Tokio ei ole yhtenäinen kokonaisuus, vaan se koostuu lukuisista pienemmistä keskuksista, joissa kussakin vallitsee ihan omanlainen tunnelmansa. Neljän päivän pikavisiitti tarjosi varmasti vain jonkinlaisen pintaraapaisun tuosta valtavasta metropolista. Yleiskäsityksen perusteella voi sanoa, että Tokio on äärimmäisen siisti ja puhdas kaupunki. Pitkän matkaa on tultu niistä 80-luvun ajoista, jolloin Tokiota leimasi paha saasteongelma, ja uutisissa mainittiin, kuinka kolikoilla toimivat automaatit tarjosivat lisähappea ohikulkijoille. Nyt noita tankkauspisteitä tarvittaisiin puolestaan täällä Pekingissä...
Reissumme aikana saimme todeta, että japanilaiset todellakin ovat ystävällistä väkeä. Tietä kysyttäessä he saattoivat lähteä saattamaan usean korttelin taakse, mikäli englannin kielen taito ei antanut myöten selittää. Pääosin japanilaiset eivät puhu juurikaan englantia. Majataloon tulijat saivat huomata, että heidän nimellään oli merkattu oma kenkähylly. Kengät riisuttiin usein myös ravintolaan astuessa, poikkeuksena pikaravintolat. Kohteliaisuutta ja kunnioitusta osoitettiin syvään kumartamalla ja päätä nyökyttelemällä. Jotenkin tuo tapa oli kovin tarttuvainen ja aloittelija on kyllä vaarassa venäyttää niskansa.
Japanilaisten tekniset vempaimet ovat ihan oma lukunsa. Niiden edessä satunnaisen matkailijan sormi meni usein suuhun. Pikaruokaloissa tarjoilija ei käsitellyt rahaa, vaan ruokatiketit ostettiin eteisen lippuautomaatista. Metrolippujen saamisessa oli myös omat jipponsa ja wc:ssä asioiminen se vasta teknisiä taitoja vaatikin. Pitkän aikaa meni ihmetellessä pöntön ohjauspaneelia, jossa oli lukuisia nappuloita. Istuinrengas oli lämmitetty ja tarpeet sai suorittaa kauniin taustamusiikin tai lorisevan vesiputouksen peittäessä todelliset äänet. Wc-pöntön lisäksi huuhdeltiin myös peppu. Sopivan suihkun saamiseksi oli tietenkin useita vaihtoehtoja. Lopuksi vielä kuivaus ja taisipa jostain tupsahtaa raikasta tuoksuakin.
Arkiaamuisin metrot täyttyvät töihin matkaavista tokiolaisista. Miesten pukukoodista ei ole epäilystä. Kaikki sonnustautuvat mustaan pukuun ja valkoiseen kauluspaitaan. Metrovaunu muistuttaakin erehdyttävästi täyteen ahdettua pingviinilaumaa. Metromatka taittuu kännykkää näppäillen tai magna-sarjakuvalehteä selaillen. Minkäänlaista meteliä ei pidetä ja seiniltä voi bongata monenlaisia valistavia ohjeistuksia.
Yksi kaupunginosa oli erikoistunut juuri noihin magna-sarjakuviin ja siellä törmäsimme mielenkiintoisiin ilmiöihin, kuten japanilaisten videopeli-innostukseen. Kävimme aistimassa tunnelmaa seitsenkerroksisessa peliluolassa, missä kaikenikäiset miehet uppoutuivat vauhdikkaaseen pelimaailmaan. Osa peleistä oli niin suosittuja, että niihin oli kymmenien metrien jonot. Taitaa suomalaisten peliharrastus olla aika kesyä tämän rinnalla...
Samoilla kulmilla katukuvassa vilisi lolitoiksi ja magna-hahmoiksi pukeutuneita tyttösiä, jotka houkuttelivat ohikulkijoita kahviloihinsa. Uteliaina poikkesimme yhdessä niistä. Kahvila oli rakennettu sarjakuvastudion yhteyteen. Tarjoilijat olivat söpöjä pitkine räpsyripsineen ja pupunkorvineen. Juomat tarjoiltiin värikkäistä muovimukeista, jollaisia tapaa lähinnä lasten mehukesteillä.
