maanantai 3. marraskuuta 2008

Oi kuusipuu, oi kuusipuu...


Tänään jouduin hieraisemaan silmiäni, kun tienposkeen oli ilmestynyt rivikaupalla kuusia. Niin, hetkinen, onhan se jo marraskuu! Ehkäpä en olisi kuitenkaan odottanut näkeväni joulukuusia myytävän vielä näin aikaisin ja vieläpä täällä Kiinassa. Mutta niin ne hiipivät ulkomaalaisten myötä moiset tavat tännekin. Siinä ne kuuset poseeravat ohikulkijoille rintarinnan buddhien ja muiden kiinalaispatsaiden kera ja odottavat mitä todennäköisimmin, länsimaista ostajaa.



Joissakin piireissä täällä kyllä vietetään joulua nykyisin, saimmepa kutsun Chinese Schoolin joulujuhliinkin. Mutta tuskinpa monellakaan on käsitystä joulun alkuperästä ja merkityksestä. Ja ehkei se niin kiinnostakaan. Pääasia että on taas yksi hyvä syy kokoontua yhteen viettämään aikaa, syömään ja ehkä vähän juhlimaankin.

Kyselinpä muuten kuusen hintaa, tinkimättömänä 400 yuania, eli 40 euroa. Aikamoinen hinta jopa Suomenkin hintatasoon nähden, saatikka sitten paikalliseen tasoon suhteutettuna. Sehän on noin kolmannes taloudenhoitajan kuukausipalkasta!



Täkäläiset joulukuuset myydään juuripaakkuineen isoissa sammioissa. Ei yhtään hassumpaa, kun vertaa meidän tapaamme pätkäistä ronskisti puu poikki ja sallia joulupuulle vain muutamien viikkojen elinaika. Tässä asiassa annan kyllä auliisti pisteet kiinalaisille.

8 kommenttia:

M'man kirjoitti...

Jannia nama kuvakollaasit otsiaan. Ihan hauska idea kun yhdistetaan, kuten sinakin tassa asioita, vareja, ideoita etc. MAinio idis tallainen.

Ja meillakin on kaupungilla jo ekat joulumuistutukset, valot roikkuvat jo kaduilla - odottavat vain paalle laittoa.

Suvi kirjoitti...

Löysinpäs kivan blogin.

Viime vuonna ostimme kuusen torilta ja hinta taisi olla just tuo 40€.

MiaO kirjoitti...

M´man, ihan kiva kokeilla ja löytää uusia ulottuvuuksia. Toisten blogeista löytää kyllä monenlaisia vinkkejä :)

Aaa, siellä teillä päinkin on havahduttu lähestyvään jouluun. Täällä meidän kulmilla on jouluvalot vilkkuneet jo kuukauden päivät, mutta en tiedä onko niillä mitään tekemistä itse joulun kanssa. Tarkoitus lienee tuoda iloa ja valoa syysöiden pimeään. Käyhän se niinkin. Tosin vähempikin välkyntä kyllä riittäisi...

MiaO kirjoitti...

Suvi, kiva kun löysit tänne! Tervetuloa mukaan kurkistelemaan! Varmaan tuota luokkaa ne kuusen hinnat on Suomessa nykyään. Itse kun olin kuusenmyyjänä, niin 25 eurolla sai kuusen prototyypin, varsinaisen malliyksilön, mutta siitä on jo vuosia..

Anonyymi kirjoitti...

Kivoja juttuja!!

t. Sanna ja Esa

MiaO kirjoitti...

Sanna ja Esa! Voi miten kiva tavata teidätkin täällä! Terveisiä Jyväskylään! Tässä juuri parhaillaan napostellaan salmiakkia! Turkinpippureita nimittäin. Totta, TURKINPIPPUREITA!! Mistäkö? Saatiin juuri ensimmäinen vieras tänne Suomesta. Tunnette kyllä :)

Vilijonkka kirjoitti...

Ehdit ensin!

Hintoja en ollutkaan vielä kysellyt. Onneksi voi tinkiä (paljon!), mutta harkitsen vielä jaksanko laisinkan, kun ei edes joulua täällä olla.

MiaO kirjoitti...

Juu tinkimisen varaa varmasti on... Ai lähdette jouluksi pois. Suomeen kaiketi? Me olemme joulun täällä ja mietin, että minkähänlainen se joulumieli on täällä. Tulisikohan se kenties kuusen myötä...