Kyllä kiinalaisetkin osaavat koiraa syödä. Ystäväni Vilijonkkahan sen omassa blogissaan vastikään todisti, kohdatessaan nyljetyn koiran narulta roikkumasta. Tiedän, että onhan se tavallaan tekopyhää karsastaa koiranlihaa ja syödä muita lihoja surutta. Onhan se sikakin varsin älykäs eläin. Mutta tunnustan asiaan liittyvät tunnesiteeni.
Silti vaikken koiraa haluakaan syödä, laitan mielessäni eettiseen arvojärjestykseen ennemminkin eläimen elinolosuhteet ja teurastustavan. Sikäli kun tarjolla oleva liha olisi riistaa tai eläin olisi saanut elää muuten mahdollisimman hyvän elämän, teurastus olisi nopea ja kivuton, en niinkään tuntisi pahaa oloa. Täällä päin ainoa vaihtoehto taitaisi olla kasvissyönti.
Täällä Kiinassa tulee miettineeksi tällaisia asioita, sillä kaikki on niin näkyvää. Asioita ei ainakaan tässä suhteessa piilotella, vaan eläimiä kuljetetaan avonaisissa kuormissa. Tuntuu pahalta nähdä kuljetettavan eläimiä niin ahtaasti, että laitimmaiset tursuavat elävinä kaltereitten läpi. Myöskin kiinalaiskylien kauppakujilla kulkiessa mieleen nousee ajatuksia.
Lihat myydään tunnistettavina köntteinä, toisin kuin meillä Suomessa, missä lihapalat on valmiiksi paloiteltu ja luista eroteltu. Ravintolassakin eteen saatetaan tuoda kokonainen kana kaikkine osineen, isolla kirveellä paloiteltuna. Usein lihansyöntiin kuuluukin luitten ja rustojen syljentä.
Vielä noihin koiriin palatakseni, Kiinassa on kyllä ruvettu pitämään haukkuja ihan lemmikkeinäkin. En tiedä kertooko se nousseesta elintasosta ja 60-luvun nälänhädän unohtumisesta. Vai ovatko ne länsimaiset vaikutteet tässäkin asiassa. Joka tapauksessa ihan kiva näin.
13 kommenttia:
Hienoja kuvia taas! Tosin nuo villakoirien korvat ja hännänpää ovat vähän liian värikkäitä minun makuuni... :)
Aika paljon puistattaa,kun ajattelee koirista tehtyä ruokaa,erityisesti kun on itse koiran omistaja. Itse vielä pari vuotta sitten söin kanaa;ja enhän silloin edes ajatellut, onko kana mahdollisesti kärsinyt ennen joutumistaan pataani.Mutta muiden eläinten suhteen silloin mietitytti.Nythän en enään syö lihaa missään muodossa.
Suloinen tuo pentu keskimmäisessä kuvassa. Ja vähän överiksi menee noitten villakoirien korvien värjäys, vaikka nätiltä näyttääkin.
Voi hyssykät mitä Barbie-koiria! Täytyy näyttää kuva tytöillekin.
Terveisiä täältä Shanghaista, jossa melkein unohtaa olevansa Kiinassa, niin on erilaista kuin siellä kotona. Koska Kiina on tähän asti ollut yhtä kuin Peking, vaan ei enää.
Niimpä...
Tulipa mieleeni tuosta jutustasi tapahtuma, joka sattui minulle hesassa eräässä kaupassa, jossa olen töissä palvelutiskillä. Äiti ja poika tulivat ostamaan grillattua kanaa ja poika, joka oli ehkä n. 10-vuotias, kysyi äidiltään, että mistä tuo grillattu broileri on tehty...!!! Että näin kaukana me sitten olemme elämästä ja siitä, mistä se ruoka sinne kauppaan oikein tulee. Huokaus. Itse olen siirtynyt kasvis-kalaruokavalioon ja se tuntuu tässä vaiheessa hyvältä.
Karmee kuva tuo missä kanat vai ankat vai mitkä lienee birdit on kintut sojossa...tai siis loistava kuva, mutta you know...
Moikka!
