sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Hyvän mielen aamu


Tässä aamukahvia siemaillessani havahduin huomaamaan, että oloni on positiivisempi ja pirteämpi, parempi kuin pitkään aikaan. Se poiki minulle mukavan ja tuiki tärkeän oivalluksen; ihminen tarvitsee onnistumisia.

Olen tässä elellyt laittamatta itseäni sen kummemmin likoon. Elämän haasteet ovat olleet lähinnä arkielosta selviytymistä, ilman sen suurempaa panostusta. Mutta eilen koin toisin. Suomi-koulun oppilaillani oli edessään kevään ensimmäinen koe.

Hitusen minua jännitti, että mitenköhän oppilaat kokeesta suoriutuvat. Kertoohan se minunkin panostuksesta, kuinka olen saanut tahkottua tiettyjä asioita oppilaiden päihin, kuinka olen tehtävässäni onnistunut. Ja voi miten ihanaa, koe meni varsin mukavasti! Yhtään kehnoa numeroa ei ole tulossa ja moni pystyi parantamaan edellisestä.

Oi että, tällaisia onnistumisen kokemuksia ihminen kaipaa. Tuskin maltan odottaa, että pääsen kertomaan oppilaille, että heidän vaivannäkönsä ja uurastuksensa kantoi hedelmää. He onnistuivat ja osaavat nyt paljon enemmän, kuin vielä jokin aika sitten.


6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa,teet lapsille tärkeää työtä.Terveisiä mökkireissulta,hiljaisuudesta ja takkatulen lämmöstä.Mukavaa viikkoa!Lisbet ja luppakorva

Satu kirjoitti...

Onnistumisen tunne on tunteista parhaimpia :-) Sen avulla jaksaa monta paivaa eteenpain ja mika parasta, se raivaa tieta uusille haasteille! Hyva Mia!

Vilijonkka kirjoitti...

Hienoa Mia! Hymy jatkukoon piiiitkään!

Anonyymi kirjoitti...

Ihan vaan mielenkiinnosta,mistä nuo hieroglyfit kertovat ja mihin ne liittyvät? Sama Lisbet

MiaO kirjoitti...

Kiitos Lisbet ja luppakorva, Satu sekä Vilijonkka. Onnistumisen tunne todellakin on tunteista parhaimpia. Ihanaa että uskalsin lähteä tuohon hommaan ja ottaa haasteen vastaan, vaikkei ammatillista pätevyyttä ole, eikä kyllä ollut kokemustakaan.

Tommy Tabermannia lainatakseni: Uskalla onnistua, uskalla epäonnistua. Kehittyäkseen ihminen tarvitsee molempia. Molemmat vaativat rohkeutta. Uskalla.

ps. Lisbet, nuo hieroglyfit on kuvattu viime syksyisellä Yunnanin reissulla etelä-Kiinassa. Ne on naxi-heimon vanhaa kuvakirjoitusta. Kiitoksia mökkiterveisistä takkatulen ääreltä.

-Jaana- kirjoitti...

Mia !!! Minne olet taas kadonnut kun ei mitään uutta tule ??