Kuvat Pekingin kaupunginsuunnittelumuseostaKylläpäs on ollut touhua ja huisketta. Vieraiden kanssa tämä Kiina-elo saa kummasti piristystä ja uutta ilmettä. Pariviikkoinen menikin yhdessä hujauksessa. Toiset vieraamme siis pääsivät kuin pääsivätkin tulemaan. Harmi, että toisille tilanne ei ollut yhtä suotuisa. Täällä oli jo toiveikkaasti kaikki vieraspedit pedattuina, mutta tuhkapilvi saneli tylyt ehtonsa. Heidän matkasuunnitelmat siirtyivät syksylle. Sitäkin suuremmalla syyllä toivon, että heidän reissunsa onnistuisi silloin mitä parhaiten.
Parin viikon aikana tuli tässä taas katseltua Kiinaa ja Pekingiä lukuisista eri kulmista. Skaala on täällä laaja ja haitarissa on mittaa. Vieraidemme ruokailukokemuksetkin ulottuivat nuhjuisten katukeittiöiden antimista viiden tähden shamppanjabrunssiin. Ja siihen väliin mahtui paljon! Mutta minkä siisteydessä ja esillepanossa menettää, ei välttämättä lainkaan ruuan maussa häviä. Kaikessa autenttisuudessaan katukeittiöt ovat Kiinan ruokakulttuurin suola. Harmi vain kun niitä jyrätään maan tasalle kovalla vauhdilla uusien ja hienojen rakennusten alta.
Kiina monine ilmiöineen tuli vieraillemme tutuksi. Liikennekulttuuri oli yksi olennaisista ihmettelyn aiheista. Hiuksenhienot ohitukset hämmästyttivät ja selväksi tuli myös, että ruuhkiin jumittuminen ja taksissa pojottaminen ovat väistämätön tapa kuluttaa aikaa Pekingissä. Eikä se paljoa tarvitse, että liikenne puuroutuu. Ja ainahan se tietenkin kyntää...
Parin viikon aikana tuli tässä taas katseltua Kiinaa ja Pekingiä lukuisista eri kulmista. Skaala on täällä laaja ja haitarissa on mittaa. Vieraidemme ruokailukokemuksetkin ulottuivat nuhjuisten katukeittiöiden antimista viiden tähden shamppanjabrunssiin. Ja siihen väliin mahtui paljon! Mutta minkä siisteydessä ja esillepanossa menettää, ei välttämättä lainkaan ruuan maussa häviä. Kaikessa autenttisuudessaan katukeittiöt ovat Kiinan ruokakulttuurin suola. Harmi vain kun niitä jyrätään maan tasalle kovalla vauhdilla uusien ja hienojen rakennusten alta.
Kiina monine ilmiöineen tuli vieraillemme tutuksi. Liikennekulttuuri oli yksi olennaisista ihmettelyn aiheista. Hiuksenhienot ohitukset hämmästyttivät ja selväksi tuli myös, että ruuhkiin jumittuminen ja taksissa pojottaminen ovat väistämätön tapa kuluttaa aikaa Pekingissä. Eikä se paljoa tarvitse, että liikenne puuroutuu. Ja ainahan se tietenkin kyntää...
Vieraamme osoittautuivat varsin ennakkoluulottomiksi matkalaisiksi niin ruuan kuin muidenkin kokemusten suhteen. Tässä kuvareportaasia pienen kiinalaiskylän parturista. Miesten tukanleikkuun sai 80 sentillä. Ja rohkenipa asiakkaamme ottaa siihen päälle vielä parranleikkuunkin. Kiinalaisparturin varmoissa käsissä leuka raakattiin veitsenterävästi. Lisähintaa lystille tuli 30 senttiä.
Kiitokset J & E:lle ikimuistoisista hetkistä ja mukavan piristävästä pariviikkoisesta! Oli suuri ilo saada teidät vierailulle Kiinan kotiimme. Ovet ovat avoinna ja vierashuone palvelee myös tulevassa kodissamme.
Nyt blogi hiljenee ainakin loppuviikoksi, vaikka postattavaa kyllä olisi. Lähdemme nimittäin kurkistelemaan Japaniin ja aistimaan pääkaupungin tunnelmaa. Nähtäväksi jää, mitä Tokio tarjoaa meille neljän päivän aikana.
5 kommenttia:
Voi jösses. En tiedä miten ja miksi, kaipaan Kiinaan! En lasten kanssa, mutta kaikki se kokeminen ja tekeminen ihan yksin, jota pääsin maistamaan jo vuonna 1999...
aikansa kutakin... ;-)
Kiitoksia vain teille. Vieläkin on hankala palata näihin suomalaisiin ruokatottumuksiin. Hauskaa oli ja reissua saa tosissaan sulatella vielä pitkään :)
Nina, ai sä olit seikkaillut täällä jo aiemminkin. Näitköhän jotain muutosta, mitä kymmenessä vuodessa oli tapahtunut? Minullakin on vähän ristiriitainen suhtautuminen tähän maahan. Välillä täältä kaipaa pois, eikä huvittaisi tulla koskaan takaisin, mutta toisaalta tämä on jollain käsittämättömällä tavalla imaissut mukaansa. Vuosi on vielä jäljellä ja vahva tunne, että se saa kyllä riittää. Saa nähdä tuleeko tänne miten kaivattua takaisin...
Eero, ruoka on kyllä parasta antia täällä ja se on juuri se seikka mitä mekin jäämme sitten vuoden päästä kaipaamaan. Voi kun oppisi tekemään näitä paikallisia pöperöitä, niin voitais sitten pöydän ääressä yhdessä muistoja verestellä.
Olin aikaisemmin Suzhoussa.
En oikein osaa sanoa muutoksesta. Joka paikassa rakennettiin kovasti jo silloin. Köyhät olivat köyhiä ja rikkaat rikkaita :-)
Kyllä se varmasti niin on, että aikansa kutakin. Suomessa sitä tuntee olevansa suomalainen ja kuuluvansa "massaan". Turvallista.
Ei tarvitse miettiä ongelmatilanteita esim. jos tarvitsee lääkinnällistä apua, joutuu onnettomuuteen... nuo kait ne oli pahimmat pelot hangzhoussa, kun oli pienet lapset mukana...
Pienten lasten kanssa ongelmat ja pelot on varmasti erilaisia ja monet huolet korostuu. Pekingissä expattien terveydenhuolto on kuitenkin järjestetty tosi hyvin. Täällä on useita jenkkisairaaloita, joissa hoito on erinomaista.
Kylläpä Suomi on kuitenkin Suomi, ja siellä sitä tuntee olevansa kotona, omiensa joukossa. Mutta maailmallakin siihen vierauden tunteeseen, ihmeellistä kyllä, tottuu.
Nina, olisi mielenkiintoista kuulla enemmänkin sinun ajatuksia kotiinpaluusta. Huomaatko, että ulkomailla asumisen myötä jokin ajatusmaailmassasi olisi muuttunut? Katsotko asioita Suomessa kenties jollain tavoin eri lailla?
Lähetä kommentti