Maissin aika

Viime viikolla kun pyöräilin kiinan tunneille, matkalla minua kohtasi tällainen näky. Maissisato oli korjattu pelloilta ja tiet ja pientareet olivat tähkiä pitkänään! Olivat valloittaneet toisen kaistan aivan kokonaan.







Tätä näkyä katsellessani ja työntekijöiden aherrusta seuratessani oivalsin, että maissin jyvillä taitaa olla melkoisen pitkä matka popcornipussiini. Ennen kuivatusta jokaisesta tähkästä irrotetaan kuoret ja tämän jälkeen tähkämerta kuivatetaan, käännellään ja lapioidaan auringossa useita viikkoja.

Kuivuneista tähkistä irroitetaan jyvät. Tämäkin luonnollisesti ihan käsin, talttaa muistuttavaa puikkoa apuna käyttäen. Tämän jälkeen jyvätkin jäävät aurinkoon lepäämään ja kuivumaan.



Osa jyvistä lähtee varmaan vielä myllyyn jauhettavaksi. Pitkä on maissinkin matka. Vaikka kovin on ihastuttava ja herkullinen näky kullankeltaisessa väriloistossaan, silti en voi olla kiinnittämättä huomiota, että siinä ne lepäävät autojen pakokaasuille alttiina useita viikkoja. Onneksi sentään ei ihan valtaväylällä.

Syksy saapui myos Pekingiin

Terveisia teille blogini seuraajat vilpoisen tuulahduksen myota! Niin se on kesa vaihtunut syksyyn Pekingissakin. Taitaa olla t-paitakelit jo menneet talta vuodelta. Jouduin kaivamaan muuttokuormamme katkoista pitkahihaisen. Kesalla olin kylla miettinyt, etta tulikohan ne pakattua ihan turhaan. Mutta ei nyt sentaan. Loppuu se helle taallakin, aikanaan.

Tassa on nyt ollut jonkinlainen luova tauko blogin kirjoittamisessa. Vanha ja urheasti palvellut hoyrykone-lapparimme puksautti ulos viimeisetkin hoyrynsa. Myos poytakoneemme joutui varikolle. Sen vuoksi kaytossani ei toistaiseksi ole a- eika o-pisteita.

Tietokonemurheiden myota on tullut koettua yksi naista paikallisista elektroniikkamarketeista. Sita voi siis hyvinkin kutsua kokemukseksi. Tietokoneita, kameroita ja kaikenmaailman elektroniikkaa ainakin senkin seitsemassa kerroksessa. Siella saa kylla asialle vihkiytynyt kokea melkoisia varistyksia ja kulumaan tovin jos toisenkin.

Arkielo taalla Kiinassa on alkanut loytaa omia uomiansa. Mies on toissa paivat pitkat ja itsekin olen loytanyt jo vaihtoehtoja koiran rapsuttelulle. Kielen opiskelua pari kertaa viikossa, kerran viikossa Suomi-kerhoilua lasten kanssa ja parina paivana ayin eli taloudenhoitajan lasnaoloa.

Aikani kuurasin ja tutustuin nurkkiimme itsekseni, mutta kun ayin palkkakaan ei suuren suuri ole, niin yleinen tapa kaikessa mukavuudessaan kaansi myos minun paani. Sinansa tuntuu hassulta, kun ei tarvitse itse kotia niin perusteellisesti hoitaa. "Mimi can do it, Mimi can help", sympaattinen ayimme on aina valmis auttamaan ja tekemaan asioita puolestani. Siivoamisen ja pyykkaamisen lisaksi han leipoo ja loihtii upeita ja kerrassaan maukkaita aterioita. Hmmm, mieleen pyrkii vakisinkin ajatus, mitas jos tahan kaikkeen tottuu?!?

Hiljaisuus

Mieleni on sanaton. Osanottoni Kauhajoki, osanottoni Suomi.

Beijing Wide Web

Nykyään sitä lähtee ulos varsin varovaisesti. Kurkistaa ovesta ja kuikuilee ympärillensä. Tekee tarkkoja havaintoja. Tutkailee, ja zoomaa katsetta. Tarkistaa, että reitti on selvä.

