perjantai 26. helmikuuta 2010

Kalliolle kukkulalle


Lomalla määränpäässä on aina tarve päästä paikan korkeimmalle kohdalle. Todentotta sillä tavoin hahmottaakin seutua paremmin. Luang Prapangissa kipusimme useamman sata askelta kukkulan laelle ja mikäs siellä sijaitsikaan kuin paikalle ominaiseen tapaan temppeli.




Kukkia, uhrattua ruokaa, eri teemoin valmiiksi kirjoitettuja rukouslappuja sekä tietenkin lukuisia Buddha-patsaita. Seinällä roikkui pahvitaulu, jossa esitettiin Buddhan eri ilmenemismuotoja. Erityisesti makuuasennossa loikoileva Buddha oli minun mieleen. Selvisi, että se edusti tiistaita. Hmm, miksihän juuri tiistai ilmentää lepoa?







Temppelin edustalla oli koju, jossa myytiin juomavettä kiipeilyn uuvuttamille sekä suitsukkeita ja kahlittuja häkkilintuja. Ajatuksena on, että vapauttaessaan teljetyn linnun, lintu kiittää ja vie vapauttajansa rukoukset lähemmäksi taivasta. Niin ihana kuin ajatus vapauttamisesta olikin, emme sitä kenellekään ostaneet. Myyjä olisi joka tapauksessa teljennyt tilalle uuden uhrin.




Erikoinen uskonnollinen tapa mihin Laosissa törmäsi, oli riisinökkösten kiinnittäminen puuhun, joko juurelle, runkoon tai tällä tavoin kannon päälle. Se mitä näin toimimalla tavoitellaan, ei meille selvinnyt.


5 kommenttia:

Suvi kirjoitti...

Ihania kuvia taas, ja vieläpä niin paljon. Taas pääsi kaukomaille blogisi kanssa. Kiitos!

MiaO kirjoitti...

Kiitos käynnistäsi Suvi! Kuvia aattelin laittaa nyt enempi, kun en jaksa tehdä niin rankkaa karsimistyötä. ;)

Anonyymi kirjoitti...

Mia, aivan mahtavia kuvia, ja tosiaankin ihanan paljon. Kuvittelisin että nuo riisikökkäreet ovat myös uhrilahjoja mutta ei tarkempaa tietoa asiasta. Samalle kukkulalle olen kiivennyt, mukavia muistoja tuot mieleen, edelleen...
-Marjo

Unknown kirjoitti...

Ihania kuvia (tässä toivakan suvi :D)! Olipas jotenkin todella SUUREN SUURI yllätys että loikoileva buddha oli suosikkisi.. ;D Terveisiä muuten täältä pohjoosesta napapiirin takaa.:)

MiaO kirjoitti...

Marjo, jonkinlainen uhrilahja minullakin kävi mielessä. Mielenkiintoisia, hellyttäviä tapoja, eivätkä kaikki ihan heti tyhmälle turistille aukea. Uskon että sinun on eri jännä seurata meidän reissua, kun palaa omat kokemukset mieleen ja varmasti ihan eri tavalla pääset näihin kuviin ja juttuihin sisällekin. Ja matka jatkuu...

Toivakan Suvi, onpas kiva kun jätit tänne terveisesi! Jaa-a, mistähän tuli mieleen että minä nimenomaan tiistai-Buddhaa diggaan?! ;DDD Tekö ootte Lapin reissulla? Voi ihanaa! Terveisiä teidän koko porukalle! Nauttikaahan olostanne ja hengittäkää syvään sitä ihanan kirpakkaa, raikasta ilmaa! Täällä on ollut ihan karsea ilmanlaatu viime päivinä. Saastemittarit vinkuu tapissaan. Masentavaa. :(