Aloin tässä taas miettimään omaa vierailua Kiinassa kymmenen vuotta sitten. Kadulla oli mies myymässä pieniä pupun poikasia, ne oli laitettu niin pieniin häkkeihin, että korvat sojottivat ulos, eikä niissä mahtunut liikkumaan ollenkaan. (Siihen aikaan kaverinani täällä Suomessa eleli vielä Elmo-pupuherra, joka vietteli kanssamme oikein kaninpäiviä, ei sellaisia mitä Helsingin citykanit viettelevät, vaan tämä herra oli meidän perheen kingi ja kaikki tapahtui herran tahdon mukaan..) no niin asiaan, mä sain hirveän hepulin hänen kojunsa kohdalla ja aloin huutamaan englantia, suomea ja pari kiinan sanaa sekaisin.. ihan kun se olisi millään tavalla muuttanut asiaa, mutta en mahtanut itselleni mitään.. mies pakkasi puput kassiin ja lähti karkuun. Todennäköisesti kasasi kojunsa kulman takana. Niin se vaan on, että itselle läheiset asiat koskettaa eniten.
Itse olin yli 10-vuotta kasvissyöjä... nyt syön taas kanaa, tosin toisinaan on pakko nieleskellä... jotenkin ne asiat vaan tuolla aivoissa saa aina ihon kananlihalle, kun alkaa ajattelemaan tarkemmin asiaa, mitä suuhunsa laittaa.. mieheni sanoo, että mulla on päässä vikaa... ehkä niin :D
Jonna
Anne, kiitos kommentistasi. Tuo sylikoirien tuunaus taitaa olla täällä joidenkin harrastuksena. Olen nimittäin nähnyt vastaavia tapauksia muulloinkin. Tuossa kuvassa on aika pöheet värit, mutta koiran karvoissa ehkä minunkin makuun vähän liian säväyttävät. :)
Yaelian, tuolla köyhillä kiinalaiskujilla kulkiessani olen nähnyt ihan koiratarhankin. Portin pielessä oli kyltti, jossa koiria mainostettiin. Tuskinpa ne tuollaisilla seuduilla kuitenkaan ihan lemmikkihoitoloita on. Ohi kulkiessamme alkoi isosta rakennuksesta kuulua koiralauman hätäänynyt haukunta. Mielessä kävi, että tulikohan teurastaja paikalle. Silloin kirpaisi todella... :¨(
Vilijonkka, kiitos Shanghain terveisistä! Toivottavasti teillä oli antoisa reissu. Pianhan tässä nähdään, niin pääset kertoilemaan kuulumiset. Heh, Barbie-koiria! Onpas oiva nimitys noille värjätyille puudeleille.
Satu, tuo on niin tätä päivää meillä länsimaissa! Lapset on todella vieraantuneet siitä, mistä se liha ja kaikki muukin sinne kauppaan tulee. Eipä taida olla oikein hyvä sekään.
Minäkin olen ajatellut tuota kasvis-kala -ruokavaliota, ihan eettisestikin, mutta myös siitä syystä, että ne vain maistuu niin hyvältä minun suussa. Suomessa olin jo paljon lähempänä sitä. Täällä tulee syötyä lihaa, itse asiassa aika paljonkin, se kun vain yksinkertaisesti on niin hyvää, kiinalaisittain. Tässä on kyllä melkoinen ristiriita, koska täällä myös näkee ja tiedostaa asioita paljon tarkemmin. :/ Ehkäpä pitäisi seuraavaksi muuttaa Japaniin kalaruokien maahan tai Intiaan kasvissyöjien paratiisiin...
Susadim, tuo näky noista kanan
kintuista on olennainen osa kauppakujien miljöötä, kuin myös kauppojen lihatiskejä. Laittaisinkohan tänne vielä kuvan roikkuvista kanan päistäkin... Tuohon Satun kommenttiin viitaten, kiinalaiset ainakin taitavat tietää mitä he syövät, paremmin kuin tällainen suomalainen makkarakansa.
Jonna, ymmärrän kyllä reagointisi ahtaita pupuhäkkejä nähdessäsi. Itsekin lemmikkikaneja omistaneena koen ahdistavia tunteita tuollaisia kohdatessani. Sydäntä riipii pupujenkin kohtalo täällä. Tasan ei käy niidenkään onnen lahjat. Tätä nykyä meidän pitkäkorvat mussuttavat autuaina heinää tuttujen navetassa.