Ei nimittäin ole ollenkaan kiva tunne, kun yön aikana kudottu jättimäinen hämähäkinseitti läsähtää naamalle. Täällä niin seitit, kuin hämähäkitkin ovat ihan järjettömän kokoisia. Perushämähäkki ei raajoineen mahdu tulitikkurasiaan. (Tässä vaiheessa varoitan Jenniä ja muita hämähäkkikammoisia kelaamasta sivua alaspäin.)





Nyt on selvästi jokin hämähäkkien sesonkiaika, niitä on ilmestynyt ihan kaikkialle. Seittejä on jokaisessa puussa ja puskassa. Ei vain yksi tai pari, vaan verkkoja on limittäin, lomittain, päällekkäin, jopa sisäkkäin! Itse asiassa verkot muodostavat moniulotteisia verkostoja. Ja miten mieletön on niiden kutomisvauhti! Illalla kun on harjalla huitonut pihareitin auki, niin johan on aamulla jo viritettynä uudet ansat.

I'm a leagal alien, I'm an alien in big world...

Aika ajoin tulee miettineeksi tätä ulkomailla oloa. Kaikki on niin uutta. Ystävät ovat jääneet Suomeen. Sosiaaliset kontaktit täällä ovat aika vähäisiä. Luojan kiitos, elämme nykyaikaa, että on sentään tämä netti ja tutut virtuaalifoorumit. Kieltämättä välillä on kuitenkin aika ulkopuolinen ja irrallinen olo.



Vielä emme ole päässeet kunnolla soluttautumaan tänne. Mutta se onkin tietysti prosessi, joka tapahtuu pikkuhiljaa. Ulkomaalaisia tuntuu kuitenkin yhdistävän jokin sanaton side. Helposti tulee heitä moikattua, tuntematta.

Onneksi täällä on muutamia samanhenkisiä "muukalaisia", joten välillä pääsee tapaamaan ihmisiä ihan livenä sekä jakamaan ajatuksia ja mietteitä, jopa suomeksi. Kiitos siitä Vilijonkka!

Hanhivaara

Yleensä kotipihaa vartioi koira tai jokin elektroninen vekotin ja aika hämmentävää onkin, kun vastaan hyökkää kovaääninen ankka- ja hanhilauma. Hyvin ovat reviiritietoisia nämä kaakattajat. Ja taatusti pitävät odottamattomat tunkeilijat loitolla, varsinkin tällaiset mokomat koirantaluttajat ja hännänheiluttajat.









Kaula pitkällä, nokka pystyssä, päättäväisesti tepastelee lauma lättäjalkoja. Välillä suivaantuvat ihan uhittelemaankin ja tekevät selväksi, että parempi olisi kai valita toinen reitti. Peräännymme nöyrästi ja jäämme katselemaan kauempaa, kun toinen ruskeaveriköistä ottaa suunnan kohti tien toisella puolella olevaa lampea. Muu lauma seuraa nätisti perässä.



Aika jännä sinänsä, kun lauma ei ole pienentynyt näiden parin kuukauden aikana, mitä olemme täällä asuneet. Voisi hyvinkin olettaa, että aika ajoin olisi jonkun kohtalona päätyä "Pekingin ankaksi" ruokapöytään. Mutta nämä ankat ja hanhet taitavat olla ihan aidosti lemmikkejä. Joka ilta ulkoiluttaa kiinalaismummo laumaansa korttelin ympäri. Ankat ja hanhet tepastelevat uskollisesti perässä, vieläpä nätisti jonossa.

Kunpa meillä (ei) ois joulu ainainen...

Olen tehnyt huomion, että asiat jätetään helposti lojumaan niille sijoilleen. Noo, mutta kohtahan se on joulu taas. Mitä sitä turhaan koristeita venkslaamaan. Ovatpahan sitten jo valmiina seuraavaan kertaan. Vieläpä vähän ajan tuomaa patinaa pinnassa.