Tarjoillessaan tytöt polvistuivat asiakkaidensa eteen, laittoivat sormet sydämen muotoon ja opettivat jonkin sarjakuvista tutun riimin. Kieltämättä oli ehkä hivenen koomista, kun isot äijät toistivat hömppää rimpsua taivuttaen samalla sormia sydämen muotoon. Olin ihan varma, että jollakin pettää pokka, mutta ei. Hommaan suhtauduttiin ihan tosissaan.
Tokiosta löytyy lukematon määrä erilaisia alakulttuureja. Koulupukukäytännön vastapainona nuoriso revittelee vapaa-aikana mitä ihmeellisimmissä asuissa. Turisti saa aikansa kulumaan ihan vain ohilipuvaa ihmisvirtaa ihmetellen ja ihastellen. Monissa asioissa Tokio ja japanilaiset kyllä yllättivät. Täytyy kyllä todeta, ettei reissu ainakaan tylsä ollut. Sen verran kummallista väkeä nuo japanilaiset ovat...
Tässä lopuksi kuvasarja isojen poikien painiottelusta. Tokiossa järjestettiin sopivasti reissumme aikaan valtakunnallinen sumo-turnaus. Sen kerran kun Japanissa oltiin, niin pitihän sitäkin käydä katsomassa. Sen syvemmälle lajin saloihin emme kuitenkaan päässeet. Hommaan liittyi kaikenlaisia rituaaleja ja esivalmisteluja. Painiareenaa lakaistiin joka välissä tietyn kaavan mukaisesti. Harjamiesten lisäksi areenalla suihki menemään hassuihin pukeutunut selostaja, joka varsin kiekuvalla äänellä joikasi kannustushuutoja tai jotain sen tapaista.
Reissumme aikana saimme todeta, että japanilaiset todellakin ovat ystävällistä väkeä. Tietä kysyttäessä he saattoivat lähteä saattamaan usean korttelin taakse, mikäli englannin kielen taito ei antanut myöten selittää. Pääosin japanilaiset eivät puhu juurikaan englantia. Majataloon tulijat saivat huomata, että heidän nimellään oli merkattu oma kenkähylly. Kengät riisuttiin usein myös ravintolaan astuessa, poikkeuksena pikaravintolat. Kohteliaisuutta ja kunnioitusta osoitettiin syvään kumartamalla ja päätä nyökyttelemällä. Jotenkin tuo tapa oli kovin tarttuvainen ja aloittelija on kyllä vaarassa venäyttää niskansa.
Japanilaisten tekniset vempaimet ovat ihan oma lukunsa. Niiden edessä satunnaisen matkailijan sormi meni usein suuhun. Pikaruokaloissa tarjoilija ei käsitellyt rahaa, vaan ruokatiketit ostettiin eteisen lippuautomaatista. Metrolippujen saamisessa oli myös omat jipponsa ja wc:ssä asioiminen se vasta teknisiä taitoja vaatikin. Pitkän aikaa meni ihmetellessä pöntön ohjauspaneelia, jossa oli lukuisia nappuloita. Istuinrengas oli lämmitetty ja tarpeet sai suorittaa kauniin taustamusiikin tai lorisevan vesiputouksen peittäessä todelliset äänet. Wc-pöntön lisäksi huuhdeltiin myös peppu. Sopivan suihkun saamiseksi oli tietenkin useita vaihtoehtoja. Lopuksi vielä kuivaus ja taisipa jostain tupsahtaa raikasta tuoksuakin.
Arkiaamuisin metrot täyttyvät töihin matkaavista tokiolaisista. Miesten pukukoodista ei ole epäilystä. Kaikki sonnustautuvat mustaan pukuun ja valkoiseen kauluspaitaan. Metrovaunu muistuttaakin erehdyttävästi täyteen ahdettua pingviinilaumaa. Metromatka taittuu kännykkää näppäillen tai magna-sarjakuvalehteä selaillen. Minkäänlaista meteliä ei pidetä ja seiniltä voi bongata monenlaisia valistavia ohjeistuksia.