Lemmikeiksi miellettyjen eläinten syömisestä seuraavat tunnereaktiot ovat kyllä täysin ymmärrettäviä, joskin tekopyhiä.
Tiedän kyllä, että kilahtaisin itsekin totaalisesti, jos näkisin vaikkapa kissoja laitettavan paistiksi, vaikka en kuitenkaan pystyisi tekemään yhtään mitään sen eteen, että nuo ihmiset saisivat itselleen jotain muuta syötävää.
Meidän länsimaalaisten ruuassa on se vika, ettei meidän tarvitse nähdä mistä se tulee ja millaista kärsimystä eläimet ovat joutuneet kokemaan sen tuottamiseksi, eikä varsinkaan osallistua itse tappamiseen. Itse olen ollut kotimaatilalla mukana teurastuksissa ja lihan pilkkomisissa, eikä se ollut miellyttävää hommaa, etenkään jos kyseessä oli lemmikkinä kasvanut vasikka tai sika. Muistan usein protestoineeni kyynelsilmin jonkun tietyn eläimen lihan syömistä, mutta useimmiten oli vain pakko syödä nälkäänsä, sillä ruokavalio oli köyhässä perheessä tarpeeksi yksipuolista jo muutenkin.
Kun jenkkilässä ajoimme toissa kesänä ohi suunnattoman suurien, löyhkäävien ja ankeiden lihakarjasyöttämöiden, niin kummastipa vaan karisi halut pistää suuhunsa täkäläistä naudanlihaa. Yhtään jeesustelematta olen sitä mieltä, että juuri tätä pitäisi ihmisten nähdä enemmän, eikä tuudittautua siihen uskoon että lihapulla on kasvanut vapaana ja onnellisena lihapullapuussa.
Ta-Miit, kiitos kommentistasi, puhut kyllä niin asiaa!! Paljon on nykyihmisen silmistä pois ja siitä juuri seuraa tekopyhyyttä. Olen kanssasi samaa mieltä, että enemmän meidän länsimaissakin pitäisi lihantuotantoa nähdä. Koulut voisivat järjestää luokkaretkiä karjatiloille ja lihajalostamoihin.
Eikä se käynti teurastamollakaan jossain vaiheessa kai pahitteeksi olisi. Saattaisihan siinä meidän herkät mielemme kyllä järkyttyä. Sitä kautta tietoisuus kuitenkin lisääntyisi aimoharppauksen ja veikkaan, että sen myötä myös kasvissyönti. Meillä monilla on kuitenkin vara valita, toisin kuin niillä, jotka joutuvat syömään lihaa henkensä pitimeksi.
Opettajani kertoi, että Kiinassa on ihan oma rotunsa (isoja koiria), jota kasvatetaan lihaksi kuten possuja meillä. En väitä etteivätkö muutkin rodut joutuisi pataan. Luulisin kuitenkin, että kun niiden päämäärä tiedetään, niihin ei kiinnytä samoin kuin lemmikkikoiriin.
Rusina, karjankasvattaja joutuu varmaan väkisinkin suhtautumaan laumaansa eri tavoin kuin lemmikkieläinten omistajat. Eräs tuttuni, joka pitää pientä lammastilaa on sanonut, ettei lihoiksi meneviä eläimiä voi yksilöidä eikä antaa nimiä. Se vain tekisi luopumisesta tuskallisempaa.
Varmaan löytyy täältä Kiinasta ihan pelkästään lihanmyyntiin tarkoitettu koirarotu. Olympialaisten aikaan paikalliset ravintolat muuten joutuivat poistamaan koiran listoiltaan ulkomaisen painostuksen vuoksi.
Ja minä kun toivoin saavani koiraa viimeksi Kiinassa käydessämme eikä mistään löytynyt ravintolaa, jossa tarjottaisiin koiraa. No, ehkä seuraavan kerran sitten ... ehkä ensi vuonna kenties ... huokaus!
Voih, no siinä tapauksessa varmaan kannattaa suunnistaa korealaiseen. Sieltä sitä saa todennäköisimmin.
Lähetä kommentti