Reppureissaaja on palannut ja muutaman päivän jo ehtinyt hengähtääkin. Matka oli mielenkiintoinen kokemus, mutta valokuvauksellisesti ei niin antoisa, kuin olisin toivonut. Kehno sää kiusasi koko viikon ja muutama päivä piti pidellä rankkaa sadetta hostellin suojissa.
Olisi ollut hyvää aikaa lukea, mutta kiinalainen huonetoverini oli kähveltänyt kirjani. Mietin vain, että mitä ihmettä kukaan tekee suomenkielisellä romaanilla??! Päätyiköhän kirjani sytykkeeksi vaiko pepun aluseksi? Vai yrittääkö joku nyt epätoivoisesti opetella sen avulla englantia...?!
..............
Ensimmäinen varsinainen nähtävyysetappini oli Guilinin lähellä sijaitsevat riisiterassit. Olin nähnyt kuvia niistä vuoren rinteillä lepäävistä graafisista muodostelmista, ja niinpä varasin kyydin paikan päälle. Minibussilla matkaan lähti kourallinen muutakin hostellin väkeä.
Bussi luikerteli ylös pitkin vuoristoa kohti yhä sakeampaa sumuverhoa. Keli ei tainnut olla kovin otollinen. Matkaa taitettiin lopuksi myös jalan. Reilun puolen tunnin kapuamisen jälkeen pääsimme näköalatasanteelle, mutta harmiksemme näkyvyys oli lähes olematon. Edessä oli pelkkää sumua ja harmaan eri sävyjä. Maisema oli ikään kuin kadonnut.
............
Pienen hetken sumu raotti verhojansa ja paljasti palan maisemaa. Ainakin saimme varmuuden, että olimme siellä, missä meidän pitikin olla.
Muutama ryhmästämme oli päättänyt tehdä parin tunnin vaelluksen ja heidät oli viety hieman ylemmäksi, mistä heidän oli määrä laskeutua polkua pitkin sovittuun paikkaan. Minä olin skipannut vaelluksen, sillä kenkäni tuntuivat liukkailta kivetetyllä polulla. Ehkäpä muutkin olisivat luopuneet ajatuksesta, mikäli olisivat tienneet, miten sakeaksi sumu kävisi. Yksi porukasta nimittäin eksyi.
Mikä onni, olin vaihtanut juuri hänen kanssaan puhelinnumeroita, ihan kaiken varalta. Eksynyt espanjalainen sanoi olleensa syvästi huojentunut saadessaan minuun yhteyden sankan sumun nielaisemana, keskeltä ei mitään. Pelko oli jo kouraissut, sillä pimeäkin oli jo alkanut laskeutua.
Ajaessamme takaisin pitkin vuoren rinteitä täytyi meidän välillä pysähtyä tyystin, sillä sumu oli armoton ja sade piiskasi tien liukkaaksi. Valuimme alas pikkuhiljaa ja näimme rinne-etapilla neljä kolaria ja tieltä suistumista. Keli oli suorastaan vaarallinen.
Vaikka riisiterassit jäivätkin näkemättä ja niiden upean graafiset kerrostumat kuvaamatta, oli retki vuorille ainakin kokemus. Ja niinhän sitä sanotaankin: "Experience is what you get, when you don't get what you want."
................
9 kommenttia:
Elämän tarkoitusta itse kukin joskus miettii. Olisikohan se erilaisten elämänkokemuksien kerääminen se tarkoitus. Onpa varmaan reppu täynnä sikinsokin erilaisia kokemuksia, ja niiden järjestely vie varmaan aikansa. Sumusta on hyvä aloittaa, siitä se selkenee. Mielenkiinnolla odottelen lisää.
Tuosta muistuu mieleeni eräs matkani Venezuelassa,sumuineen.Mutta hieno kokemus tuo varmaan sitten oli,ja kuvat ovat hienoja!
