Eilen kävimme aistimassa kiinalaiskylän tunnelmaa. Kylät on piilotettu maavallien tai muurien taakse, jotta ne ovat poissa näkyvistä. Turisti harvoin pääsee näkemään sitä elämää, mitä suurin osa kiinalaisista viettää.
Kujien ja kortteleiden tunnelmaa leimaa sottaisuus. Roskat heitetään kadulle. Talot ovat rähjäisiä. Ihmisten elinkeino on kaupata jotakin, kuka mitäkin. Koti ja työpaikka ovat samassa, pienessä ja ahtaassa kymmenen neliön sopessa. Ehkä jokin väliseinä erottaa sängyn työtilasta.
Kujia kulkiessa nenään lemahtaa monenlaisia hajuja. Niitä on hankala kuvailla. Ne ovat aivan uusia mihin olemme tottuneet. Osa hajuista on ihan miellyttäviäkin. Grillattua lihaa ja erikoisia mausteita.
Kulman takaa paljastuu jätelampi. Haju on etova, varsinkin kesäkuumalla. Lapset leikkivät kaatopaikan reunalla. Iloisina. Heitä ei tunnu häiritsevän moiset aistimukset. He ovat myös autuaan tietämättömiä siitä ristiriidasta, mikä piilee ihan lähellä. Hulppeat asuintalot nousevat korkeuksiinsa aivan muurin takana.
Karuilla kujilla kulkeminen herättää monenlaisia ajatuksia ja vetää mielen mietteliääksi. Oma etuoikeutettu asema tulee esille. Jo pelkästään olalla roikkuvat kameramme ovat paikallisen pyöränkorjaajan monen vuoden ansio. Köyhätkin kiinalaiset ovat yllättävän hintatietoisia, joten paidan alle hiipii nolouden tunne.
Silti vaikka kontrasti on julmaa, eivät nämä köyhät ihmiset näytä ainakaan sen surullisemmilta kuin me masentuneisuuteen taipuvaiset länsimaiset. He kärsivät meidän mielestämme monenlaisista puutteista, mutta tulevat silti jotenkin ihmeesti toimeen. He jaksavat nauraa ja iloita. Ihmetellä kummallisen näköisiä turisteja ja tervehtiä ohimennen. Ne jotka osaavat edes yhden sanan englantia, eivät taatusti jätä sitä käyttämättä. "Ni hao!", me vastaamme ja sanomme jotain kohteliasta kiinaksi.
12 kommenttia:
Hei Mia!
Kylläpä olet taas saanut kuvillasi tunnelmaa välitetyksi loistavasti. Tottahan se on, että kuvat ovat yksi osa sitä ilmapiiriä, siihen kun lisätään hajut, maut ja äänet, ollaankin jo taas ihan eri maailmassa.
Nuo luukkuhousut on kyllä aika huvittavan näköiset, mutta varmaan kätevät. Kaivoin kamerani Pingyaossa kuvatakseni kadulla pikkumiestä. Hän kyykistyi eteeni, ja luulin, että ihan käy poseeraamaan pitkänokkatätille. No eihän kun ihan luonnollisille tarpeilleen kyykistyi kadulle. Luukkuhousujen lisäksi toinen lapsiin liittyvä huomio oli, että vaunuja ja rattaita ei juurikaan näkynyt. Lapsia kanneskeltiin sylissä. Ja tuosta Pingyaosta vielä, jos loppuu nähtävyydet Pekingistä :), hypätkää yöjunaan ja tehkää parin päivän visiitti ao. paikkaan. Takaan, ettette pety, siellä avautuu taas ihan uusi maailma.
Tunnelma tosiaan välittyy kuvista. Upea tuo roskis kuva, jossa lapsi ja koira taustalla!
Mukavaa viikonloppua!
Hyvin pääsee tunnelmaan kuviesi kautta! Aika paha vaan tuo jätetilanne noilla alueilla, varmaankin rotat ovat yleisiä siellä. Ihania pikkumiehiä,ja tuollaisia luukkuhousuja en ole koskaan nähnytkään;ovatpa kätevät!
Moikka!
Oli todella mielenkiintoisia kuvia, tuli niistä mieleeni se, että kuinka paljon kiinalaiset säästävät tätä palloa lasten luukkuhousujen ansiosta. Jos kaikille kiinalaislapsille laitettaisiin pampersit niin mitäköhän tästä hommasta enää tulisi. Kiitos siitä heille. Ja menenkin tästä vaipan vaihtoon.
Jonna & Hilpi
Hyvä että kerrot tästä toisestakin puolesta. Hienoja kuvia, joista tosiaan välittyy tunnelma.
Kivoja kuvia ja paljon samoja ajatuksia kuin itselläkin monesti täällä kulkiessa.
Mukavaa kevättä täältä Hangzhousta!
Upeita kuvia - ihania vareja !
VArmasti todella pysayttava kokemus - kuvaajasielullesikin rikas kokemus.
Nama lapsiaiheiset kuvasi koskettivat kovasti minua. Lapset nayttavat niin hymyilevilta, vaikka kuten tekstissa kuvailet, leikkivat tiedostamatta aivan toisenlaisen maailman rajalla - ne korkeat asuintalot ja nuo nama matalat majansa.
Kiitos tasta virtuaalimatkasta - kuin dokumenttia olisi katsellut. :)
Mukavaa viikon alkua sulle!
