keskiviikko 18. helmikuuta 2009

Lunta!


Pari kertaa talvessa saattaa maa peittyä lumeen Pekingissäkin. Tällöin moni jättää ylimääräiset menonsa menemättä ja koulubussit saattavat olla kulkematta. Bussikuskit eivät nimittäin halua ottaa vastuulleen liukkaan kelin aiheuttamia vaaroja. Yleensä talvet ovat niin kuivia, ettei liukkaan kelin ongelmia juurikaan ole. Kesäkumeillahan täällä mennään pakkassäässäkin.

Kevään piti olla jo tulollaan, mutta niin vain on maa valkoisenaan. Lumi on pysynyt jo toista päivää. Oona on tohkeissaan uudesta elementistä, liekö pentuajan lumisuutta enää muistaakaan. Kaivaa kummissaan ja ihmettelee mihin se maa katosi. Pissa- ja kakkapaikka ovat hakusessa, kun maa tuoksuu niin erille.





Tänään pihallemme muodostui paljon pieniä jalanjälkiä ja vähän isompiakin. Oli taas kerhopäivä. Se viikon odotetuin aamu, kuulemma. Huisketta riitti ihan hengästymiseen asti. Jouduin nimittäin pärjäämään ilman vetoapua. Flunssa-aalto nielaisi vuorostaan toisen kerhotädin.








6 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Kiva katsella lumisia kuviasi! Täällä kunnon talvina joskus sataa lunta Jerusalemissa, mutta tämä talvi ei olekaan ollut kunnon talvi...

Suvi kirjoitti...

Varmasti kiva nähdä lunta siellä. On niin hassua että muumaailma (ja etelä-suomi) menee sekaisin lumesta. Täällä on niin tottunut siihen, että kun on pakkasta ja lunta, on myös liukasta.

Kauniita kuvia tuossa alapuolella. Ja hieno uusi ulkoasu.

Unknown kirjoitti...

Noo, saatte odotella hetken kevättä vielä sinnekin...

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa että teilläkin on lunta ! Täällä on nyt ollut "oikea" talvi ja pakkastakin parikymmentä. Lauantaina pakenemme tunturiin hiihtoloman viettoon mutta otetaan toki läppäri mukaan joten jatkamme touhujesi seurailua ! Pidähän kamera valmiina ja lippu korkealla !

MiaO kirjoitti...

Yaelian, vaikea kuvitella, että Jerusalemissakin sataisi joskus lunta?! :-o Eikö siellä appelsiinipuut kukikaan ja kanna hedelmää kaiken aikaa? :P

Suvi, monessakaan paikassa tuskin on kunnon aurauskalustoa, niin kovin sitä ollaan ihmeissään, kun lunta tupruttaa. Ja peltiä rytisee varmasti, kun ei niitä liukkaan kelin ajoja pääse oikein reenailemaan. Niinhän sitä sanotaan, että huonossa säässä ulkoilu on lähinnä varustuskysymys.

Blogini uusi ulkoasu on oikein piristävä itsellenikin. Oletko käynyt katsomassa, mitä kaikkea Keisarin uudet vaatteet tarjoaa?

Eero, suomalaisena en kyllä yhtään valita tästä lumesta. Päinvastoin se on oikein piristävää ja helpottaa kummasti koti-ikävääkin. Mutta kevättä taidetaan joutua odottamaan vielä täälläkin...

Oletko muuten ruvennut blogia kirjoittelemaan sinäkin?? Pääsisikö sinne kurkistelemaan?

Jaana, niinpä tosiaan, siellä on hiihtolomien aika! Oi ihanuutta, kun on oikein hiihtokelitkin, pakkanen paukkunut ja lumi pysynyt maassa. Vai lähdette tuntureille vaeltelemaan. Ollappa itsekin siellä, mutta ajatuksissa onneksi pääsee mihin tahansa. ;)

Oikein antoisaa Lapin reissua teille! (Lappiin kaiketi olette suuntaamassa?) Minä koitan pitää kameran viritettynä ja jatkan asioiden päivittelyä täältä.

Anonyymi kirjoitti...

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Kiina%20kylvi%20kemikaaleilla%20lunta%20Pekingiin/1135243653000