Keisarin uudet vaatteet

Kuten huomaatte, blogini on kokenut melkoisen muodonmuutoksen ja saanut Kiina-aiheisen kuosin. Itse en ole niin näppärä, että osaisin tällaisia muutoksia blogipohjaan tehdä, mutta taitavia kuvankäsittelijäräätäleitä löytyy täältä. Linkki löytyy myös tuolta vasemmasta yläkulmasta. Kiitos uudesta ilmeestä kuuluu Elegialle, joka kuunteli toiveitani ja räätälöi nämä keisarilliset vaatteet.



Tästäpä tulikin mieleeni kiinalaiset katot. Tiedättekö minkä vuoksi katon reunat on tehty kaareviksi? Tarina kertoo, että entisajan kiinalaiset ajattelivat pahojen henkien asuvan taivaassa. Silloin tällöin niitä tipahteli alas ihmisten kiusaksi. Niinpä katon reunoihin tehtiin hyppyrit, jotta katolle pudotessaan moiset kiusankappaleet lentäisivät kuin leppäkeihäät, eivätkä jäisi taloon häiriköimään.



Rakennuksilla on myös omat suojelijansa. Pieniä figuurihahmoja törröttää katon reunalla jonossa. Niiden lukumäärällä on myöskin merkitystä. Mitä enemmän hahmoja on, sitä korkea-arvoisemmalle väelle rakennus on tarkoitettu. Numero yhdeksän on kiinalaisittain keisarillinen luku ja yhdeksän figuurin jono tarkoittaa, että rakennuksessa voi oleilla ainoastaan keisari itse.

Tervehdys ystävät! Täällä taas...

Tuli pidettyä vähän blogitaukoa. Mies oli kuumeen kourissa ja sama pöpö kävi sitten pöllyyttämässä minuakin. Varsin viheliäitä tosiaan nämä paikalliset virukset. Jälkimaininkina vielä on jokseenkin räkäinen nauru ja poskilla roikkuvat tummat silmäpussit. Melkein voisi irrota paikka C-luokan kauhuleffasta.

Verrattain paljon kerkesi tässä viikon aikana tapahtua. Ei niinkään omassa elämässä, mutta täällä Kiinassa ja Pekingissä. Melkein kuin olisi johonkin madonreikään humpsahtanut, niin suuresti todellisuus muuttui. Se järjetön ammuskelu ja paukuttelu vihdoin ja viimein loppui ja äänimaisema on seesteinen kuin sodanjälkeisen rauhan aikana. Pitihän siinä loppuhuipennukseksi tuikahtaa tulipalokin tuolla keskustassa. Siitä on tainnut olla juttua Suomen uutisissa asti.

Myös kevään ensimmäinen sade saapui Pekingiin tässä joitain päiviä sitten. Ei ollutkaan satanut sitten syys-lokakuun. Kuinka hartaasti luonto olikaan sadetta janonnut! Märkä ilma tuntui ihan ihmeelliseltä. Keli on käynyt myös lämpimämmäksi. Ensi kuussa kuulemma on jo +20. Sieltä se kevät keikkuen tulevi!



edit. Selvennettäköön, ettei täällä suinkaan vielä sandaaleilla tarkene. Kuva on viime kesältä.

Mies kuumeen kourissa

Mies palasi työmatkalta ja on nyt toipilaana. Aluksi koitin lääkitä yskää ja kuumetta kiinalaisilla rohdoilla. Olo kuitenkin vain paheni, yskiminen kävi kipeäksi ja viime yönä hän vapisi ja tärisi horkassa. Oli suunnattava klinikalle.




Lääkäri tutki ja kuunteli keuhkoja. Kyseli onko mieheni ollut viime aikoina tekemisissä lintujen kanssa. Ei ole. Onneksi. Täällä moiset oireet otetaan varsin vakavasti. Kukaan lääkäri ei tietenkään tahdo päästää käsistään hoitamatonta tapausta, mikä voisi olla kohtalokasta potilaalle itselleen ja aihettaa epidemian saati pandemian. Lintuinfluenssaa on nimittäin esiintynyt jossain paikoin. Kyse on kuitenkin ihan yksittäistapauksista.