Upeita kuvia tosiaan. Kiinnitin huomion samaan roskiskuvaan kuin Susadim sekä tietty luukkuhousuihin. :)
Hei Seija! Niin totta kyllä puhut, kuvat välittävät vain osan tästä todellisuudesta. Siihen kun lisätään muut aistimukset, niin maailma tuntuu aivan toiselta. Blogi on siis lähinnä informaatiokanava. Elämyksiä ja muita aistimuksia en harmi vain voi tarjota. Mutta hyvä jos kuvat ja tekstit välittävät edes jonkinlaista käsitystä elosta täällä.
Lapsia tosiaan kanneskellaan sylissä. Vaunuja ja rattaita näkee aniharvoin. Ja nuo halkiohousut mahdollistavat, että tarpeet voi tehdä siellä missä hätä on. Siis myös kadulle - hätä kun ei lue lakia ;)
Kiitos tuosta matkailuvinkistä! Ollaankin tässä suunnittelemassa etelä-Kiinan reissua ja toista lyhyempää tähän lähemmäs. Pingyao on bongattu keskusteluihin myös. Saas nähdä mihin loppujen lopuksi päädymme. Kovasti sitä paikkaa on kehuttu myös muilta tahoilta. Sen vanhanaikaisuus kuulostaa kiehtovalta.
Susadim, kiitos kommentistasi! Kiva kuulla, että tunnelma välittyy kuvista, sitä kun ei aina ole niin helppoa välittää näin blogin kautta. Mukavaa viikkoa sinullekin!
Yaelian, kiitos. Samaa tuossa Susadimille jo kirjoittelin. Kiva että onnistuin näiden kuvien ja tekstien avulla välittämään tunnelmaa. Tuo roska- ja jätetilanne on täällä tosiaankin aika hurja. Rottia en kuitenkaan ole vielä sattunut näkemään, mutta se ei suinkaan tarkoita, etteikö niitä olisi. Kissat ja koirat ainakin ovat joka kulmalla roskia penkomassa.
Jonna & Hilpi, kiitos käynnistä ja ensimmäisestä kommentistanne täällä! :) Totta, nuo luukkuhousut säästävät ihan mielettömän määrän roskaa. Aivan oivallinen käytäntö täällä. Muuten taidettaisiin hukkua vaippoihin.
Suvi, vaikka huomioni kiinnittyykin usein koomisiin yksityiskohtiin ja siihen miellyttävämpään puoleen täällä, niin ei ole kuitenkaan hyvä ummistaa silmiä tosiasioilta.
Jaana, kiitos, ja terveisiä myöskin sinne Hangzhouhun! Lohdullista kuulla, että joku toinen miettii näitä samoja...
M´man, kiitos sanoistasi. Lapset ovat kyllä niin sopeutuvaisia ja iloisia, kun heillä ei usein ole tietoakaan mistään paremmasta. Leikit on hieman erilaisia, ei ole tietokonepelejä, eikä hienoja leluja. Leikkikaluina toimii se, mitä sattuu löytämään. Vähän niin kuin meillä ennen vanhaan. Heitä ei häiritse se mitä me näemme, elämisen kurjuus ja olosuhteiden puutteellisuus. Vaan mikä hauskuus ja naurunkäkätys, kun joku lapsista saa kissan hännästä kii. Kiitos hyvää alkanutta viikkoa sinulle myös!
Mizyena, kiitos! Kiva kuulla kommentteja sinulta, kun itse niin ihailen omia kuviasi blogissasi. :)
Kiinassa kaupungin puistot on erittäin siistejä. Niin siistejä, että meidän sottaiset puistot ihmetyttävät kiinalaisia Helsingissä. Jos kaupunkiympäristö on muuten siistiä, niin meillä sontakuoriaiset syntyvät puistoon. Miten ihmeessä mäyräkoiran voi kantaa sisältöineen puistoon, muttei viedä pois tai edes kantaa roskiksen alle (roskis on pieni ja ihan täynnä retkeilijöiden jäännöksiä).
En pääse tällä kertaa mukaan Kiinan retkelle, snif.
Ja pyykit lojuvat sulassa sovussa roskien seassa. Aika karmaiseva on tämä muurien taakse piilotettu totuus. Lasten onni on, etteivät ymmärrä (vielä). Vaikka tuonne syntyneelle taitaa olla aika vaikeaa päästä ns. muurien ulkopuoliseen elämään, kun se vaatisi koulutuksen ja tietenkin sitä rahaa, mitä ei ole.
Rusina, puistoalueet on kyllä ihailtavan siistejä. Minulla vain on käsitys, että se taitaa johtua siivoojien ja lakaisijoiden määrästä, eikä niinkään kiinalaisten omasta valveutuneisuudestaan. Mutta joka tapauksessa siinä asiassa meillä suomalaisilla on oppimista. Puistoista pidetään täällä huolta, tavalla tai toisella.
Onpas harmi, kun kesäinen Kiinan reissu jää sinun osaltasi väliin. :( Mutta olkoon loma sinulle antoisa siellä kotimaassakin.
Elegia, totuus muurien takaisesta elämästä on karu. Ja kylläpä se taitaa niin olla, että sieltä on vaikea päästä kovinkaan merkittävästi elintasoaan nostamaan. Ammatillinen koulutus kun on maksullista, ja nimenomaan se koulujen käynti on se eroa tekevä seikka. Eritoten näissä maissa.
Ihmisellä on kuitenkin erinomainen taito sopeutua oloihin kuin oloihin ja ne samat elämisen perusjutut ovat kaiketi vastassa niin siellä kuin täällä muurien ulkopuolellakin, eri mittakaavassa tosin. Tässäkin asiassa tieto lisää tuskaa, joten todennäköisesti me suremme heidän olojaan enemmän kuin he itse. Ainakin sillä tavoin voimme lohduttautua.
Lähetä kommentti