keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

Jännitystä ilmassa

Pisti vähän jännittämään tuo Finnairin lakkouhka, mutta onneksi sopu löytyi. Meillä sattui olemaan aivan erityinen syy seurata tilannetta, nimittäin ylihuomenna saamme luoksemme innolla odotettuja Suomi-vieraita. Oikeastaan enää ei voi kyllä vieraista puhua, kun koko kevät tullaan kimpassa asumaan. Sanotaanko siis osuvammin ja tuttavallisemmin vaikkapa "meidän Pekingin kämppikset".

Lentokoneet oli tänään myös kerhossa teemana. Kahden kulttuurin kasvatteina kerholaiset ovat nuoresta iästä huolimatta tottuneita lentäjiä. Leikkipuistossa se on juuri lentokoneen jyrinä mikä havahduttaa keskeyttämään jännimmätkin leikit ja silmät suurina ruvetaan tähyilemään taivaalle. Se on myös niitä harvoja hetkiä, jolloin kerholaiset malttavat olla hiljaa.

Upeita ja persoonallisia lentokoneita syntyi yksinkertaisesti talouspaperirullien hylsyistä. Voi miten ihana oli seurata pienten kätösten touhua ja katsella miten keskittyneesti lapset loihtivat kukin oman näköisensä lennokin. Kyllä näiden rinnalla tavalliset koneet kalpenee!




12 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kämppiksiä, ja vielä koko kevääksi.....täytyy olla rakkaita. Ei epäilystäkään. Onnea! Toivottavasti et kuitenkaan jätä bloggaamista - se olisi menetys meille. Nauti onnestasi! t ano

Unknown kirjoitti...

Toinen kämppiksistä ilmoittautuu :-)
Yritämme pitää huolen siitä, että Mia jatkaa blogiaan samaan tahtiin ja jos "hyvin" käy, niin saatatte nähdä vierailevia kirjoittajia (ainakin kuvaajia) tässä kevään aikana.

-Make

Unknown kirjoitti...

Ja vielä kiitokset Mialle mukavista sanoista... On kiva tuntea itsensä tervetulleeksi!

Jael kirjoitti...

Kiva kun tulee kämppiksiä,jotka vielä vierailevat kirjoittajinakin:-)

Ja hienoja lentsikoita on kerhossa tehty!

Susadim kirjoitti...

Heipsan, tervehdys lumisateisesta Suomesta! Olen pari kertaa kurkkinut täällä. Hienoja lentsikoita ja teillehän on selvästikin tulossa sosiaalisia kämppiksiä :)

Tarja van Veldhoven kirjoitti...

ihania lentskareita lapset askarrelleet! ja ps. meidän tytöllä on samanlaiset housut kun teidän tytöllä (luulisin, ainakin näytti samanlaisilta ;)

Anonyymi kirjoitti...

Voi etta oli mieluisa tuo lentskari! Se piti ottaa oikein yoksi viereen nukkumaan, tosin jo paria siipea pienempana :-) Kiitos taas kivoille kerhotadeille, tanne "kouluun" ei tarvitse lahtea itku silmassa!

Satsu

Anonyymi kirjoitti...

Siellähän alkaa olla kasapäin serkku-poikia.. Ei ku terveisiä vaan molemmille ! Taitaapa tulla noista kerholaisista lentokoneinsinöörejä isompana, sen verran komeita koneita on !

MiaO kirjoitti...

Ano, kiitos. Taitaa olla edessä onnenkevät. :D Onhan tämä erikoinen tilanne, kun pääsee kurkistelemaan Kiinaan tällaisella tutulla porukalla. Varmaan monia mielenkiintoisia retkiä ja elämän makuisia hetkiä edessä. En minä bloggaamista suinkaan ole jättämässä. Päinvastoin. Nyt varmaankin kehkeytyy paljon kiehtovia blogiaiheita.

Make, heipä hei kämppis, terkut sinne yläkertaan! Pääsitte onnellisesti perille ja seikkailu voi alkaa. Ei muuta kuin tänne vain postailemaan vierailevana tähtenä. Kiva saada toisenlaisia näkö- ja kuvauskulmia. Odotan innolla ja varmasti myös blogin lukijatkin. :D

Yaelian, jännää aikaa tässä eletään. Kiva että odotteletkin jo vierailevia kirjoittajia.

Susadim, tervetuloa mukaan kurkkimaan! Kiitoksia lumisateisista terveisistä. Täälläkin satoi, vettä tosin. Kevät on tullut!

Tarja, lentskarit oli huippujuttu! Oli kyllä niin lasten mieleen. Ja miten upeita! Kyllä siinä minunkin mallikappale kalpeni, kuten yleensäkin. Lapset on niin ihanan estottomia tuossa kaikessa askartelussa. Ne ei mieti, että tuleeko tästä hyvä, ja sopiiko nämä kuviot ja värit keskenään. Antavat vaan tuotoksien syntyä luovasti ja spontaanisti. ;D

Vai löyty kerhotytön jaloista samikset. Varmaan löytyy teiltäkin kaikenlaista Hello Kittyä? Se on pikkutytöillä täällä ihan must.

Satsu, onpas kiva kuulla, että lentokone oli noin mieluinen, että ihan unikaveriksi pääsi. Ties miten jänniä seikkailuretkiä ovat unen siivittämänä tehneet. ;)

Jaana, niinpäs onkin koolla melkoinen serkuskööri ja täällä blogissa varsinkin. ;) Terveiset menee perille! Ja tosiaankin pikkuisia lentsikkainsenjöörejä kerho pullollaan, ja kenties tuleviakin.

Anonyymi kirjoitti...

Aijai, tuli hirnuinen hinku tehdä oma lentokone. Tällä pöpöllä näyttää oleva sivuvaikutuksia tai ehkä se on tämä sängyssä lojuminen, joka aiheuttaa nykäyksiä jonniinlaisen tekemisen suuntaan.

Onnittelut Mialle mieluisista vieraista!

M'man kirjoitti...

Oi miten hieno askartelu idea!!

Laitan korvan taa muistiin - jospa laitan saastetyista rullista tallaisia lasten kanssa :)

MiaO kirjoitti...

Rusina, kiitos! Täällä sitä nyt kimpassa asutaan. :D Vai puraisi se askartelukärpänen sinuakin. :) Tämä kerho on oikein kiva tekosyy askarrella kaikenlaisia kivoja härpäkkeitä. ;D

M´man, ei muuta kuin rullat jemmaan ja askartelemaan. Nyt pääsiäisen alla on rullille monenlaista käyttöä. Huomenna askarrellaankin niistä kukot.