Koomista oli, kun lääkärin kysellessä yhteyttä lintuihin, meidän kaikkien katseet kohdistuivat mieheni paidassa oleviin, untuvatakista irronneisiin höyheniin. -Jaa, no otetaanpa silti ne röntgenkuvat. Keuhkot kuvattiin ja kuuri määrättiin. Ei ollut sitä lintu -sellaista, eikä onneksi keuhkokuumettakaan, mutta keuhkoputkentulehdus kyllä. Viikonloppu siis toipuillaan ja lepäillään.

Jos Suomi on byrokraattinen maa, niin täällä se on hiottu ihan huippuunsa. Tulohaastattelussa ennen lääkärille pääsyä mieheni piti allekirjoittaa kuusi eri kaavaketta. Lääkäriltä tultuaankin oli vedettävä nimikirjoitus vielä kolmeen eri kohtaan. Yksityiset lääkäripalvelut ovat kyllä ensiluokkaisia, mutta ehkä vähempikin paperienpyöritys riittäisi.



(Kuvat sieltä kiinalaisesta rohtokaupasta.)

Yksinäisen illan ajatuksia

Mies on taas muutaman päivän työmatkalla. On niin hiljaista ja yksinäistä. Niin vain on, että täällä kaukana erossaolemisen ikävä korostuu. Suomessa työmatkat saattoivat venyä viikoiksi, mutta silti ei tarvinnut tuntea oloaan yksinäiseksi. Olihan sentään omakin elämä ja omat harrasteet. Oma koti, tuttu seutu, ystävät ja juttukaverit. Oma auto, liikkumisen vapaus ja helppous. Kotimainen radio, tv ja lehdet.

Tällaisina yksinäisinä hetkinä ajatukset helposti palaavat Suomeen. Kotiin. Katselen valokuvia, muistelen ja haikailen. Mitenköhän sitten, kun pian mieheni onkin pari viikkoa poissa ja niistäkin toisen kotonamme Jyväskylässä?! Voi sitä koti-ikävän määrää. Mitenköhän siihen voisi varautua??

Yammy Yammy

Asuinalueemme ympärillä käy alituinen kalke. Uusia taloja nousee tämän tästä. Hyvä puoli siinä on, että samalla lisääntyvät myös palvelut. Lähistöllemme on avattu ainakin kolme uutta ravintolaa. Japanilaisen lisäksi testattu on nyt myös taiwanilainen.

Listalta löytyy ihan kiinalaistakin ruokaa, onhan se perustana myös taiwanilaisessa keittiössä. Taiwanilainen keittiö on ottanut vaikutteita eri puolilta maailmaa ja currykana mausteisuudessaan lähentelee jo Intiaa. Mitään kovin suurta eroa ei näytä olevan peruskiinalaiseen menuuseen, paitsi osterimunakas, jota en ole täällä tavannut. Taiwanilaisuutta lienee myös se, että listalta voi tilata ihan henkilökohtaisen annoksen. Kiinalainen tapahan on, että pöytään tilataan yhteiset tarjottavat.

Tässä kuvasarja ravintolan ilmeestä. Tapeteissa on vanhoja kiinalaisia valokuvia pirteästi uudistettuina. Kirkkaat värit ja monet yksityiskohdat houkuttelevat tarkastelemaan lähemmin. Harmi vain, hieno tapetti näyttää olevan aika hutaisten laitettu. Ikäviä kupruja siellä täällä. Lieköhän tullut kiire saada ravintolan ovat aukaistua. Mutta oikein kelpo paikka esitellä tuleville vieraille. Siisti ja vieläpä kohtuuhintainen.