Grillikauden avajaiset

Korealainen ravintola oli koiranlihatarjontaa lukuunottamatta maukas ja mukava kokemus. Vielä ennen pahimpia helteitä viihtyy grillin äärellä sisätiloissakin. Ravintolan pöydillä hohkaa kivihiilillä lämpiävä grilli ja asiakkaat pääsevät itse tekemisen makuun. Pöytien yllä on hornit, jotka imevät pahimmat katkut mennessään.

Listalta sai valita marinoituja lihoja mielensä mukaan ja grillissämme kypsyi niin nautaa, kanaa, possua kuin lammastakin. Myös mustekalaa tuli kokeiltua, mikä ei ollut yhtään hassumpaa sekään ja jännittävää oli seurata jättikatkarapujen punehtumista grillipedillä. Jos grilli alkoi savuttamaan, käry kävi nopeasti ja näppärä henkilökunta tuli vaihtamaan ritilän tuota pikaa.




Mikäs siinä olikaan grillin äärellä istuskellessa ja viettää iltaa ruuan parissa touhuillen. Jännä ettei moista ole hoksattu suomalaisen grillikansan keskuudessa. Pitkän talven ajaksi voisi oivallisesti siirtyä ravintoloiden grillitiloihin, ja siinähän se makkara käristyisi ja pihvit kypsyisivät mukavasti hyvässä seurassa pakkasen paukkuessa ulkona. Saisihan siitä lämpöä ja lohtua tämä kaamoksen kansa, jotta jaksaisi taas odotella sitä lyhyen grillikesän sesonkia.

Ajatuksia aamukahvin ääreltä

Eilen kävimme korealaisessa ravintolassa. Listalla löytyi myös koiraa monenlaisin höystein. Tokihan tiesin, että korealaiset ovat kovia syömään rakkaan lemmikkini lajiveljiä, mutta silti asia muistuu mieleeni vielä näin seuraavana aamunakin. Jostain syystä näin myös unta koirista.

Kyllä kiinalaisetkin osaavat koiraa syödä. Ystäväni Vilijonkkahan sen omassa blogissaan vastikään todisti, kohdatessaan nyljetyn koiran narulta roikkumasta. Tiedän, että onhan se tavallaan tekopyhää karsastaa koiranlihaa ja syödä muita lihoja surutta. Onhan se sikakin varsin älykäs eläin. Mutta tunnustan asiaan liittyvät tunnesiteeni.

Silti vaikken koiraa haluakaan syödä, laitan mielessäni eettiseen arvojärjestykseen ennemminkin eläimen elinolosuhteet ja teurastustavan. Sikäli kun tarjolla oleva liha olisi riistaa tai eläin olisi saanut elää muuten mahdollisimman hyvän elämän, teurastus olisi nopea ja kivuton, en niinkään tuntisi pahaa oloa. Täällä päin ainoa vaihtoehto taitaisi olla kasvissyönti.

Täällä Kiinassa tulee miettineeksi tällaisia asioita, sillä kaikki on niin näkyvää. Asioita ei ainakaan tässä suhteessa piilotella, vaan eläimiä kuljetetaan avonaisissa kuormissa. Tuntuu pahalta nähdä kuljetettavan eläimiä niin ahtaasti, että laitimmaiset tursuavat elävinä kaltereitten läpi. Myöskin kiinalaiskylien kauppakujilla kulkiessa mieleen nousee ajatuksia.



Lihat myydään tunnistettavina köntteinä, toisin kuin meillä Suomessa, missä lihapalat on valmiiksi paloiteltu ja luista eroteltu. Ravintolassakin eteen saatetaan tuoda kokonainen kana kaikkine osineen, isolla kirveellä paloiteltuna. Usein lihansyöntiin kuuluukin luitten ja rustojen syljentä.



Vielä noihin koiriin palatakseni, Kiinassa on kyllä ruvettu pitämään haukkuja ihan lemmikkeinäkin. En tiedä kertooko se nousseesta elintasosta ja 60-luvun nälänhädän unohtumisesta. Vai ovatko ne länsimaiset vaikutteet tässäkin asiassa. Joka tapauksessa ihan kiva näin.

