Tyhjä

Joulukuun ensimmäinen ja aika avata ensimmäinen luukku. Minulle tämä on se aika vuodesta, jolloin saan taas jälleen muistutuksen omasta ahneudestani. Reilu kaksikymmentä vuotta siitä jo on, joten olisikohan aika tehdä julkinen tunnustus. Ehkäpä tällaisen avoimen ripin myötä omatuntoni pääsee vihdoin rauhaan.

Olen aina ollut perso makealle, niin perso, että se on useammin kuin kerran ylittänyt moraalin rajat. Erään joulun alla äiti oli ostanut minulle ja kahdelle pikkuveljelleni suklaakalenterit. Ahneuksissani olin tyhjentänyt omani jo ennen kuun alkua. Himoitsin veljieni suklaaluukkuja ja kävin ylimaallisessa makeanhimossa kähveltämässä niistä muutamia.

Jonain aamuna heräsin veljieni huutoon ja parkuun, sen päivän luukut kun olikin tyhjät. Veljieni itku ja pettymys oli niin sydäntäriipivää, että kävin hakemassa lähikiskalta pussin irtokarkkeja ja illan hiljetessä menin täyttämään tyhjiä luukkuja. Tunsin sädekehän pääni päällä ja sain nukutuksi.

Aamulla heräsin taas huutoon: "Äitiii!!! Mia on TAAS syöny meidän suklaat, täällä on vaan joku tyhmä irtokarkki!" En tiedä, miksi syyttävä sormi kohdistui aina minuun, ehkäpä siksi, että käytin usein isosiskon nokkeluuttani häikäilemättömästi hyväksi. Voitteko kuvitella, että kukaan olisi näin ilkeä, että kähveltäisi niinkin pyhän asian kuin toisen joulukalenterin?! Minä olin.

Ei sillä, ettenkö olisi elämäni aikana saanut maistaa omaa lääkettä. Ja onneksi olenkin, sillä muutenhan olisin ihan yhtä ilkeä kuin ennenkin. Mutta jotta saisin purettua tämän sieluni syövereitä painavan karman lopullisesti, päätin tämän julkisen tunnustuksen lisäksi avata joka päivä joulukalenterista tyhjän luukun. Tein tällaisen pussukankin, jollaisesta aina lapsena haaveilin. Tästä alkaa siis katumusharjoitus, joka käsittää 24 karvasta kurkistusta tyhjään pussiin. Tämän tunnustuksen myötä lähetän anteeksipyyntöni rakkaille pikkuveljilleni. Ehkä minusta tulee vielä ihan kelpo isosisko.

Pikkujoulu Pekingissä

Flunssa on hellittänyt sen verran, että pääsin mukaan pikkujouluihin. Paljon uusia ihmisiä, jonkin verran onneksi myös tuttuja. Erinomaista ruokaa, hilpeää viiniä, kivoja esityksiä ja perinteisen alkujäykkyyden jälkeen mukavan rentoa rupattelua. Saimme myös jorata suomalaisen livemusiikin tahdissa, siitä piti huolen täällä Pekingissä vaikuttava Party Members.

Paikalle oli löytänyt myös joulupukki, tai oikeastaan kaksikin. Toinen oli tietenkin kiinalainen kopio ;) Jokainen sai perinteisen pikkujoululahjan. Mieheni paketista paljastui pelikortit. (Hahaa!) Täytyy tässä vaiheessa huomauttaa, että meidän pelikortithan jäi silloin taannoin tullin haaviin. Nämä kortit lienee laillisemmat, ne on nimittäin kuvitettu edesmenneen suuren johtajan Maon naamalla ja lausahduksilla. Korttia läiskiessä voi sitten samalla tutustua maolaisiin aatteisiin. :/



Itse asiassa pikkujoulut eivät juurikaan poikenneet Suomessa viettämistäni, paitsi että tällä kertaa mukana juhli myös suurlähettiläs. Aika hassua (vaiko noloa!?), mietimme mieheni kanssa aamulla herätessämme, että kukahan niistä hän mahtoi olla. Sen verran paljon oli ympärillä outoja ihmisiä, että niinkin korkea-arvoinen valtion edustaja jäi meiltä panematta merkille.

