maanantai 23. maaliskuuta 2009

Yötorin erikoisia herkkuja


Vieraamme ovat asettuneet uuteen kulttuuriin ihailtavan avoimin mielin. Mottona tuntuu olevan, maassa maan tavalla. Kun kerran ovat Kiinaan asti tulleet, niin ovat he päättäneet myöskin tehdä asioita paikalliseen tapaan. Syömme enimmäkseen boheemeissa muutaman yuanin katuravintoloissa ja tilaamme ruokia ennakkoluulottomasti. Kaikkea mitä eteen tulee, ainakin maistellaan.

Selailtuaan Pekingin matkaoppaita päättivät nämä elämyshakuiset vieraamme, että Donghuamenin kulinaristinen yötori pitää nähdä ja kokea. Ja maistaa. Torilla oli vastassa pitkä rivi ruokakojuja, joissa myytiin toinen toistaan erikoisempia herkkuja. Kiinalaisethan syövät melkein kaikkea mikä liikkuu, joten grillivartaisiin oli pistelty jos minkänäköistä ötökkää ja sisäelintä.




Miten olisi rapeaksi paistettu heinäsirkka tai jättikokoinen kovakuoriainen? Maistuisiko meritähti tai merihevonen, kenties muutama suikale käärmeenlihaa? Entäpä grillatut pässin kivekset ja mädätetyt kananmunat? Miten olisi mustan puhuva skorpiooni?





Itse en varmaankaan olisi oma-aloitteisesti örkkivarrasta ostanut, mutta seurueen patistamana rohkaistuin minäkin. Hassusti rutisi sirkan siivet hampaissa ja urheasti tuli nielaistua se skorpioonikin. Mieluummin kuitenkin pysyttelen vähän tavanomaisemmissa ruuissa. Moiset kulinaristiset erikoisuudet taitavat mennä minun suussa vähän hukkaan. Jalomielisesti ojensin puoliksi syödyn vartaani miehelleni. Jakamisen ilo, se paras ilo.

Tähän loppuun vielä: Olen saanut luvan esitellä vieraamme lähemmin. Tässä ovat siis Aila ja Make, örkinmaistajaistunnelmissa. Kevään aikana he varmasti vilahtavat blogissa tämän tästä.




Make lähettää terveisiä!




(kuvat ryhmätyönä: Make, Aila ja Mia)

7 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Jänniä kojuja! Heinäsirkat kuulemma ovat ihan hyviä, olen nähnyt niitä jopa suklaalla kuorrutettuna,mutten ole maistanut, taisin menettää makuelämyksen.....no ,ehkä joskus toiste sitten ;-)

Kiva oli nähdä vieraasikin!

Tarja kirjoitti...

Aika rohkeita olette! Pekingin Pelkokerroin suomalaisittain =)

Vilijonkka kirjoitti...

Valitettavasti en ole noin ennakkoluuloton. Sitäpaitsi mulla on (taas) heinäsirkka lemmikkinä ja lemmikkejä ei saa syödä, eihän?!

Hienot kuvat!

Anonyymi kirjoitti...

Voi hyvänen aika, miten reipasta porukkaa! En ole erityisen ennkkoluuloinen, mutta ihan varmasti osa 'kilkeistä ja kiveksistä' olisi kyllä jäänyt nauttimatta. Huh huh - toivottavasti ette sairastu(neet)!! Kuvat elävöittävät tekstiäsi upeasti eli postaus toimii!! Mukavaa seikkailua huomisellekin!! t. ano

MiaO kirjoitti...

Yaelian, jänniä kojuja todellakin! Olen kyllä nähnyt täällä jo monenlaista syötäväksi tarjottavaa, mutta nyt ne omituisuudet löytyi kaikki samasta rivistä. Seuralaistenikin mielestä heinäsirkka oli ihan kelpo maku, mutta itse "tykkäsin" enemmän skorpioonista. :-O

Tarja, heh, Pekingin Pelkokerroin suomalaisittain. Hauskasti sanottu! Olemme kovin otettuja moisesta kunniasta. ;D

Vilijonkka, en minä oikeasti itsekään __noin_ ennakkoluuloton ole, mutta pari kaljaa alla ja ryhmän paine... ;) Aaa, olet taas hommannut heinäsirkan lauman jatkoksi. Ymmärränpä siis hyvinkin vastahakoisuutesi sirkansyöntiin. ;)

Ano, reippaita nuo meidän vieraat todellakin. Mihin kaikkeen heidän kanssaan vielä joutuukin... ;) Emme onneksi sairastuneet noista maistajaisista, mutta meitä oli täällä pari flunssaista jo ennen sitä.

Nyt olemme koittaneet lääkitä itseämme kiinalaisen rohtokaupan flunssatableteilla ja äsken sitten sanakirjan kanssa käänsin tekstiä vaikuttavista aineista ihan uteliaisuuttani. Selvisi, että on tullut tässä popsittua mm. kuivattua kastematoa ja ihmisen istukkaa! Voi härre gyyd! :/ Nyt taisi mennä jo vähän liian paksuksi. Ehkä me turvaudutaankin tästä lähtien pelkkään tuttuun ja turvalliseen ibuprofeiiniin.

Rusina kirjoitti...

Yötorilla olen maistanut paahdettua sammakkoa, skorpionia, toukkaa ja käärmettä. Heinäsirkkoja ei juuri silloin ollut kenelläkään, joten niitä vaille jäin. Skorpioni oli rapea, toukka kuin iso ja outo vaahtokarkki, matelijat kanamaisia ja kaikkien päämakuina kulloinkin vallalla olevat mausteet.

Ikävä, että jouduin peruuttamaan Pekingiin lähtöni kesäkuussa, snif.

MiaO kirjoitti...

Rusina, rohkeastipa olet sinäkin eksoottisia purtavia maistellut. Ja siinä heinäsirkan puuttumisessa et kyllä mitään hävinnyt. Oli nimittäin kaikkein kamalin maku tuosta sarjasta. Yak!

On kyllä harmi, kun joudut missaamaan sen ensi kesän reissun. :( Ovatko ne ryhmäläisesi muuten miten pitkään täällä ja aikovatko käydä muuallakin kuin Pekingissä?