Vielä muutama mieleen painunut muisto jaettavaksi Yunnanin reissultamme. Tällaisia ihastuttavia partapappoja asteli lavalle käydessämme kuuntelemassa paikallista kansanmusiikkia. Naxi-vähemmistön musiikissa on se erityinen piirre, että se on oikeasti melko muinaista. Musiikkia soitetaan vanhanaikaisilla instrumenteilla ja lisäksi soittajat ovat itsekin todella iäkkäitä.
Esityksen lomassa esiteltiin ainakin puolen tusinaa yli 8-kymppistä vanhaa herraa. Ilahduttava oli kuunnella, kuinka tämä varsin pirtsakka pappajoukko muutaman nuoremman naissopraanon kera johdatti meidät kuulijat muinaisen musiikin äänimaailmaan.
Täytyy myöntää, että välillä esitys kävi pitkäveteiseksi, ei niinkään musiikin, vaan orkesterinjohtajan tarinoinnin vuoksi. Reilu puolituntinen, kiinankielinen yksinpuhelu meinasi uuvuttaa meidän lisäksi myös orkesterin jäsenetkin ja päitä nuupahteli siellä täällä. Papat lienevät kuunnelleet samat jorinat jo moneen monituiseen kertaan. Tilanteessa oli jotain kovin huvittavaa. Me tirskahtelimme yleisön mukana, emme niinkään orkesterinjohtajan vitseille, vaan tilanteen koomisuudelle.
5 kommenttia:
Varmaankin oli ainutlaatuinen konsertti noiden pappojen johdolla,siitä tylsästä puheesta huolimatta.Kiinalainen klassinen musiikki on mielestäni kaunista!
Ainutlaatuinen kokemus todella. Toivottavasti näille papoille löytyy jatkajia, ettei vain kansanperinne pääse katoamaan.
Ties vaikka se orkesterinjohtaja ihan mukavia kertoilikin, mutta me emme oikein päässeet jutuista jyvälle. (Kas kummaa. ;)
Juu, kiinalaisessa klassisessa musiikissa on kyllä kaunis omintakeinen vivahteensa. Pappojen soittama musiikki oli jotenkin, hmmm, rosoisempaa. Olikohan vanhat soittimet vähän ruosteessa. ;D
Mua rupesi taas naurattamaan, vielä eivät kyyneleet valu, mutta kyllä mä vielä saan itseni psyykattua samaan tilaan kuin konsertissakin... Voi herran kiesut sitä jorinointia. Jos vaikka kerran kuussa saisi kokea yhtä hulvattomia tilanteita voisi Kiinassa asua pidempäänkin!
Paljon se Kiina ottaa, mutta jotain myös antaa. Toden totta, tuollaista spontaania naurujoogaa kun kokisi useammin, niin johan olisi täälläkin eri hauska asua. Tänään on ollut erityisen mälsä päivä, mutta tätä postausta ja pappojen kuvia kun katselee, niin johan vääntyy naama virneeseen, väistämättä. :D
Hyvän mielen kuvia ja tarinointa. Nukuin Pekingin oopperassa pitkän kävelypäivän jälkeen kun siellä jonkun entisen suuren laulavan taiteilijan kunniaksi jorinoitiin reilu puoli tuntia. Nukutti niin makeasti, että annoin periksi. Herätys oli sitten korvia repivä lautasten (soittimet) kakofonia ennen kappaleen alkua.
Lähetä kommentti