tiistai 18. marraskuuta 2008

Vedenpaisumus

Pesuhuoneeneemme lattialla on vedenpaisumus. Aluksi luultiin, että pesukone valskaa tai putket vuotaa. Toiset korjausmiehet taas sanoivat vian olevan lämmityksessä. Nyt on selvinnyt, että yläkerran naapurissamme on vesivahinko. Joka tapauksessa pesuhuoneessamme on lillunut vettä jo viikon. Voisi leikkiä vaikkapa laivan uittamista tai jotain.

Kovin ripeää ei ole tämä korjaustoiminta täällä päin. Jos ei joka päivä painosta ja soittele perään, asia mukavasti unohtuu. Nyt yritetään tavoittaa asunnon omistajaa, ennen kuin kukaan ryhtyy korjaustoimiin. Täytyy ensin selvittää, kuka maksaa vai maksaako kukaan.

Mimi-parka oli eilen koittanut lapata enimpiä vesiä pönttöön, voidakseen käyttää pesukonetta. Säikähdin päällä olevan sähkölaitteen ja vesilammikon yhdistelmää. Nyt ei taideta pyykkiä pestä vähään aikaan, teroitin.

Jännä sinänsä, että pesuhuoneessa on kyllä suihku ja siis myös kaivo. Mutta joku ihmeellinen älynväläys on ollut rakentaa suihkunurkkaus sellaiselle korokkeelle. Kaivo on siis myös reilun kymmenen sentin korkeudella lattiasta. Niinpä :/

Välillä (aika usein) tulee miettineeksi, ketähän ne insinöörit on, jotka suunnittelee näitä tällaisia juttuja.. Eikä ihme, että välillä tuntee olevansa ihan kuin jossain maanlaajuisessa piilokamerassa. Tämä maa totisesti on yllätyksiä täynnä.

Tuo alla oleva kuva on napattu tästä läheltä. Kiva tuollainen tolppa keskellä tietä... Se oli ilmestynyt siihen jokin aika sitten. Hmmm... mietiskelin sen tarkoitusta. Näin vastaavia tolppia sähköpylväinä. Ilmeisesti tämänkin tolpan tarkoitus on jossain vaiheessa kannatella johtoja. Tuiki tarpeellista tottakai, mutta eiköhän se voisi kannatella niitä piuhoja ihan vaikka metrin verran laiempana?



Alla oleva kuva on myös näiltä samoilta kulmilta. Huomatkaa kaivo, jossa on kansi! Vau! Mutta muutaman metrin kun kävelee, niin edessä on uusi ansa. Että näin :/

3 kommenttia:

Nina kirjoitti...

Kiinalla on työllistävä vaikutus ;-)

Tosi hyviä nuo kuvat! Niistä käy hyvin ilmi se, ettei asioista välitetä. Jos jotain on käsketty tehdä, se kans tehdään, olipa miten hullua tahansa. Tai sitten eivät ole hoksanneet, että jokun on nyt pahasti pielessä?!

Suvi kirjoitti...

Aika hassuja juttuja. Tuolle tolpalle keskellä jalkakäytävää kyllä nauroin. Näyttää aika hauskalta. Yhtä hauskaa ei varmasti ole vesi kylpyhuoneen lattialla. Toivottavasti se asia hoituu.

MiaO kirjoitti...

Nina: Totta, noinhan se juuri on. Kun on kerta käsketty! Hyvin ominainen piirre tässä kulttuurissa, ettei asioita kyseenalaisteta. Pomon näkemyksen mukaan mennään, vaikka ilmenisikin, että asiassa on heikko lenkki tai peräti jokin järjettömyys. Onhan siihen vaitioloon varmasti omat syynsä. On tainnut aikoinaan käydä huonosti, jos on mielipiteensä ilmaissut ja osoittanut kykyä itsenäiseen ajatteluun :/

Suvi: Kyllä minäkin tuon tolpan kohdalla huvittuneena hymähtelin. Kännykkää räpeltäessä ois voinu tulla vaikka osuma. Silloin ei varmasti ois pahemmin naurattanut. :/

Tulva pesuhuoneessa on kyllä kurja juttu. Toivon mukaan se pian hoituu...