sunnuntai 15. helmikuuta 2009

Tervehdys ystävät! Täällä taas...


Tuli pidettyä vähän blogitaukoa. Mies oli kuumeen kourissa ja sama pöpö kävi sitten pöllyyttämässä minuakin. Varsin viheliäitä tosiaan nämä paikalliset virukset. Jälkimaininkina vielä on jokseenkin räkäinen nauru ja poskilla roikkuvat tummat silmäpussit. Melkein voisi irrota paikka C-luokan kauhuleffasta.

Verrattain paljon kerkesi tässä viikon aikana tapahtua. Ei niinkään omassa elämässä, mutta täällä Kiinassa ja Pekingissä. Melkein kuin olisi johonkin madonreikään humpsahtanut, niin suuresti todellisuus muuttui. Se järjetön ammuskelu ja paukuttelu vihdoin ja viimein loppui ja äänimaisema on seesteinen kuin sodanjälkeisen rauhan aikana. Pitihän siinä loppuhuipennukseksi tuikahtaa tulipalokin tuolla keskustassa. Siitä on tainnut olla juttua Suomen uutisissa asti.

Myös kevään ensimmäinen sade saapui Pekingiin tässä joitain päiviä sitten. Ei ollutkaan satanut sitten syys-lokakuun. Kuinka hartaasti luonto olikaan sadetta janonnut! Märkä ilma tuntui ihan ihmeelliseltä. Keli on käynyt myös lämpimämmäksi. Ensi kuussa kuulemma on jo +20. Sieltä se kevät keikkuen tulevi!



edit. Selvennettäköön, ettei täällä suinkaan vielä sandaaleilla tarkene. Kuva on viime kesältä.

7 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Kiva kuulla että olette jo parantuneet :-)

Ensimmäinen sade on aina ihanaa sellaisilla alueilla,missä ei sada pitkään aikaan, niinkuin täällä ,jossa se syksyn lopussa tulee pitkän pitkän kuivan kauden jälkeen.

MiaO kirjoitti...

Yaelian, kiitos kommentistasi. Ensimmäinen sade talven jälkeen tuntui niin taivaalliselta! Ei sitä osannut kuvitellakaan, kuinka sadetta voisikaan kaivata, kun Suomessa yleensä harmitellaan, kun on niin märkää.

Aaa, siellä Israelissa on siis aivan toisinpäin. Sade tulee syksyllä kuivan kesän jälkeen.

M'man kirjoitti...

Nice to hear (see) you're back :)

Hyvaa parantumista, ettei vain tulisi jalkkaria :(

Mukavaa viikkoa molemmille !

Mausteinen Manteli kirjoitti...

Ihana kuva lapsosesta, hetkeksi ihan säpsähdin että joko ne ottaa askelia kevääseen siellä :D

MiaO kirjoitti...

M´man, kiitos! Täällä sitä taas. Meinasi jälkitautejakin pukata, mutta kiinalaiset rohdot tuntuu onneksi tepsivän. Huomaan kyllä, että tauon jälkeen on aina hankalampi aloittaa. Juttua ei meinaa irrota millään. Eikä kamerakaan ole kulkenut mukana :/ Jospa tässä taas innostuisi mielenkiintoisempiin postausaiheisiin.

Mukavaa viikkoa sinne teillekin! Mieheni on Euroopassa ja menossa käymään myös kotona Suomessa. Hänellä vasta vallan mukavaa siis onkin tiedossa. Ja minäkin olen tosi iloinen hänen puolesta.

Risulinna, kiitos. Kuva menee sarjaan "toiveajattelua". Laitoin jälkikäteen selvennyksen, kun tuli jo palautetta, että noinko täällä on jo kesä!? Ehei suinkaan, eilen tuli kunnolla takatalvi ja tänään sataa lunta. Niin, lunta! Toisen kerran näen täällä ollessani.

Vilijonkka kirjoitti...

Noinhan minäkin säästä tuumasin vielä lauantaina... kumman valkoinen on nyt tuo maisema.

Sä oot tuunannut blogiisi hienot reunukset - aika taitava olet!

MiaO kirjoitti...

Vilijonkka, eikö olekin hienot reunat! En minä itse osaa tuollaisia tuunauksia tehdä. Täältä löytyy osaavaa ja innokasta naisenergiaa blogipohjien tekoon. :)