Mieltä jäi kuitenkin sen verran askarruttamaan, että etsimme netistä lähettilään kuvan. Mieheni siihen huudahti, tuon tyypin kanssahan minä juttelin! Kas kummaa, heti alkoi hän kelata keskustelua, että tulikohan sanottua jotain typerää. ;D No, ainakaan muistista ei noussut esiin mitään erityisen noloa, kuulemma.

Isoveli muistutti

Mieheni kertoi vakavan-koomisen esimerkin valvontakoneiston toimivuudesta täällä Kiinassa. Työmatkalla oli tapahtunut jotain, mikä oli omiaan muistuttamaan meitä paikallisesta "isoveljestä". Työkaveria oli tultu pidättämään hotellilta kuuden poliisin voimin. Hänen väitetty rikoksensa oli vedonlyönti netissä jonkun jalkapallojoukkueen puolesta.

Episodi oli edennyt siten, että työkaveri todellakin oli viety mennessään. Asiaa toki oli koitettu selvittää paikanpäällä. Pidätetty oli sitäpaitsi kiistänyt syyllisyytensä ja myöhemmin selvisikin, että hän puhui totta. Syyllinen olikin hotellihuoneen edellinen asiakas.

Heti episodin jälkeen alkaneessa työpalaverissa oli sitten ihmetelty puuttuvaa miestä. Pomon vaikutusvaltainen puhelinsoitto virkakoneistolle ja eipä aikaakaan kun epäonnekas työntekijä istui taas palaveeraamassa muiden mukana. Poliisit vuolaasti pahoittelivat tilannetta. Olivat soittaneet miehellenikin henkilökohtaisesti. Tapahtuman nimi oli siis harmillinen väärinkäsitys.

Mitäpä tästä opimme? Kiinassa ei ehkä kannata lyödä vetoa, ainakaan hotellin verkossa. Olemassa todellakin ON isoveli, joka valvoo. Ja mikäli joutuu hankaluuksiin, suotavaa on, että kavereista löytyy riittävän isokenkäisiä.

Kahvintuoksua ja oivalluksia

Tänään tein erään käytännön oivalluksen. Havahduin siihen, kun yllättäen nenääni kulkeutui aivan ihana kahvin tuoksu. Aistin sen jopa tämän nuhan lävitse. Nuuskuttelin ilmaa ja mietin, mistäköhän moinen tuoksu mahtaa tulla. Omasta kahvituokiosta oli jo aikaa ja kiinalaiset naapurit tuskin sumppia keittelevät.

Mutta kohtapa löytyikin selitys. Mimi oli ollut aikeissa ruveta laittamaan ruokaa, ja oli pannut papuja kiehumaan. Vesi olikin päässyt loppumaan ja aluksi niin aromikkaasti paahtuneet pavut paloivat niin, että koko kämppä kärysi. Ikkunat auki ja kunnon läpiveto. Ihan jännä oivallus silti, kahvi todellakin tehdään paahdetuista pavuista. Sen verran oli kyllä lumoava ja uudentyyppinen aromi, että tässähän pitää ihan miettiä, jos vaikka paahtimoyrittäjäksi ryhtyisi ;)

Flunssapotilaana

Kerhon tätinä olen nämä viikot niistellyt monia pikkuisia nuhaneniä. Nyt onkin sitten minun vuoro. Lauantaina on suomalaisen yhteisön pikkujoulut, jonne oltaisiin kyllä menossa. Saa nyt nähdä, mihin suuntaan tämä flunssa menee. Olisi kyllä mukava olla läsnä, mutta nyt ainakin joudun pinnistelemään, että saan ääneni kulkemaan. Ei olisi ihan kaikkein miellyttävin tapa viettää pikkujoulua ja tutustua uusiin ihmisiin, äänettömänä...

Menin kiinalaiseen rohtoapteekkiin. Kähisin apteekkarille ja sain mukaani muutaman paketin. Kourallinen pippurin näköisiä palleroita aamuin illoin. Makukaan ei ole pippurista kovin kaukana. Lisäksi imeskelytabletteja, joita olen tässä popsinut kuin karamelleja. Lieköhän niistä apua, en nimittäin ole malttanut (rousk rousk) imeskellä. Teetä pitkin päivää ja kiinalaista greippiä. Hmmm, on muuten yllättävän makea ja hyvän makuinen greipiksi. Sohvan uumeniin viltin mutkaan ja lukuseuraksi Paulo Coelhoa. Edellisen synkän kirjan vastapainoksi kaipaan nyt jotain valoisampaa. Näillä mennään ääntä kohti.