Yksi kaupunginosa oli erikoistunut juuri noihin magna-sarjakuviin ja siellä törmäsimme mielenkiintoisiin ilmiöihin, kuten japanilaisten videopeli-innostukseen. Kävimme aistimassa tunnelmaa seitsenkerroksisessa peliluolassa, missä kaikenikäiset miehet uppoutuivat vauhdikkaaseen pelimaailmaan. Osa peleistä oli niin suosittuja, että niihin oli kymmenien metrien jonot. Taitaa suomalaisten peliharrastus olla aika kesyä tämän rinnalla...
Samoilla kulmilla katukuvassa vilisi lolitoiksi ja magna-hahmoiksi pukeutuneita tyttösiä, jotka houkuttelivat ohikulkijoita kahviloihinsa. Uteliaina poikkesimme yhdessä niistä. Kahvila oli rakennettu sarjakuvastudion yhteyteen. Tarjoilijat olivat söpöjä pitkine räpsyripsineen ja pupunkorvineen. Juomat tarjoiltiin värikkäistä muovimukeista, jollaisia tapaa lähinnä lasten mehukesteillä.
Tarjoillessaan tytöt polvistuivat asiakkaidensa eteen, laittoivat sormet sydämen muotoon ja opettivat jonkin sarjakuvista tutun riimin. Kieltämättä oli ehkä hivenen koomista, kun isot äijät toistivat hömppää rimpsua taivuttaen samalla sormia sydämen muotoon. Olin ihan varma, että jollakin pettää pokka, mutta ei. Hommaan suhtauduttiin ihan tosissaan.
Tokiosta löytyy lukematon määrä erilaisia alakulttuureja. Koulupukukäytännön vastapainona nuoriso revittelee vapaa-aikana mitä ihmeellisimmissä asuissa. Turisti saa aikansa kulumaan ihan vain ohilipuvaa ihmisvirtaa ihmetellen ja ihastellen. Monissa asioissa Tokio ja japanilaiset kyllä yllättivät. Täytyy kyllä todeta, ettei reissu ainakaan tylsä ollut. Sen verran kummallista väkeä nuo japanilaiset ovat...
Tässä lopuksi kuvasarja isojen poikien painiottelusta. Tokiossa järjestettiin sopivasti reissumme aikaan valtakunnallinen sumo-turnaus. Sen kerran kun Japanissa oltiin, niin pitihän sitäkin käydä katsomassa. Sen syvemmälle lajin saloihin emme kuitenkaan päässeet. Hommaan liittyi kaikenlaisia rituaaleja ja esivalmisteluja. Painiareenaa lakaistiin joka välissä tietyn kaavan mukaisesti. Harjamiesten lisäksi areenalla suihki menemään hassuihin pukeutunut selostaja, joka varsin kiekuvalla äänellä joikasi kannustushuutoja tai jotain sen tapaista.
Mainittakoon, että liput turnauksen parhaimpiin otteluihin oli myyty loppuun jo aikaa sitten. Mutta lajista tietämättömille turisteille riitti aamun ensimmäiset sessiot.
Vuoroa omaan otteluun jonotettiin nätissä jonossa.
Areenalle päästyä oli vuorossa kumartelua ja jalkojen nostelua.
Areenalle päästyä oli vuorossa kumartelua ja jalkojen nostelua.
Itse ottelu oli hetken rysäys. Keskimäärin vääntöä kesti
kahdesta sekunnista puoleen minuuttiin.
kahdesta sekunnista puoleen minuuttiin.
Turnauspaikalla oli myynnissä kaikkea mahdollista sumoiluun liittyvää. Suosikin kuvalla varustettu pefletti (??) olisi kyllä ollut kova sana.
Otteluiden lomassa painijat pukivat ylleen kylpytakit, eli perinteiset yukatat ja kopsuttelivat hassuilla puukengillä ruokalaan tankkaamaan. Mielenkiintoista olisi ollut nähdä millaisia ovat näiden poikien annoskoot...
9 kommenttia:
Kiva matkapostaus! Onkohan nuo viimeisen kuvan kengät ihan yleisiä vai jotain geisha-noviisin (maikon) popoja?
