Suomi-koulussa annoin oppilaille kotitehtäväksi kirjoittaa runon, lyhyen tai pidemmän, kukin omannäköisensä. Teema herätti minutkin kaivamaan laatikon pohjalle hautautuneen runovihkoni, johon olen joskus koittanut jotain raapustella. Ehkä joskus rohkaistun tuomaan niitä tänne blogiinkin, mutta tässä kuitenkin Anni Korpelan kynästä lähteneitä syvällisiä ajatuksia.
Elämä, mitä se on muuta
kuin ainainen siipien liike
unelmien häkissä,
tai niin kuin kangas,
jota kudotaan
tulevaisuuden loimiin
toivon sukkulalla.
Elämä
ei ole oikopolku
kehdosta hautaan,
ei karkelo eikä leikki
- eikä siinä totisesti
olisi mieltäkään -
Elämä
on huima nousu
jyrkännettä ylös
laskeutumista alas,
kompastumista
kaatumista
ja juoksemista.
Elämä
on sokkelotehtävä
suunnan etsimistä
ja löytämistä,
kiemurainen tie
ilman oikopolkua
kehdosta hautaan.
Elämä
ei ole purppurapilvien
tavoittelemista
unelmien taivaalta,
ei kaikkien toiveiden
täyttymys,
halujen tyydytys.
Elämä
on ihmisenä olemisen
huikea matka
etsimisen ja löytämisen
tiellä.
Turha on rakentaa
aitoja tuulelle,
pidellä myrskynsiipiä,
torjua rajuilmaa
ja hyökyaaltoja.
Houkat niin tekevät
ja menettävät pelätessään
mielenmalttinsa.
4 kommenttia:
Voiko tuota enää paremmin kuvata, sitähän elämä on. Monesti haastatteluissa kysytään ihmisiltä mikä on elämän tarkoitus. Siihen ei itsellä ole ainakaan yksiselitteistä vastausta, eikä varmaan tarvitsekaan.
Minullakaan ei ole tuohon runoon mitään lisää sanottavaa. Se on kaikki siinä.
Elämäntarkoitus, mikähän se kullekin on... Taitaa olla niin eläväinen ja mutkikas käsite, ettei sitä ihan helpolla saa sullotuksi mihinkään kaikenkattavaan lauseeseen. Ja kuten sanoit, eikä varmaan tarvitsekaan.
Hieno runo.
Mulla on mennyt niin paljon aikaa elamastani haaveiluun ja haikailuun seka sen paremman huomisen odottamiseen. Nyt olen oikein opetellut ja komentanut itseani etta nauti juuri siita hetkesta mika on meneillaan. Myoskin haaveiden toteuttaminen on iso askel ja sita kohti olen alkanut uppiniskaisesti pyrkimaan. Joskus pitaa olla myos aimo annos itsekkyytta etta uskaltaa elaa oman nakoista elamaa!
Voi Satu, toit esille niin tärkeitä asioita. Ihanaa että olet ottanut sen ison askeleen elämässäsi kohti unelmien toteuttamista. Hatunnosto sinulle!
Minä sen sijaan haikailen ja haaveilen edelleen, enkä oikeastaan osaa edes päättää mitä haluaisin. Se on niin turhauttavaa. Usein tuntuu, että elämä ja aika vain vilisee ohitseni, ja minä vain nökötän paikallani. :/
Tuntuu, että jotain tarttis nyt tehdä tämän asian suhteen. Kiitos havahduttavista ajatuksista Satu.
Lähetä kommentti