perjantai 28. marraskuuta 2008
Isoveli muistutti
Mieheni kertoi vakavan-koomisen esimerkin valvontakoneiston toimivuudesta täällä Kiinassa. Työmatkalla oli tapahtunut jotain, mikä oli omiaan muistuttamaan meitä paikallisesta "isoveljestä". Työkaveria oli tultu pidättämään hotellilta kuuden poliisin voimin. Hänen väitetty rikoksensa oli vedonlyönti netissä jonkun jalkapallojoukkueen puolesta.
Episodi oli edennyt siten, että työkaveri todellakin oli viety mennessään. Asiaa toki oli koitettu selvittää paikanpäällä. Pidätetty oli sitäpaitsi kiistänyt syyllisyytensä ja myöhemmin selvisikin, että hän puhui totta. Syyllinen olikin hotellihuoneen edellinen asiakas.
Heti episodin jälkeen alkaneessa työpalaverissa oli sitten ihmetelty puuttuvaa miestä. Pomon vaikutusvaltainen puhelinsoitto virkakoneistolle ja eipä aikaakaan kun epäonnekas työntekijä istui taas palaveeraamassa muiden mukana. Poliisit vuolaasti pahoittelivat tilannetta. Olivat soittaneet miehellenikin henkilökohtaisesti. Tapahtuman nimi oli siis harmillinen väärinkäsitys.
Mitäpä tästä opimme? Kiinassa ei ehkä kannata lyödä vetoa, ainakaan hotellin verkossa. Olemassa todellakin ON isoveli, joka valvoo. Ja mikäli joutuu hankaluuksiin, suotavaa on, että kavereista löytyy riittävän isokenkäisiä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
6 kommenttia:
Huh huh, no tosiaan, jotenkin tuntuu uskomattomalta. Mä olen koittanut mielessäni miettiä miten se valvonta oikein toimii, mutta en oikein ymmärrä.
Onneksi tilanne selvisi onnellisesti. Mutta näköjään kannattaa nuo säännöt ottaa ihan todesta.
Itkupilli, kyllä, todestapa todellakin. Itse olen välillä joutunut miettimään miten paljon ja millä tavoin asioista kirjoitan, sillä hyvin todennäköisesti minunkin blogiani seurataan. Onneksi suomi on kuitenkin sen verran harvinainen kieli, että se jo sinänsä toimii jonkinlaisena suojana, luulisin. Mutta tiettyjä tulenarkoja puheenaiheita joudun välttelemään, kun miettii esimerkiksi, miten helposti jotkut julkkikset ovat saaneet ikuisen porttikiellovat Kiinaan, ihan jo pelkästään julkisen mielipiteensä vuoksi.
Juu-u. Suu täytyy pitää supussa tietyistä asioista.
On huomattu, että kun maassa tapahtuu jotain, jota isoveli ei hyväksy, menevät nettiyhteyden todella hitaiksi, tai ne laitetaan kokonaan poikki. Ei taida bitin bittiä livahtaa läpi ilman valvontaa...
Vapaa maa!
Aika hurjalta tosiaan kuulostaa suomalaiseen sananvapauteen tottuneesta tuollainen tempaisu poliisin kuulusteluihin kesken kaiken yllättäen. On takuulla syytä pohtia hetki, ennen kuin suustaan tai näppäimiltään päästelee mielipiteitään laajemmalle. En tiennyt , että uhka / rahasta pelaaminen on Kiinassa kiellettyä. Mihinköhän se perustuu? Satutko tietämään? Toivottavasti olet toipunut taudistasi ja pääset viikonlopun aikana tutustumaan uusiin ihmeisiin. Mukavaa päivää! ano
Vähän sama juttu täällä. Nettimaailmaakin tarkkaillaan ja varmaan minunkin blogeja. Ihan hyvä pitää mielessä :)
Nina, minä olen huomannut samaa. Itse asiassa päiväsaikaan en pääsee blogiini ollenkaan. Nyt on poikkeus, mutta onkin sunnuntai. Myös kulku muihin blogeihin on jostain syystä silloin estetty. Ja voin hyvin kuvitella, että kun maassa tapahtuu jotain, nettiyhteys käy entistä hankalammaksi.
Ano, uhka- ja rahapelit on Kiinassa pannassa. En tiedä siihen erillistä syytä. Mutta asia tuli konkreettisesti esille meidänkin kohdalla, kun Suomesta mukanamme tuoma leikkimielinen pelisetti jäikin tulliin. Siinä meni pelikortit ja pelimerkit. Samoja salkkuja näkyy kuitenkin olevan myynnissä täälläkin. Sitä paitsi se että uhkapelaaminen on kiellettyä, ei suinkaan tarkoita etteikö sitä täällä harrastettaisi. Itse asiassa kiinalaiset näyttävät olevan hyvinkin hanakoita pelureita ja raha liikkuu sujuvasti pöydän alla.
Flunssa on hellittänyt sen verran, että pääsin kyllä pikkujouluihin eilen :) Kiitos Ano, mukavaa päivää sinullekin!
Marita, mistä päin maailmaa kirjoittelet?? Kävin kurkkaamassa blogiasi, mutta minulle ei vielä selvinnyt.
Lähetä kommentti