perjantai 23. lokakuuta 2009

Kylässä


Hyväntuulisen näköinen kylä kutsui luokseeen pirteine väreineen. Varsinainen sesonkiaika oli jo ohi, joten kujat näyttäytyivät tyhjempinä kuin kesäisin. Tunnelma oli seesteinen ja liikehdintää luonnehti verkkaisuus. Mikä oivallinen paikka rauhoittumiselle ja kiireen unohtamiselle.






Ravintola kukkulan kupeessa meren rannalla tarjosi ihastuttavan ruokailumiljöön niin visuaalisesti kuin äänimaisemaltaankin. Meren kohinassa ja aaltojen loiskeessa mieli lepäsi ja ruokahetki muuttui lähes meditatiiviseksi. Itse ruoka ei saarella ollut ihan meidän mieleen. Erikoiset merenelävät olivat ehkä liian eksoottisia meidän makuumme, tai onni ei suosinut meitä kielitaidottomia listalta arpoessamme.



Kuvan pikkuravut olivat ihan hauskoja purtavia, vähän niin kuin paikallinen hapankorppu ja niitä rouskuteltiin ihan sellaisenaan. Mutta eipä niitäkään siinä määrin, että olisi nälkä lähtenyt. Yleensä askeleemme suuntasivatkin suoraan ravintolasta kyläkaupan keksihyllylle.



Majatalossamme asui lisäksemme veikeä ja verrattain isoääninen pappaseurue. Aamuvirkut papparaiset pitivät kyllä huolen, että kaikilta muiltakin karisi uni kukonlaulun aikaan.



8 kommenttia:

Jael kirjoitti...

kivan näköisiä maisemia! Ja nuo papparaiset näyttävät mainioilta....

MiaO kirjoitti...

Juu papparaiset olivat oikeita huumoriveitikoita, mutta ilmeisen huonokuuloisia. Sen verran kovaäänistä oli heidän keskinäinen seurustelunsa. Mutta jotenkin hellyttävää oli herätä heidän kailotuksiinsa ja naurunremakkaan.

Suvi kirjoitti...

Näitä reissukuviasi kun katsoo, on melkein itsekkin käynyt matkassa. Niin hienoja.

Ja vaikka yritän olla ennakkoluuloton, luulen silti että en voisi syödä noita suloisia rapuja. Katkaravuista kyllä tykkään, ja varmasti ravutkin maistuu hyvältä, mutta kun ne on noin oikean näköisiä...

Rusina kirjoitti...

Ihanan värinen kylä!

Marja-Leena kirjoitti...

Aikamoinen kulttuurishokki olisi meikäläiselle...

Anonyymi kirjoitti...

Nam nam - minusta äyriäiset ovat hyviä ja mieluusti olisin istunut kanssanne samaan pöytään maistelemaan.

Kylän talot ihanan värikkäitä ja alue näytti kovin siistiltä Viehättävä kylä!

Kiitos, kun kuviesi kautta saa piipahtaa noin mukavassa kohteessa.

t. ano

Vilijonkka kirjoitti...

Ihanat papat! Ja kylän maalikauppiaalla ainakin on ollut kunnon valikoimat.

MiaO kirjoitti...

Suvi, blogit on kyllä oivallisia, kun voi päästä nojatuolimatkalle eri puolille maailmaa. Ja totta, nuo ravut olivat melkein liian suloisia syötäväksi. ;)

Rusina, ihanan värinen kylä todellakin. Se hurmasi heti ensi silmäyksellä.

Marja-Leena, kulttuurishokit voi olla myös varsin elämyksellisiä, antoisia ja kasvattavia. ;) Kiva muuten kun näyttäydyit täällä ensi kertaa. Tervetuloa mukaan kurkistelemaan.

Ano, mieluusti olisimme tarjonneet sinulle paikan äyriäispöydän äärestä, tuolla viehättävässä kylässä. Ja totta, siistiä siellä oli, kuten Koreassa ylipäätänsä kaikkialla.

Vilijonkka, papat olivat hurmaavia! :D Ja onneksi on ollut maalarilla valikoimaa. Kylä ei taatusti olisi ollut sama betoninharmaana.