntyy kiinan kielessä samoin kuin kuolema, numerolla ajatellaan olevan huono kaiku. Sitä vältetään jopa niin, että se saatetaan jättää ihan kokonaan pois. Eipä ole tullut vastaan talo numero neljää ja eipä sitä nelospöytääkään tunnu ravintoloista löytyvän.



Nyt on muuten on neljäs päivä, joten tänään ei Kiinassa tärkeitä päätöksiä tehdä.