Tian'anmenin aukiolla

Taitaa olla melkein sääntö, että Pekingiin tullut turisti jossain vaiheessa ajautuu aivan kaupungin ytimeen, Tian'anmenin eli Taivaallisen rauhan aukiolle. Puoli kilometriä leveällä aukiolla on pituutta 880 metriä, ja Wikipedian mukaan sinne mahtuu miljoona ihmistä. Sitä on kyllä hankala uskoa. Tian'anmen ei tunnu niin suurelta kuin olettaisi, vaikka se maailman suurin kaupungin keskustassa sijaitseva aukio onkin.

Meille ulkomaalaisille alueesta tulee melkeinpä päällimmäisenä mieleen vuoden 1989 opiskelijamielenosoitusten murhenäytelmä. Se on aihe, josta kiinalaiset itse mieluiten vaikenevat. Nykyisin Tian'anmen on paikka, jonne kiinalaiset näyttävät tekevän sankoin joukoin jonkin sortin pyhiinvaellusmatkoja. Onhan se paikka, missä Mao julisti Kiinan kansantasavallan syntyneeksi vuonna 1949 ja missä hänen ruumiinsa lepää. Aukion pohjoispäässä sijaitsee Taivaallisen rauhan portti, jonka seinällä itse puhemies Mao tarkkailee ohikulkijoita valtavassa muotokuvassaan. Se on myös portti Kiellettyyn kaupunkiin.





Pitihän niitä turistikuviakin toki ottaa...



Vaikka aukio ei mielestämme ole niin suuri kuin voisi kuvitella, tämän hetkeksi eksyneen pienokaisen silmissä se taatusti on valtava.



Alueelle oli tarkat turvatarkastukset. Laukut läpivalaistiin ja kiinalaisia tutkittiin jopa käsikopelolla. Me ulkomaalaisina pääsimme jostain syystä jonon ohitse. Näyttäisi siltä, että Kiinassa pelätään ennemminkin oman kansan sisältä nousevaa uhkaa. Mutta mitä ihmettä tapahtuu tässä kuvassa??

Kokemuksia kylpylässä

Mikäs olisikaan rentouttavampaa, kuin viettää lauantaipäivä leppoisasti, lämpimässä ja poreilevassa kylvyssä lilluen. Niin ihanalta kuin se kuulostaakin, kokemus kylpylässä ei ollut ihan sitä mitä odotimme, ainakaan meille naisille. Paikka oli selvästikin miehille suunnattu.

Kylpylän puitteet olivat siistit ja hienostuneet. Henkilökunta johdatti miehet ja naiset eri puolille. Asiakkaita ei ainakaan naisten puolella ollut tungokseen asti. Pesutiloissa vilahti vain muutama pyyhkeeseen kietoutunut nais-immeinen.

Emme löytäneet altaita ja itse kylpylän puolta mistään, ja kuinka ollakaan selvisi, ettei niitä naisille ollutkaan. Kuumista kylvyistä ja poreista lukuisine altaineen pääsivätkin nauttimaan ainoastaan miehet. Maksoimme siis sadan yuanin sisäänpääsymaksun ja pääsimme sillä rahalla käymään suihkussa?! Ou jeah!

Tuloaulassa olimme valinneet hinnastosta kullekin kiinalaisen hieronnan ja me naiset lisäksi vielä kuivakuppauksen. Hierontaosuus ei kyllä mennyt ihan tasan sekään. Ailan hieroja näppäili samalla tekstiviestejään ja minä puolestani sain selkäni kipeäksi villin kiinalaisen hyppiessä rankani päällä.

Kuppaus sensijaan oli yhtä kiristävä kokemus kumpaisellekin. Lasikupuihin saatiin alipaine liekin avulla ja kymmenminuuttisen aikana kupit imivät ihoon hurjan näköiset mustelmat. Mitä pahempi jälki - sen parempi. Ainakin näin meille vakuuteltiin. Nähtäväksi jää miten moinen hoito vaikuttaa, pysyykö pöpöt loitolla ja siunautuuko ylimääräistä virtaa jostakin.