Nämä ukot eivät taatusti ole paikallista väkeä! Se että, minulla on kuuma, ja tunnen välillä olevani ihan väärässä paikassa, sen vielä ymmärtää. Mutta että nämä ukkoparat?! Ihan sydäntä riipii.

Bussi #8

Jos tekemisen puute yllättää, niin oiva keino lähteä lisäämään paikallistuntemusta, on hypätä bussiin, joka kiertää kehäkolmosta pitkin Pekingin ympäri. Numero 8 tekee parituntisen kierroksen, joten ei ole pelkoa että eksyisi. Kaksikerroksisen bussin etu on, että ylhäältä näkee kaupunkia vähän paremmin.





Bussipysäkkejä ja lisää bussipysäkkejä. Odottavia ihmisiä, ihmisiä omissa ajatuksissaan, keskenään rupattelevia, minulle ja kameralleni morjestavia. Ihan kiva "sightseeing" tämäkin. Koko kierros vain muutaman jussin, eli parikymmentä senttiä.



Tuli nähtyä pohjoinen, etelä, itä ja länsi, tosin ohuen suikaleen verran kutakin. Tällä tavoin kaupungista muodostui ainakin hivenen verran selkeämpi käsitys. Merkittävin huomio oli, että vauraus ja pilvenpiirtäjät ovat sijoittuneet enemmän itään. Länsi-Pekingissä rakennukset ovat selvästi matalampia. Mutta mikä ihana havainto, lännen horisontissa siinsi vuoristo. Oi, sinne kun pääsisi!

Kiinalaista aapiskukkoa

Tänäänpä se sitten alkoi, kiinankielen opiskelu. Kolme tuntia kahdesti viikossa. Sillä tahdilla tässä nyt mennään. Ryhmä on oikein mukavan tuntuinen, neljä naista minun lisäkseni, kukin eri puolelta maailmaa.

Opettajamme on ihastuttavan pirteä ja innoittava nuori nainen, nimeltä Pang. Oikein on pätevän tuntuinen ja perusteellinen. Kovasti meitä ryhmäläisiä huvitti, kun kielen kannat ei meinaa kääntyä kiinalaisittain, ei sitten millään. Ääntäminen ei ole verrattavissa mihinkään tuntemaani kieleen. Heti ensimmäisen tunnin oivallus oli, että haaasteellista tulee olemaan, hyvin hyvin haasteellista...

Ärräähän kiinankielessä ei ole. Tai tavallaan on, mutta hyvin heikko, melkein olematon. Sen ääntäminen lähestulkoonkaan oikein oli tällaiselle suomalaisen ärrän päräyttäjälle se kaikkein haastavin paikka. Espanjattarelle taas puhtaan y:n lausuminen oli hankalaa, samoin brittirouvalle. Meinasi tulla jyy:tä ja y:n ja u:n sekoituksia, mutta ei millään suomalaisittain tuttua y niin kuin Yyteriä. Jännä huomata, miten oma äidinkieli vaikuttaa siihen, mikä on kellekin helpompaa ja mikä vaikeampaa. Mutta kiinankielen ässistä ollaan kyllä kaikki samaa mieltä. Eihän niitä meinaa erottaa edes korvakuulolla, saatikka sitten osaisi niitä omassa suussa muodostaa. Huh huh, ja shuzzshiunatkoon!

Vielä tuohon ärrään palaten. Kiinalaiset ovat siis "ärrävikaisia". Joitakin näistä ulkomaisten hienoista asuinalueiden nimistä on kiinalaisten vaikea ääntää. Meidan asuinalueemme on Merlin Champagne, eli kiinalaisittain Meilin. Tuossa vieressa on Rits Garden, joka ehkä hyvinkin on saatettu tarkoittaa Rich Gardeniksi, mutta kiinalaisittain se on Lits. Eli englannin nykyslangin mukaan siellä asuu humalaisia. Hauska juttu sinänsä. Se siitä rikkaudesta ja loistosta siis.