Neljänneksen Suomea pienempi Laos on köyhä, mutta karun kaunis maa. Sen halki kulkee jylhät vuoristot. Teitä on vähän ja ne ovat kehnot. Valtaväylä luikertelee vuoristojen lomassa, kiiveteten välillä ylös pilvien päälle ja laskeutuen välillä syvälle laaksoon. Bussin kulku on luonnollisesti hidasta ja reilun kolmen ja puolensadan kilometrin matka pääkaupungista Vientianesta Luang Prabangiin viekin koko päivän, kukonlaulusta auringon laskuun.
Bussin ikkunasta vilahtaa pieniä kyliä. Talot ovat puisia ja maalaamattomia ja usein ne on rakennettu pilarien varaan, jolloin talon alle jää tilaa karjalle ja kotieläimille. Eläimet juoksentelevat vapaina ja tien vierustalla päivää paistattelevat kissat ja koirat. Bussi sivuuttaa ne vain niukin naukin. Silmiinpistävän monelta puuttuu häntä ja vinkaisusta päätellen taisi bussimme tehdä ainakin yhden hännättömän lisää.
Kyläläiset havahtuvat vilkuttamaan ohi ajavalle bussille. Välillä bussi pysähtyy ja poimii mukaan lisää matkustajia. Istumapaikat on jo varattu. Jostain ilmestyy pieniä muovijakkaroita ja käytäväpaikkoja aletaan täyttää.
Silloin on hetki aikaa tarkentaa kamera ja zoomata lähemmin. Kiinnostus ja uteliaisuus tuntuu olevan molemminpuolista. Pieni poika kurkkii ujosti isosiskon takaa. Erilaisuus on hämmentävää, mutta onneksi on yhteinen kieli. Nimittäin eleet. Ja hymy, joka rauhoittaa ja yhdistää.
Silloin on hetki aikaa tarkentaa kamera ja zoomata lähemmin. Kiinnostus ja uteliaisuus tuntuu olevan molemminpuolista. Pieni poika kurkkii ujosti isosiskon takaa. Erilaisuus on hämmentävää, mutta onneksi on yhteinen kieli. Nimittäin eleet. Ja hymy, joka rauhoittaa ja yhdistää.
Eritoten Laosissa ihmisten kuvaamiseen täytyy suhtautua maltillisesti. Matkaoppaat kertovat, että periaatteessa aina kannattaa kysyä lupa, sillä ihmiset saattavat uskoa valokuvan vangitsevan kuvattavan sielun. Itsekin koitin välttää salaa räpsimistä, ja selvittää elehtien onko kuvaaminen sopivaa. Toivottavasti näiden pienten lasten sielu ei vahingoittunut. Hymyistä ja vilkutuksista päätellen ei.
Puuduttava bussissa istuminen sai välillä ihanan katkoksen, kun matkustajat saivat hetken jaloitella ja oikoa jäseniään. Taukopaikalla ihasteltiin maisemia ja seurattiin kyläläisten verkkaista elämää, johon bussilastillinen matkustajia toi hetkellistä säpinää. Masut täyttyivät ja yllättävän siisti ja hajuton hotellihelpotus hellitti painetta.
Määränpäähän saavuttiin iltamyöhällä ja täytyihän se bussimatkan nestevajaus jotenkin täyttää. Mitenkäs muutenkaan, kuin paikallisella ja varsin erinomaisella Lao Beerilla. Sattui olemaan Happy Hour. Oma hana muutamalla eurolla. Ei valittamista.
7 kommenttia:
Tosi mielenkiintoista nähdä kuvia Laosista,kiitos tästä kierroksesta! Ja miten suloisia nuo lapset ovatkaan!
Ai vitsi miten ihanaa maaseutua ja puhdasta luontoa!
Kaukokaipuu nostaa päätään...
Voi Mia Mia, ihanaa ihanaa! Tosi hyvä tunnelma tuli tuosta bussimatkastakin vaikka olikin varmasti sinänsä rankka kokemus. Aikamoisia sissejä olitte! Jään malttamattona odottamaan lisää tarinoita/kuvia ja muistelen tässä samalla Beer Laon makua :) Toivottavasti maistoitte sitä tummanakin - sen ja suklaan yhdistelmä on muuten taivaallista.
-Marjo
Uskomattoman hienoja maisemia, enpä tiennyt! Ja nuo pienet peikkolapset, kuinka suloisia. Ja kyllä tuolla olutmäärällä pitäisi janon sammua! Olen muuten harkinnut vastaavan pienen lasisen hanapurkin hankkimista tuolta vihannestorin viinakaupasta, kesällä mökille mehulle/simalle/sangrialle.
Kiitos myös itsellesi Yaelian, kiva tietää sinun nojatuolimatkailevan täällä mukanani.
Nina, ihanaa maaseutua todellakin ja ilma niin puhdasta ja raikasta. Täältä Pekingin armottoman saastesumun keskeltä kaipaa kyllä sinne takaisin.
Marjo, ihanaa että viihdyt matkassani. :) Varmasti eri jännä lukea matkakuulumisia täältä ja katsella kuvia, kun olet itsekin palan Laosia kokenut. Bussimatka oli kaikesta huolimatta viehättävä kokemus sekin. Ihania vuoristomaisemia sekä paikallista musiikkia tunnelman luojana ja matkan siivittäjänä. Tumma lao Beer meiltä jäi kyllä maistamatta. Emme hoksanneet sitä. Harmi. Olisi varmasti ollut maistamisen arvoista. Olen nimittäin tumman oluen ystävä erityisesti. Mutta ensi kerralla sitten. En nimittäin usko, ettenkö Laosiin joskus vielä palaisi.
Vilijonkka, nuo peikkolapset oli kyllä kerrassaan liikuttavan suloisia. Vaatteet nuhruisina ja välillä nuttukin nurin. Hellyttävää.
Voi että, jos siinä hamuamassasi hanapurkissa on jonkinlainen jäähdytyssysteemi, tahdottais mekin sellainen. Tuon oluthanan sisässä oli erillinen jääsäiliö, joka piti juoman kylmänä.
Mia, harmi etten tajunnut erikseen mainita tummasta oluesta. Mutta siinäpä lisää syitä matkustaa sinne uudestaan! :) Juu, kyllä täällä reissujalkaa nyt kuviesi jälkeen vipattaa sen verran että pian on päästävä Laosiin uudestaan.
-Marjo
Aina kannattaa jättää jotain kokematta, jotta olisi hyvä syy palata. :P
Lähetä kommentti