Miehille kylpyläkokemus oli, sanoisinko, eksoottinen. Tässä kohtaa tyrkyllä oli kyllä toinenkin ilmaus, nimittäin eroottinen. Miehemme oli johdatettu ylempiin kerroksiin hierontaa varten. Eteen oli tuotu rivi tyttöjä, joista heitä oli pyydetty valitsemaan mieluisensa. Tässä kohtaa miehemme taatusti olivat hieman hämmentyneet, mutta onnistuneet kuitenkin pyytämään ihan pelkkää, tavallista hierontaa.

Esimies oli vakuuttanut tyttöjen osaavan kyllä hieroakin. Hierontasessio olikin edennyt ihan perinteiseen, turvalliseen malliin, joskin hierontavolyymi oli muistuttanut enemmän pitsin nypläystä. Jossain vaiheessa miehillemme oli ehdotettu vielä housujen poisottamista. Ihan kai varmuuden vuoksi.

Yhteinen kylpyläretki jäi meiltä naisilta harmillisen kuivaksi ja lyhyeksi. Miehemme sen sijaan saivat täyden palvelun. He jäivät lekottelemaan kuumiin poreisiin ja saivat kokea mm. ihon kuorinnan altaassa, jossa parvi pikkuisia kaloja näykki iholta kuolleet solut. Olipahan pesuhuoneessa vielä palvelija ollut vaatteita ojentamassa ja päälle pukemassa. Sillä aikaa lähikadun kuppilassa oli pari murjottavaa emäntää tätä paikallista maailmanmenoa ihmettelemässä.

Yötorin erikoisia herkkuja

Vieraamme ovat asettuneet uuteen kulttuuriin ihailtavan avoimin mielin. Mottona tuntuu olevan, maassa maan tavalla. Kun kerran ovat Kiinaan asti tulleet, niin ovat he päättäneet myöskin tehdä asioita paikalliseen tapaan. Syömme enimmäkseen boheemeissa muutaman yuanin katuravintoloissa ja tilaamme ruokia ennakkoluulottomasti. Kaikkea mitä eteen tulee, ainakin maistellaan.

Selailtuaan Pekingin matkaoppaita päättivät nämä elämyshakuiset vieraamme, että Donghuamenin kulinaristinen yötori pitää nähdä ja kokea. Ja maistaa. Torilla oli vastassa pitkä rivi ruokakojuja, joissa myytiin toinen toistaan erikoisempia herkkuja. Kiinalaisethan syövät melkein kaikkea mikä liikkuu, joten grillivartaisiin oli pistelty jos minkänäköistä ötökkää ja sisäelintä.




Miten olisi rapeaksi paistettu heinäsirkka tai jättikokoinen kovakuoriainen? Maistuisiko meritähti tai merihevonen, kenties muutama suikale käärmeenlihaa? Entäpä grillatut pässin kivekset ja mädätetyt kananmunat? Miten olisi mustan puhuva skorpiooni?





Itse en varmaankaan olisi oma-aloitteisesti örkkivarrasta ostanut, mutta seurueen patistamana rohkaistuin minäkin. Hassusti rutisi sirkan siivet hampaissa ja urheasti tuli nielaistua se skorpioonikin. Mieluummin kuitenkin pysyttelen vähän tavanomaisemmissa ruuissa. Moiset kulinaristiset erikoisuudet taitavat mennä minun suussa vähän hukkaan. Jalomielisesti ojensin puoliksi syödyn vartaani miehelleni. Jakamisen ilo, se paras ilo.

Tähän loppuun vielä: Olen saanut luvan esitellä vieraamme lähemmin. Tässä ovat siis Aila ja Make, örkinmaistajaistunnelmissa. Kevään aikana he varmasti vilahtavat blogissa tämän tästä.




Make lähettää terveisiä!




(kuvat ryhmätyönä: Make, Aila ja Mia)