keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Ja kitupäivät sen kun jatkuu...

Ei ole tuulista eikä sateista tietoakaan. Keuhkoihin sattuu, kituset on kipeinä ja kurkkua korventaa. Ilma on kuin painajaisunessa. Saastetaso on jo aikaa sitten ylittänyt mittareiden lukukyvyn. Kuvia ei tule tällä kertaa. Kukaan selväpäinen ei heilu tuolla kameran kanssa vapaaehtoisesti. Karvakaverikin saa tyytyä vain pieniin pyrähdyksiin. 

Nyt möllötetään sisällä, vaikka kämpillä ei juuri ole sen terveellisempää. Ei tullut aikoinaan hommattua ilmanpuhdistimia, kun ei ymmärretty niiden tarpeellisuutta. Näin jälkeenpäin ajatellen, melkoista ajattelemattomuutta jos ei suorastaan jo idioottimaista tyhmyyttä. Lapsiperheenä sitä olisi varmasti tarkempi, mutta näin kahdelleen on tullut nieltyä liikaakin.  

Nyt tähän hätään kalliita putsareita ei taida kannattaa enää hankkia, kotiinpaluu kun häämöttää jo niin lähellä. Jos vaikka alkaisi pian tuulemaankin ja tämä helpottaisi. Toivoa sopii. Tulisi nyt se sade, vaikka tekemällä. Ovat varmaan sitä jo yrittäneetkin, mutta tällä kertaa ei ole onnistunut.

Ei riitä se, että huushollissa on kelin vuoksi tunkkaista tai haisee lähistöllä poltettavien roskien katku, nimittäin kämpillämme kukkii myös home. Vessassa haisee niin kitkerälle, että siellä koittaa asioida mahdollisimman nopeasti, mieluiten ei ollenkaan. Allaskaapin sisusta on jo ihan pilkuilla. Pohjalevyn alle ei pääse kurkistamaan, jos nyt edes uskaltaisikaan, se kun on liimattu kiinni ja koko systeemistä on tehty ihan umpio. Kerrassaan tampio keksintö!

Kiinalaiset eivät homeesta ja sen haitoista mitään ymmärrä. Niin kuin eivät juuri ymmärrä noista saasteistakaan.  Mieheni koitti töissään kertoa yhdelle päälliköistään, "Katso nyt tuonne ulos", viitaten veitsellä leikattavaan harmauteen. "Tuossa on yksi pääsyy, miksemme tänne jää." "No mutta tuohan on vain luonnonilmiö. Onhan teillä Suomessakin synkkää ja pimeää talvella." Niin, että koitapa tällaisille sitten selittää jotain homeesta ja sen haitoista. Allaskaapin homeongelma ratkaistiin tunkemalla silikonia hajureikiin.

Nyt kun olen valittamisen makuun päässyt, niin mistähän vielä keksisin narista. Aiheiden löytäminen ei tässä mielentilassa olisi kovinkaan vaikeaa. Mutta eipä nyt vaivuta enää syvemmälle. Sen sijaan lupaan, että Suomessa en ainakaan ihan heti narise loskaisista räntäsateista tai hyytävistä pakkasista. Skraappaan auton laseja hymyssä suin, tai ainakin hampaat irveessä, näpit suloisen tunnottomassa kohmeessa. Vedän raikasta pakkasilmaa keuhkoihini, joka tosin kirveltää ja yskittää sekin. Ehkä päästelen mielessäni muutaman kipakan, mutta muistan, että pahemminkin voisi olla, nimittäin asua tällaisessa pakoputkessa.


*****


ps. Laitanpa sittenkin tänne jotain vanhoja kuvia fiilispohjalta.














*****


4 kommenttia:

Vilijonkka kirjoitti...

Vähän on nuo kuvien naikkoset heitteillä. Et adoptoinut yhtään... mä olisin. Ajattelepa tuollaista eteisessä tulijoita tervehtimässä!

Hanne kirjoitti...

Mielenkiintoinen blogi!
Olipa hyvä tuuri, että vahingossa eksyin tänne...

MiaO kirjoitti...

Vilijonkka, en tohtinut kaapata. Naikkoset lojuivat Art-alueella, niin ties vaikka minua olisi syytetty taidevarkaudesta. ;)

Hoopee, tervetuloa mukaan seurailemaan MiaOn viimeistä Kiinan kevättä.

Rusina kirjoitti...

Minä olisin adoptoinnut tuon puuhun nojaavan nuken... aivan mainio!

Minä voisin tässä vaiheessa valittaa sitä, että tämän kesän Kiinan matka jää väliin. Byääh, porukka yrittää päästä Tiibetiin. Ehkä se vain on niin kuin kaverini lohduttaa, että omalla terveydellä ei kannata leikkiä vaan selvittää, miksi kroppa pätkii. Harmittaa kuitenkin.