Ravintola Circle voisi olla hyvä paikka aloittaa vieraiden tutustuttaminen kiinalaiseen ruokakulttuuriin. Tarjolla on sekä kiinalainen että länsimaisempi lista. Myös haarukoita ja veitsiä on saatavilla, mikäli puikoilla syömisestä meinaa jäädä nälkä. Miljöö on kiinalainen, mutta tyylitelty. Tarjoilu pelaa myös englanniksi. Paikka ei ole kuitenkaan pelkästään länsimaisten suosiossa, vaan asiakkaina on ihan yhtä lailla paikallistakin väkeä.
Hedelmäinen kana-ananaspeti on yksi suosikeistani. Friteerattua kanaa, sekä ananasta, sipulia ja paprikaa hapan-imelä -kastikkeessa. Nam. Miten olisi jättikatkaravut majoneesi- ja friteerauskuorella? Ei todellakaan mikään kevyt vaihtoehto, mutta taatusti nopea tie nirvanaan. Entäpä teelehdillä savustettu ankka? Lihan nimeen vannoville wagnereille tiedoksi, että kiinalaisen keittiön vihanneksetkin ovat ihan uskomattoman hyviä. Jopa antivegaaniksi itseään nimittävälle miehelleni ne uppoavat ihan suosiolla.
Ruoka on ehdottomasti tämän maan parhaita puolia. Raaka-aineita on monipuolisesti ja mausteet vie kielen mennessään. Ennakkovaroitus annettakoon, näin hyvää ruokaa tulee helposti syötyä liikaa. Sitä paitsi ruokaa tilatessa ei osaa aina arvioida annosten kokoa. Lähtiessä Buddha hymyilee ovensuussa vatsa pulleana. Hyvä ruoka - parempi mieli. Totta totisesti. :)
7 kommenttia:
Aivan ihanan näköisiä ruokia! Tulee nälkä vaikka juuri söin..
Mullekin tulee nälkä kuviasi katsoessani, aasialainen ruoka on mun lemppareita...
Olen useasti huomannut, että nälkäisenä ei pitäisi lähteä blogikierrokselle. Nyt mun vatsa huutaa niin, etten enää kunnolla kykene kommentoimaan.
Mä rakastan kiinalaista ruokaa, Suomessa söin sitä paljon ja myös täällä Los Angelesissa syön sitä paljon. Mutta olisipa todella mielenkiintoista päästä syömään sinne ihan aitoa kiinalaista ruokaa.
Noi annokset näyttävät kyllä aivan uskomattoman houkuttelevilta. Ja ravintolan miljöö näyttää myös mukavalta.
Nyt äkkiä jääkaapille....;)
Kiitos Piparminttu, Yaelian ja Itkupilli nälkäisistä kommenteista :P Ruokakuvat on kyllä jotenkin niin ihanaa katsottavaa. Ostin eilen kiinalaisen keittokirjan, jo pelkästään niiden kuvien perusteella. Hmmmm, mitä sitä tänään syötäisiin?? :P
Blogissani on sinulle jotakin!
Kiitos Piparminttu :)
*nam nam..* ihana ananas-astia..
Lähetä kommentti