Ankka merkitsee Pekingille samaa kuin pizza Napolille. Paikalliset ovat nauttineet paahdettua ankkaa vuosisatojen perinteellä ja ensimmäiset ankkareseptit ovat peräisin Yuan -dynastian ajoilta, keisarillisesta reseptikirjasta vuodelta 1330.
Pekingin ankka ei ole mitään hätäisen kokin hommaa, vaan valmistus kaikessa monimutkaisuudessaan vaatii melkein päivän. Aluksi ankkaan pumpataan ilmaa niin, että nahka irtoaa lihasta. Tämän jälkeen se kastetaan kiehuvassa vedessä ja kuivatetaan puolisen päivää. Lopuksi ankka ripustetaan kaulastaan ja laitetaan suureen uuniin ja sitä valellaan sokerisella melassikastikkeella. Uuneja lämmitetään nimenomaan hedelmäpuiden oksilla ja -klapeilla, jotta lihaan saadaan mukava aromi.
Valmiina ankka on rapeakuorinen ja juuri kuori onkin sitä suurinta herkkua. Kokki tulee paloittelemaan ankan asiakkaan eteen ja viipaloi siitä parhaat palat. Viipaleita laitetaan ohuiden venhälettusten väliin yhdessä kevätsipulin, suikaloitujen kurkkujen ja luumukastikkeen kera. Ankan kaikki osat syödään ja mikäli ruokaa jää, se laitetaan kotipakettiin.
Pekingin ankka kuuluu turistien toivelistalle ja ankkaravintoloita löytyykin jokaisesta matkaoppaasta sivutolkulla. Onhan se pitkän perinteensä vuoksi se pekingiläisen keittiön "juttu". Täytyy kuitenkin todeta, että ehdottomasti parempaakin ankkaa on syöty. Liha oli yllättävän mauton ja kuivakas, mutta kotipakettiin laitettua ankanjämää kun vähän lisämaustoi ja öljyisellä pannulla lämmitti, niin ihan on hyvän ja lihaisan iltapalan siitä vielä sai.
Ankanvalmistuslähteenä olen käyttänyt Mondon matkaopasta, Peking, jonka vieraamme toivat tullessaan. Sieltä löytyy Pekingiin saapuvalle hyviä vinkkejä moneen lähtöön ja paikat on kivalla tavalla esitelty.
3 kommenttia:
Mulla ei ole tullut kokeiltua ankkaa, eikä varmaan tule.
Vasta uutisissa olleet elävinä moneen kertaan kynityt ankat, samoin kuin koiratkin, ovat nyt syöpyneet alitajuntaan, enkä voi syödä kidutettua eläintä (koiraa en söisi muutenkaan!)
Pitää toivoa, ettei naudasta ja siasta tule yhtä kauheita paljastuksia. Noh, olihan Suomessa ne elävänä keitetyt siat, mutta se yksittäistapaus ja se, ettei sitä ole itse nähnyt, vaikuttaa varmaan asiaan.
Nina, kunpa voisikin olla varma, ettei lautasella oleva eläin ole joutunut kitumaan. Mutta kieltämättä sitä tulee monesti miettineeksi, että entä jos... :/ Realistisesti ajateltuna, vaikkei asia olisikaan tullut julkisuuteen, ei se suinkaan tarkoita etteikö niin voisi olla. Mutta moni asia on poissa mielestä niin kauan, kunnes itse näkee tai media siitä ilmoittaa.
Täällä minusta on alkanut tuntumaan, että todellisuus on surullisempi kuin kuvitelmani siitä. Mutta silti syön... :/
Pakkohan se on ihmisen syödä, eikä toimintatavat varmasti muutu vaikka niistä paljon puhutaan ja näytetään kuvia.
On niin paljon ihmisiä, jotka kaikesta huolimatta ostaa mm. untuvatuotteita (me aateltiin ostaa silkkitäkit untuvien sijaan...). Eikä inhimillisyys varmasti tavoita Kiinan maalaisseutuja vielä piiitkään aikaan :-( Mutta jospa sitten joskus koko maapallo olisi viisaampi. Tai toivottavasti ne kynijät syntyvät itse seuraavassa elämässä ankkana tai koirana!
Lähetä kommentti