torstai 15. lokakuuta 2009

Korealainen keittiö



Totta. Korealaiset syövät lattialla istuen. Muutama lituskainen tyyny pepun alle ja siinä sitä on sitten kököttäminen. Alkuun moinen tapa voi tuntua puuduttavalta, jos ei ole tottunut joogaamaan ja istumaan lootusasennossa. Mikäli epäilee, että puikoilla syötävällä ruualla on lattianrajasta suuhun liian haasteellinen matka, tarjolla on myös varalta esiliinoja. Paikalliseen tapaan kengät riisutaan aina. Ravintolaan ei astella ronttoset jalassa, vaan ne jätetään oven suuhun.



Korealainen ruokalista on yllättävänkin suppea. Monissa ravintoloissa ei ollut saatavilla kuin muutamaa sorttia. Usein ravintolat ovat erikoistuneet vain johonkin tiettyyn. Alkupaloiksi tarjotaan aina paikallista erikoisuutta, kimchiä. Se on chileillä, valkosipulilla, retiisillä ja inkiväärillä maustettua, hapatettua kaalta, tai muuta kasvista. Maku on voimakas ja se vaatii vähän totuttelua.




Grillaaminen sen sijaan on ehkä parasta korealaisessa keittiössä. Siinä kun lihan kylkiäiseksi voi annostella maustettuja hörsseitä ihan oman mielensä mukaan. Salaatinlehden mutkaan kietaistaan pala grillattua lihaa, kastiketahnaa ja kimchikasviksia ja nyytti on valmis nautittavaksi. Nam!





Palan painikkeeksi kuuluu tietenkin paikallinen Soju. Lempeä, parikymmentäprosenttinen koskenkorva. Sitä saa myös puolta laimeampana lemon-versiona, mikä oli meidän suosikkimme. Juoma ei myöskään ole hinnalla pilattu, vaan menee oluen kanssa tasoihin. Itse asiassa Koreassa olisi pärjännyt vallan hyvin pelkästään juomalla Sojua, nimittäin kylkiäisenä tuli aina monenlaisia snacseja ja pikku purtavaa. Kerran jopa ihan kunnon tofukeitto. Ja snacsikipot täytetään sitä mukaa kun ne tyhjenee. Niissä talo ei pihtaile.

6 kommenttia:

Suvi kirjoitti...

On mielenkiintoista nähdä millaisi ruokapaikkoja ja tapoja muualla maailmassa on.

Täällä meillä ei ole kuin yksi kiinalainen ravintola, joten makujakaan en ole päässyt maistamaan.

Jael kirjoitti...

Mielenkiintoista tosiaankin nähdä miten Koreassa syödään...Veljeni kävi siellä ennen usein liikeasioissa ja kehui aika paljon.

Anonyymi kirjoitti...

Onpa mielenkiintoinen teksti. En ole Koreassa ollut ja siksikin oli tosi kiva lukea kokemuksistasi. Kiitos - ja kiva, kun bloggaus jatkuu!!! t ano

MiaO kirjoitti...

Moikka Suvi! Maailman keittiöt tarjoaa kyllä mitä erilaisempia makuja ja elämyksiä. Ja se on ihan mielenkiintoinen sukellus paikalliseen elämään. Harmi kun sieltä teiltä päin ei valinnanvaraa juuri löydy. Täällä Pekingissä on kyllä ravintoloita maailman joka kolkalta, joten korealaisestakin oli jo jonkinlainen käsitys. Mutta onhan se ihan eri asia kokea se autenttisessa ympäristössä paikallisten ihmisten seurassa.

Yaelian, tervehdys sinullekin! Kuten tuossa jo kerroinkin, meillä oli jo alustava käsitys korealaisesta ruuasta, mutta ei siitä MITEN se syödään. Korealaisessa ravintolassa oltiin käyty grillaamassa, mutta ei siellä tarvinnut kenkiä riisua eikä lattialla istua. Myöskään ei ollut auennut, mikä tarkoitus pöytään tuoduilla salaatinlehdillä oli. Me tyydyimme vain popsimme niitä sellaisenaan.

Ano, kiva kuulla sinustakin! Mukava että postaukseni toi uusia tuulia. Tässä nyt varmaan vielä jatkan Korea-aiheella jonkin aikaa. Ainakin kuvien kera.

Rusina kirjoitti...

Nälkä tuli. Menen jääkaapin kautta nukkumaan kun kellonviisareitakin siirretään tänä yönä. Ehtii sinne kirjamessuille myöhemminkin ...

MiaO kirjoitti...

Ai niin, sehän on talviaikaan siirtyminen siellä. Voi voi, aikaero kasvaa tunnilla. Eli kun ystävät ja kaverit avaavat mesen tai skypen, täällä pitäisi jo olla nukkumassa. Usein kieltämättä venähtää pitkälle yöhön... :/