Aukesihan se väylä vihdoin tänne blogistaniaan. Vaihdatti tunnelia, kun entinen ei enää pelittänyt. Nyt olen taas askeleen edellä Kiinan Big Brotheria. Ainaista kilpajuoksuahan tämä on...
Anna oli sillä aikaa antanut kommenttilootassa alla olevan, mieltä lämmittävän tunnustuksen. Käykäähän samalla kurkistamassa Annan omaan blogiin Täkki ja torkkupeitto. Löydätte sieltä mm. upeita kankaanpainantaluomuksia, taitavasti kirjoitettuja tekstejä sekä ihanan havahduttavan tavan katsella ja aistia tätä ihmeellistä maailmaa.
Anna oli sillä aikaa antanut kommenttilootassa alla olevan, mieltä lämmittävän tunnustuksen. Käykäähän samalla kurkistamassa Annan omaan blogiin Täkki ja torkkupeitto. Löydätte sieltä mm. upeita kankaanpainantaluomuksia, taitavasti kirjoitettuja tekstejä sekä ihanan havahduttavan tavan katsella ja aistia tätä ihmeellistä maailmaa.
Kertoilenpa tässä vähän kuulumisia ja tuoreimpia tuntojani. Tämä on kolmas ja samalla viimeinen Kiinan vuotemme. Olemme tehneet päätöksen, että emme jää tänne sen pidemmäksi aikaa. Kiinakorttimme on kesään mennessä katsottu, vaikka töitä olisikin tarjolla. Mullistavaa ässää hihasta tuskin löytyy. Haluamme lähteä ennen kuin silmämme muuttuvat viiruiksi, kuten pikkuinen sukulaistyttöni pelkäsi meille jo käyneen.
Huomaan, että päätös lähtemisestä on ollut vapauttava. Jonkinlaisesta upottavasta välitilasta on noustu rannalle ja horisontissa siintää toinen, tutumpi todellisuus. Ajatukseni hakeutuvat kotoisiin kuvioihin. Mietin ja visioin elämää omassa kodissa, mukavan pienissä ympyröissä. Jyväskylä on muuttunut Kiinan mittapuussa lähinnä asuintaajamaksi, ja jopa ennen niin suuri ja valloittamaton Helsinki osoittautui kesälomalla miellyttäväksi kyläksi.
Vapauttavan päätöksen myötä huomaan, että täkäläiset tavat ja toimimattomat asiat eivät enää niin ahdista. Lähinnä ne vain huvittavat. Ehkä asenteeseen vaikuttaa myös täällä vietetty aika. Kaksi vuotta on tehnyt tehtävänsä ja siloitellut ärsyyntymistäni. Enää ei jaksa. Miksi suotta tunkea hernepussia nenään, kun asioille ei voi tehdä mitään. On vain totuttava siihen, että asiat ovat järjettömän monimutkaisia, kiinalaisia sananmukaisesti ja homma toimii sangen epäloogisesti. Oletusarvona kun pitää, ettei mikään toimi kunnolla, säästyy monelta pettymykseltä.
Olen ehkä omassa asenteessani edennyt siihen pisteeseen, missä mieheni oli jo tänne tullessa. Ihmettelin ja usein soimasinkin hänen nurjaa asennettaan. Mielestäni oli tarpeetonta yleistää ja turhaa kyynisyyttä olla luottamatta kiinalaisiin. Vaikka en koskaan ole suoranaisesti rakastunut taikka ihastunut Kiinaan, myönnän olleeni ainakin sinisilmäinen. Kokemus on kuitenkin ollut suuri opettajani. Varsinaisen kyynistymisen vaaran tiedostin jo pian, ja olen koittanut itseäni siltä varjella. Miten hyvin olen siinä onnistunut, en tiedä, mutta ainakin olen realistisempi.
En ole kuitenkaan Kiinaa hyljännyt, vaikka erilaisin silmin sitä katselenkin ja poismuuttoa usein ajattelen. Otan edelleen kiinankielen tunteja, syön puikoilla ja jopa haaveilen, että oppisin tekemään paikallista ruokaa. Mietin missä haluisin käydä ja mitä nähdä, mitä tämän vuoden aikana vielä kokea. Edelleenkin olen kiinnostunut mitä tässä maassa tapahtuu, niin uutisissa kuin pinnan allakin. Suunnittelen jopa kiinalaisen sähkömopon hankintaa, vaikka tiedän että se todennäköisesti hajoaa jo ensimmäisessä kurvissa.
MiaO siis jatkaa Kiinan kurkistuksia, vaikka mukaan varmaan sekoittuu paljon muutakin. Nähtäväksi jää miten tämä blogi kehittyy ja mihin suuntaan. Jännittävää sinänsä, kun sitä ei itsekään vielä tiedä...