Vautsi mikä postaus! Tosi hyvä :-)
Sorry, en ole ainakaan vielä saanut aikaseksi miettiä oman ajatusmaailmani muuttumista kiina-ajan jälkeen... Kyllä minä vielä jossain vaiheessa. Laitan sitten uusimman kirjoituksen kommenttilootaan, jos en löydä sitä postausta, jossa siitä keskusteltiin :-)
Olitpa lyönyt tiiviiseen pakettiin paljon asiaa ja mukavia kuvakulmia. Epäilemättä mielenkiintoinen matka, ja tervetullut irtiotto Pekingin touhusta.
Kiitokset hienosta ja mukavasta matkakertomuksesta jälleen.Minulla oli ilo tutustua muutamiin japanilaisiin rouviin Kiinan vuotena ja mielikuva ystävällisyydestä (eikä mitään pinnallisuutta)on samanlainen kuin sinulla.Lisbet ja luppakorva
Susadim, noita popoja näin sumomiesten jaloissa. Muokkasin sitä kuvatekstiä, kun se jäi vähän epäselväksi. Geishoilla näin toisenlaisia tossuja. Yhdessä kuvassa vähän näkyykin.
Nina, kiitos. Tuollaisen Tokion me koimme. Kertoile paluumuuttoon liittyviä tuntoja sitten kun on sopiva hetki ja fiilis. :)
Seija, aika paljon tähän postaukseen mahtuikin. Vähän arvelin, et tuleeko siitä liian pitkä, jaksaako kukaan lukea... Tokio oli tosiaan mielenkiintoinen kokemus. Sinne voisi matkustaa uudestaankin. Sen verran paljon on sillä kaupungilla tarjottavanaan. Tervetullut irtiotto Pekingistä tosiaankin. Kuin yö ja päivä.
Lisbet, kiva että olet saanut kokemuksia japanilaisten ystävällisyydestä. He ovat kyllä hirmu ajattelevaisia. Huomasin että itsekin tuli viritettyä käytöstä hienosäädölle, ihan automaattisesti. Näköjään niin se metsä vastaa, kun sinne huudetaan. :D Terveisiä luppakorvallesi! Seuraava postaus koskettaakin meitä koiraihmisiä erityisesti. ;)
Kiitos hienosta Tokion matkasta. Sinne on tehnyt mieli, mutta ehkä sitten joskus.
Kiitos mielenkiintoisesta Tokio-jutusta! Japani on kylla yksi maailman kiehtovimmista kolkista.
Kerro viela soitteko joka paiva sushia? :-)
Olisi mielenkiintoista tietaa noiden sumo painijoiden ruokavalio. Jostain luin etta heilla ei esiinny lainkaan normaaleita ylilihavuudesta johtuvia sairauksia, diabetesta ym. Mahtaakohan pitaa paikkansa?
Pensastasku, kiitos myös itsellesi kun jätit kommentin. Toivottavasti joskus pääset käymään Tokiossa.
Satu, kiitos sinullekin. Noiden sumopainijoiden terveydestä en osaa sanoa, mutta olisipa kyllä mielenkiintoista tietää. Ruokavaliosta osaan sanoa, että tuhti varmasti on. ;D No itse asiassa yhden Japani-oppaan kannessa näin kuvan painijoista ruuan äärellä, ja ihan perusermeitä siinä oli, riisiä, lihaa, kalaa, kasviksia...
Jostain luin, että sumopainijoiden ruokavalio ei ole mitenkään erityisen rasvainen, vaan lihotuskuuriin kuuluu 67% hiilareita. Aikamoinen määrä riisiä siis. Sumopainijat myös huolehtivat antioksidanttien saannista ja menuuseen kuuluu aimo annos esim. merilevää.
Ai niin Satu vielä, sushia tuli toden totta syötyä, ei ihan joka päivä kuitenkaan. Mutta yhtenä iltana vedettiin sellaiset sushiööverit, kun liukuhihnalta sai poimia toinen toistaan herkullisemman näköisiä annospaloja. Hinta määräytyi sitten kerääntyneiden lautasten mukaan. Ja meillähän niitä oli melko pino. :P
Lähetä kommentti