perjantai 18. kesäkuuta 2010

Kerhotäti kiittää ja kumartaa


Yksi ympyrä on sulkeutunut jättäen sydämeen ihania muistoja kahden vuoden ajalta. Osuuteni Suomi-kerhossa on nyt tullut päätökseen. Uudet tuulet puhaltavat, kerho jatkaa syksyllä uusin vetäjin ja minä aloitan montessoriohjaajan koulutuksen.

On ollut aivan ihanaa saada olla mukana kerhoilemassa noiden suloisten pienten ihmisten parissa. Miten jännää onkaan ollut seurata heidän kasvuaan ja kehitystään. Päivät ovat menneet laulaen, leikkien, askarrellen ja tarinoiden. Niin paljon mahtuu noihin pariin vuoteen, niin paljon iloa ja valoa. Lukematon määrä haleja.

Viimeisen yhteisen kerhokertamme vietimme juhlien. Miten liikuttavaa olikaan, kun äidit ja lapset yhdessä lauloivat minulle ja kerhonvetäjäkaverilleni "Minun ystäväni on kuin villasukka, joka talvella lämmittää. Ja minun ystäväni on kuin niitynkukka, joka saa minut hymyilemään..." Taisi siinä silmät kostua ja liikutuksen pala nousta kurkkuun. Se kaikki kertonee, että parivuotinen kerhotaival on ollut merkittävä myös minun elämässäni.

Kiitos suloisille ja reippaille pikku-ystävilleni sekä äideille yhteisistä hetkistä. Kaikkea hyvää ja ilon tuulia tulevaan! Kiitokset myös mainiolle kerhonvetäjäkaverilleni, joka muuttaa nyt takaisin Suomeen. On aika lähteä ja aika palata. Mutta muistot jäävät ja ystävyys kantaa matkankin taakse.





4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi Mia, kiitos Sinulle! Oli todella hienoa aloittaa Kiina-elomme kanssasi. Oli harmi ettemme päässeet mukaan läksiäisiin mutta räpätätimme kiittää vielä, äiti myös :) Onnea ja menestystä uusiin haasteisiin! Mutta me näemme vielä, palataan ja ollaan yhteyksissä!
-Marjo

MiaO kirjoitti...

Kiitoksia Marjo ja valloittava Räpätäti! On kyllä ollut niin mukava tutustua teihin. Nähdään juhannusjuhlissa ja katsotaan mitä kivaa keksitään tässä kesällä.

Anonyymi kirjoitti...

Lisbet ja Luppakorva haluavat toivottaa Mialle ja Oonalle mukavaa juhannusta ja onnea uusiin haasteisiin. Juhannusjuhliinne mielikuvina Suomesta lähetämme laineiden liplatuksia ja sinisen taivaan pilvilampaita.Lisbet ja Luppakorva

MiaO kirjoitti...

Mia ja Oona kiittää! Laineiden liplatus ja sinisen taivaan pilvilampaat tallenetaan mielikuviksi juhannusjuhliin. ;D Ihanan valoisaa juhannusta sinne ja grillimakkara Luppiksellekin! ps. Eikä siis mikään virtuaalinen. ;P