Miltähän tuntuisi olla kalastaja? Elää luonnon ehdoilla, vuorovetten mukaan, sään armoilla. Tietää kalojen kutuajat, kulku- ja parveilupaikat, milloin ovat syönnillään ja minkälaiset pyydykset minnekin kannattaa asettaa. Nousta aikaisin, ennen auringonnousua kokemaan verkot, perata saalis ja säilöä. Puhdistaa pyydykset ja huoltaa kalusto. Puuhastella, kuunnella aaltojen loisketta, katsella horisonttiin. Tehdä täkykalat ja viedä verkot yön uutta saalista varten.
Kalastaja paistatteli päivää veneensä vieressä ja katseli merelle. Paikalle ajanut liikemies avasi autonsa ikkunan ja kyseli, miksei kalastaja ollut työn touhussa.
"Olen jo tämän päivän työni tehnyt", kalastaja vastasi.
"Mutta miksi et paiskisi lisää töitä? Saisit kerättyä rahaa ja voisit ostaa tuotoilla lisää veneitä ja saada lisää saalista. Vuosien mittaan voisit kasata itsellesi melkoisen omaisuuden", mies neuvoi.
"Mitä minä sillä omaisuudellani sitten tekisin?"
"Voisit vaikka loikoilla kaikki päivät rannalla vailla huolen häivää ja katsella merelle", mies vastasi.
8 kommenttia:
Ihana tarina :)
Ja kuvat! Kivaa päästä teidän matkalle mukaan tällälailla.
Kiva kun tykkäsit virtuaalimatkasta.
Minustakin tuo tarina on ihana ja jotenkin niin totta. On tullut vastaan täällä netissä parinakin versiona.
Tunnelmallisia kuvia. Olivatko mustekaloja nuo valkoiset saaliit verkon päällä`Miksi ne oli aseteltu riveihin, menivätkö savustukseen vai?
Kalastus on ammattina kyllä melkoisen raskas ja ei-aamuihmiselle ajatus aikaisista nousuista kauhistuttava.
Kivan värisiä nuo veneet. t ano
Ano, taisivat nuo saaliit olla ihan kaloja-kaloja, vaikka mustekalaakin kyllä nostivat. Kalat halkaistiin ja laitettiin aurinkoon kuivumaan. Paljon oli tarjolla kaikenlaista, hassuin ehkä kellertävä meriparta. Tai sellaiseksi minä sen ristin. Ihan mielenkiintoista olisi ollut maistaa, mutta jotenkin tuo kuivattuun merenelävään tarttuminen ei vieläkään luonnistu. Mieheni kun taannoin sai niistä tosi rajun vatsataudin.
Kalastus ammattina olisi varmasti raskas ja ihan samaa mieltä olen, että tällaiselle aamu-uniselle ei todellakaan se ihanteellisin.
Aika rankkaa olisi olla kalastaja, ainakin Suomessa. Vähän juttuja olen yhdestä tutusta kuullut, joka vaihtoi kiireisen talousihmisen uran kalastukseen. Ei siinä ainakaan rikastumaan pääse eikä turhia vapaapäiviä vietetä.
Vilijonkka, raskasta aivan taatusti! Suomessa vallankin kun talvipakkasella kokee verkkoja hengitys huurussa ja näpit jäässä, niin siitä on romantiikka kaukana eikä paljoa naurata. :/
Kalastusjutut kiinnostaa aina. Itsekin intohimoisena pilkkijänä ja virvelöijänä (ja olosuhteiden pakosta) myös verkkojen soutajana, etsin myös aina mielellään kalasataman minne sitten menenkin. Niin tehtiin myös Albufeirasssa, ja se satama oli ihan kävelymatkan päässä. Illalla katselimme pimeälle Atlantille parvekkeelta kun kalastajaveneet kelluivat merellä, pienet valotuikut ainoastaan näkyi. Keskustelimme, että mitähän kalaa taas huomiseksi saamme. Söimme koko viikon kalaa, minä kerran piri-piri kanaa, mutta mies ei rivennyt riveistä kertaakaan.
Hei Seija, kalasatamissa on kyllä jotain kiehtovaa. Kai se on se meren läheisyys ja kun työtä tehdään siellä kaukana aavalla. Paljon lapsuusmuistojakin kalastamiseen liittyy, kun mummun ja ukin kanssa käytiin aina kokemassa verkot ja katiskat. Se jos mikä oli hurjan jännää. Ehkä siksikin se kiehtoo yhä. Ja sitä paitsi kala on mielestäni hurjan hyvää. Nimenomaan kala, ei niinkään muut merenelävät. Sieltä Albufeirasta sai varmaan jos minkälaista. Varsinainen kalaviikko teillä! :D
Lähetä kommentti