tiistai 7. huhtikuuta 2009

Grillikauden avajaiset


Korealainen ravintola oli koiranlihatarjontaa lukuunottamatta maukas ja mukava kokemus. Vielä ennen pahimpia helteitä viihtyy grillin äärellä sisätiloissakin. Ravintolan pöydillä hohkaa kivihiilillä lämpiävä grilli ja asiakkaat pääsevät itse tekemisen makuun. Pöytien yllä on hornit, jotka imevät pahimmat katkut mennessään.

Listalta sai valita marinoituja lihoja mielensä mukaan ja grillissämme kypsyi niin nautaa, kanaa, possua kuin lammastakin. Myös mustekalaa tuli kokeiltua, mikä ei ollut yhtään hassumpaa sekään ja jännittävää oli seurata jättikatkarapujen punehtumista grillipedillä. Jos grilli alkoi savuttamaan, käry kävi nopeasti ja näppärä henkilökunta tuli vaihtamaan ritilän tuota pikaa.




Mikäs siinä olikaan grillin äärellä istuskellessa ja viettää iltaa ruuan parissa touhuillen. Jännä ettei moista ole hoksattu suomalaisen grillikansan keskuudessa. Pitkän talven ajaksi voisi oivallisesti siirtyä ravintoloiden grillitiloihin, ja siinähän se makkara käristyisi ja pihvit kypsyisivät mukavasti hyvässä seurassa pakkasen paukkuessa ulkona. Saisihan siitä lämpöä ja lohtua tämä kaamoksen kansa, jotta jaksaisi taas odotella sitä lyhyen grillikesän sesonkia.

2 kommenttia:

Nina kirjoitti...

Korealainen ja hotpot ovat kyllä kivoja paikkoja! Mutta ei pienten lasten kanssa...

MiaO kirjoitti...

Juu ei kyllä pienten lasten kanssa niitä soveliaimpia paikkoja. Lasten kanssa on parempi mennä valmiiseen pöytään, kun niiden kanssa sitä touhua riittää muutenkin...