Olin samaiselle riisiterassilla kaymassa helmikuussa ja sumu oli samaa luokkaa, mutta ei sentaan satanut. Tuli olo, etta ovathan ne riisiterassit nyt varmasti tuolla? :)
Jerikonruusu, aivan, sehän se varmaan on elämäntarkoitus. Kerätä erilaisia kokemuksia. Ja kun ei saa mitä haluaa, niin ainakin kokemuksia. :D Juu, matkalta tuli repullinen nimenomaan niitä. Sumun peittämiä riisiviljelmiä, harmaan eri sävyjä sekä sadepisaroita linssin täydeltä. Mutta myös muutakin. Niistä vähän myöhemmin...
Yaelian, kiitos. Huomasin, että oli oikeastaan mukavaa vaihtelua kuvata sumussa. Itse asiassa sumu onkin varsin kiehtova elementti. Hmmm, kunpa pääsisi Kiinan muuriakin kuvailemaan utuisessa sumussa. Ei tarvitsisi olla ihan noin sankka kuitenkaan. Toivottavasti sinulla jäi Venezuelasta muutakin mieleen, kuin sumu. ;D
Sara, aaa, sinäkin olet käynyt siellä! Ja maiseman täydeltä harmaata silloinkin. Heh, taitaa olla varsinaiset sumuisten vuorten riisiterassit. :D
Kiitos matkakertomuksesta. Vaikuttava sumuverho,eipä ollut ihme, että kolareja tuli (olen kerran itse ajanut autolla lähes tuollaisessa sumussa). Rohkeilta matkoilta saa paljon uusia tuttavuuksia ja kokemuksia.Liisa
...ja vielä, haluaisin olla kuulemassa,kun kiinalainen pikkuvaras tankeroi suomenkieltä luullen puhuvansa jotain enklantia.Liisa-Lisbet
Voi ei, kerrankin kun lähdit kaksin kameran kanssa viettämään laatuaikaa, niin sitten tuli sumu.. :-/ Vaikka mielenkiintoinen kokemus varmaan sekin, ja eipähän tarvitse niin paljoa pläräillä kuvia läpi kotona.. ;)
Meillä täällä suomessakin on nyt runsaasti sumua. Päijänteelläkin oli aivan uskomattoman aavemainen fiilis vielä päivällälin kun sumu vaan roikkui päällä eikä ääntäkään kuulunut. Muutolinnut on mennyt pois, samoin veneilijät. Kerro ihmeessä lisää, nyt kai sulla vois olla aikaa kun joku vaan kalastelee Päijänteellä ja raivailee supi-suomalaisia pusikoita tontilta..
Lisbet, kylläpä taitaa jollakin käydä englannin opettelu sangen haastavaksi. ;D Mitähän siitäkin sopasta tulee, fenglishiä?! Totta, rohkeista reissuista saa mieleenjääviä kokemuksia ja tulee tutustuttua helpommin uusiin ihmisiin.
Illusia, niinpä! Kun minä kerrankin olisin voinut maleksia apparaattini kanssa omaan verkkaiseen tahtiini, ketään hikeennyttämättä. Nyyh, kamerani itkee sadepisaroita. Mutta sattui sentään muutama sateeton päivä ja kuvia tuli räpsittyä ihan riittävän paljon, jotta niiden lajittelun kanssa ehtii tuskastua. ;D
Jaana, kuulostaapa kiehtovan aavemaiselta! Usvainen, äänetön Päijänne. Nuo on muuten jänniä hetkiä nuo. Tulee tunne, että ihan aika olisi pysähtynyt tai vähintäänkin olisi itse sukeltanut vallan toiseen todellisuuteen.
Syksy se on tullut tännekin. Tuuli varisuttaa lehtiä puista ja kämppään tarvis jo kohta lämmitystä. Kerrohan Don Quijotelle terveisiä, mikäli vielä tänään siellä päin liikkuu. Veikkaanpa ettei tullut kalaa. Tai älähän nyt, viime kerralla pääsivät yllättämään. Vai poikkesivatkohan kalatiskin kautta?? ;D
Lähetä kommentti