En ole kuitenkaan Kiinaa hyljännyt, vaikka erilaisin silmin sitä katselenkin ja poismuuttoa usein ajattelen. Otan edelleen kiinankielen tunteja, syön puikoilla ja jopa haaveilen, että oppisin tekemään paikallista ruokaa. Mietin missä haluisin käydä ja mitä nähdä, mitä tämän vuoden aikana vielä kokea. Edelleenkin olen kiinnostunut mitä tässä maassa tapahtuu, niin uutisissa kuin pinnan allakin. Suunnittelen jopa kiinalaisen sähkömopon hankintaa, vaikka tiedän että se todennäköisesti hajoaa jo ensimmäisessä kurvissa.
MiaO siis jatkaa Kiinan kurkistuksia, vaikka mukaan varmaan sekoittuu paljon muutakin. Nähtäväksi jää miten tämä blogi kehittyy ja mihin suuntaan. Jännittävää sinänsä, kun sitä ei itsekään vielä tiedä...
Ai niin, Annan antamaan tunnustukseen liittyi haaste, tunnustaa seitsemän asiaa itsestä. Kävisikö seitsemän satunnaista seikkaa tästä hetkestä?? :D Kokeillaanpa...
1. Makoilen sohvalla, läppäri sylissäni.
2. Sohvapöydällä käteni ulottuvilla on kuppiin jäähtynyttä mustaa kahvia.
3. Pöydällä on myös auki taiteltu etelä-Kiinan kartta.
4. Keltaisia muistilappuja on liimattu kalenteriin ja pöydän kanteen.
5. Niissä on muutamia päivämääriä, lentojen lähtöajat sekä hostellien nimet ja puhelinnumerot.
6. Olen piakkoin lähdössä viikon mittaiselle reppureissulle Guiliniin ja Xianiin. Ensimmäistä kertaa lähden matkaan yksin.
7. Jänskättää hiukan...
9 kommenttia:
Onnea tunnustuksen johdosta,ja kiva,että pääset tänne bloggariin bloggaamaan:-)
Varmaankin päätös paluusta tekee sen,että Kiinaa katsoo eri silmillä,ja ehkä ne nurjemmatkin asiat sitten kestää paremmin. Mutta varmaankin ovat olleet mielenkiintoisia ja opettavaisia vuotenne Kiinassa-.
Tasapainoiselta kuulostavia ajatuksia.Varmaan ajoissa tehty paluupäätös on hyvä. On aikaa tutustua paikkoihin ja asioihin,joihin ei vielä ole ennättänyt, aika miettiä miten järjestää asioita,kun palaa kotimaahan. Täältä Suomesta tunnelmina kuulaita,syksyisten vaahteran lehtien ja omenapuiden tuoksuisia syysiltoja sinulle ja Oonalle.Lisbet ja luppis
Yaelian, todellakin mielenkiintoisia ja opettavaisia ovat olleet nämä vuodet täällä. Kyllä on näkökulma avautunut ihan toisenlaiseksi. Nurjemmat puolet ovat osa Kiinaa. Mutta eteenpäinhän se menee tämäkin yhteiskunta, vaikkei sitä ihan aina huomaa.
Lisbet, sinähän jo tiedätkin, mitä kaikkia järjestelyjä se takaisinmuutto tarkoittaa. Miellyttävämpihän se on ryhtyä ajoissa suunnittelemaan, niin ei tule sitten kertarysäyksenä kaikki. Kiitoksia syksyn kuulaista terveisistä! Siellä ne taitaa olla omput kypsiä meidänkin pihapuussa. Toivottavasti rohkenee joku menemään omenavarkaisiin, niin ei mene hukkaan. ;D
Samat tuntemukset täälläkin. Olo on helpottunut ja huojentunut, kun tietää, että shanghainelämä päättyy muutaman kuukauden päästä. Elo ja olo on ollut hauskaa, opettavaista, enkä missään nimessä kadu Kiinaan muuttoa. Mutta tiedän, etten saa tästä enää mitään uutta irti, joten on aika siirtyä eteenpäin!
Hei Päivi, voi miten meillä onkaan samanlaiset ajatukset... Kävin kirjoittelemassa ja kommentoimassa tarkemmin sinun blogiisi.
Iiiihanaa matkaa, olet rohkea!
Kiitos Vilijonkka! On ihana huomata, kuinka sitä vuosien mittaan rohkaistuu. Ja tän Kiinaelon myötä vallankin. Jos tämä esikoisreissu hyvin menee, niin keväällä on vuorossa Tiiiiibeeeet! Toki matkaseurakin kyllä kelpaa! ;)
Xian ja Guilin ... JEEE! Molemmista pidin, Xian hieman hämärtyy, mutta Guilin varsin tuoreena mielessäni. Kiva lukea ja katsoa, mitä Sinä saat niistä irti (mistä tulikin mieleeni, että täytyisi taas kirjoittaa Kiinastakin jotain) =)
Piristävää matkaa!
Sinulle on lisää palkintoja omassa blogissani (Syyskuun teksti Ooooooh) =)
Lähetä kommentti