Terveisia teille blogini seuraajat vilpoisen tuulahduksen myota! Niin se on kesa vaihtunut syksyyn Pekingissakin. Taitaa olla t-paitakelit jo menneet talta vuodelta. Jouduin kaivamaan muuttokuormamme katkoista pitkahihaisen. Kesalla olin kylla miettinyt, etta tulikohan ne pakattua ihan turhaan. Mutta ei nyt sentaan. Loppuu se helle taallakin, aikanaan.
Tassa on nyt ollut jonkinlainen luova tauko blogin kirjoittamisessa. Vanha ja urheasti palvellut hoyrykone-lapparimme puksautti ulos viimeisetkin hoyrynsa. Myos poytakoneemme joutui varikolle. Sen vuoksi kaytossani ei toistaiseksi ole a- eika o-pisteita.
Tietokonemurheiden myota on tullut koettua yksi naista paikallisista elektroniikkamarketeista. Sita voi siis hyvinkin kutsua kokemukseksi. Tietokoneita, kameroita ja kaikenmaailman elektroniikkaa ainakin senkin seitsemassa kerroksessa. Siella saa kylla asialle vihkiytynyt kokea melkoisia varistyksia ja kulumaan tovin jos toisenkin.
Arkielo taalla Kiinassa on alkanut loytaa omia uomiansa. Mies on toissa paivat pitkat ja itsekin olen loytanyt jo vaihtoehtoja koiran rapsuttelulle. Kielen opiskelua pari kertaa viikossa, kerran viikossa Suomi-kerhoilua lasten kanssa ja parina paivana ayin eli taloudenhoitajan lasnaoloa.
Aikani kuurasin ja tutustuin nurkkiimme itsekseni, mutta kun ayin palkkakaan ei suuren suuri ole, niin yleinen tapa kaikessa mukavuudessaan kaansi myos minun paani. Sinansa tuntuu hassulta, kun ei tarvitse itse kotia niin perusteellisesti hoitaa. "Mimi can do it, Mimi can help", sympaattinen ayimme on aina valmis auttamaan ja tekemaan asioita puolestani. Siivoamisen ja pyykkaamisen lisaksi han leipoo ja loihtii upeita ja kerrassaan maukkaita aterioita. Hmmm, mieleen pyrkii vakisinkin ajatus, mitas jos tahan kaikkeen tottuu?!?
4 kommenttia:
Siis apua.. mitä luksusta ;) Mitäs ihanuutta tässä kohden leivotaan? Kateeksi käy tämä teidän järjestely! :)
Johanna, onhan tämä ihan uusi järjestely ja vähän tuntuu hassulta. Mutta ayin keskimääräinen palkka on noin euron/tunti, niin kyllähän se kynnys kotiavun palkkaamisenn on aika matala. Ja kun vielä näkee ayimme kasvoista, kuinka iloinen hän on saatuaan töitä, niin ei voi muuta kuin olla tyytyväinen tästä valinnasta.
Niin ja näissä kuvissa hän leipoo singaporelaisia pasteijoita. Sisällä tulista kanaa, paistettua perunaa ja sipulia. Nam!
*nam* Joo ja ymmärrän hyvin tuon että teillä on kotiapua.. kai se paras tapa auttaa paikallisia matkoilla tai siellä asuessa, on antaa töitä..
Lähetä kommentti