Korea taisi tulla minun näkökulmastani jo käsiteltyä, kun aihe pompsahti vallan toisiin sfääreihin. Viime päivät olen ollut uppoutuneena monien sielukkaiden kirjailijoiden maailmaan. Olen lueskellut mm. Paulo Coelhon ajatuksia, miettinyt elämääni ja elämäntilannettani, tutkiskellut itseäni, kysynyt mitä onni on ja tarkastellut olenko itse onnellinen.
Havahduin huomaamaan, että itse asiassa olen melkoisen onnellinen. Minulla oli unelma, että saisin voitettua moninaiset pelkoni ja oiottua mieleni umpisolmut. Se työ tuntui kestävän valovuoden, mutta olen kuitenkin onnistunut luomaan jonkinlaisen rauhan sisimpääni. Olen siis saavuttanut tärkeimmän tähänastisista unelmistani.
Näiden seestyneenpien viime vuosien aikana olen keskittynyt nauttimaan vapautuneesta olostani ja seuraamaan maailmaa ja sen ilmiöitä mielenkiinnolla. Täällä Kiinassa olo muuttuu helposti irralliseksi ja elämä on asioiden tarkastelua ulkopuolelta. Elämä kuitenkin houkuttelee sukeltamaan sekaan, kohti uusia unelmia.
Nyt onkin aika miettiä, mitä haluan, mitkä ovat toiveeni, missä haluan kehittyä, ja mihin minun siis kannattaisi keskittyä. Nyt on aika miettiä, mikä onkaan minun seuraava unelmani.
Havahduin huomaamaan, että itse asiassa olen melkoisen onnellinen. Minulla oli unelma, että saisin voitettua moninaiset pelkoni ja oiottua mieleni umpisolmut. Se työ tuntui kestävän valovuoden, mutta olen kuitenkin onnistunut luomaan jonkinlaisen rauhan sisimpääni. Olen siis saavuttanut tärkeimmän tähänastisista unelmistani.
Näiden seestyneenpien viime vuosien aikana olen keskittynyt nauttimaan vapautuneesta olostani ja seuraamaan maailmaa ja sen ilmiöitä mielenkiinnolla. Täällä Kiinassa olo muuttuu helposti irralliseksi ja elämä on asioiden tarkastelua ulkopuolelta. Elämä kuitenkin houkuttelee sukeltamaan sekaan, kohti uusia unelmia.
Nyt onkin aika miettiä, mitä haluan, mitkä ovat toiveeni, missä haluan kehittyä, ja mihin minun siis kannattaisi keskittyä. Nyt on aika miettiä, mikä onkaan minun seuraava unelmani.
6 kommenttia:
Itsetutkiskelu tulee jossakin elämän vaiheessa ajankohtaiseksi kun antaa itselleen siihen mahdollisuuden. Varmaan siellä kaukana, irti kaikesta tavanomaisesta elinpiiristä siihen tarjoutuu puolueeton tilaisuus.Olen joskus mietisekellyt, mitä vastaisin jos minulta kysyttäisi mikä on elämän tarkoitus. Olen ajatellut sen niin, että onko syytä pohtia sitä mahdottomasti. Jos se selviäisi, olisiko todettava, että tämä oli nyt tässä, ei ole mitään epäselvää.
Unelmia on aina oltava. Jopa sellaisia, jotka eivät todennäköisesti koskaan toteudu. Ei kaikkea tarviste saada, ei kaikkea tarvitse tietää (esim. elämän yksiselitteistä tarkoitusta). Pyrkimys ensin itsensä kanssa jonkinlaiseen tasapainoon tuo ymmärryksen ympäröivää maailmaa kohtaan. Vaikeita asioita...
Tuo on niin totta, että ympäröivää maailmaakin alkaa ymmärtämään, kun on ensin itsensä saanut tasapainoon. Minulla tuo itsetutkiskelu on vähän kausittaista. On aikoja jolloin sitä keskittyy itse elämään, eikä niinkään miettimiseen ja pohtimiseen, tekee asioita, nauttii toimeliaisuudesta ja menee elämän virran mukana. Välillä sitä stoppaa johonkin pysäkille hengähtämään ja pohtimaan syntyjä syviä. Siinä saattaa kulua tovi jos toinen, joskus kokonainen kierroskin. (hmm, kierrosmääritelmä on suhteellinen, mitä sitten kellekin tarkoittaakaan... :)
Unelmat vievät elämässä eteenpäin. Ne ovat ikäänkuin kiintotähtiä joiden mukaan suunnistaa. Toki kaikkia unelmia ei ole tarkoitettukaan toteutettavaksi, vaan ne palvelevat ihan sellaisenaan. On myös unelmia, jotka eivät voikaan toteutua, silloin tosiasia on vain opittava hyväksymään ja jos tarpeen, keksittävä sille jonkinlainen korvike.
Mitä elämäntarkoitukseen tulee, niin sepä onkin kinkkisempi juttu. Minulla on ollut aikoja, jolloin se on ollut melko selvänä mielessäni, mutta näköjään mikäli ei tarraudu liiaksi kiinni mihinkään ismiin tai oppiin, itse elämäntarkoituskin on eläväinen. Toisaalta olisi ehkä helpompaa kiinnittyä johonkin ja muodostaa jostain käsityksestä elämälleen tukipilari, mutta tällainen muuttolintu kun sitä luonteeltaan on... Ehkä yksi elämäntarkoituksistani voisikin olla, että elämä muuttuu ja me muutumme sen mukana. Joka tapauksessa mielenkiintoisia asioita, kiitoksia ajatuksistasi Seija.
Oma mieleni on myllerryksissään juuri parhaillaankin. Jaa, taisi se alkaa jo elokuussa, mutta vauhtiin se pääsi vasta syyskuussa eräänä perjantaina. Olen kääntänyt ja vääntänyt asioita sekä valvonut siinä sivussa useamman yön. En vieläkään tiedä, minkälaiseen ratkaisuun päädyn tammikuussa. Jos päädyn radikaaliin ratkaisuun, huomaan omaavani ylen määrin vapaa-aikaa iltaisin. Olisi ainakin aikaa siivota kämppä kerrankin kunnolla. Silti mietin, miten se vaikuttaa muihin ihmisiin ... siis radikaaliratkaisu. Välillä tuntuu, että tekeepä miten vaan, aina kärsii oma pää ja loukkaa muita.
Hei Rusina, valintatilanteet eivät suinkaan ole aina helppoja. Usein kun kummassakin vaihtoehdossa on puolensa. Siinä joutuu kyllä ankaraan mietintäprosessiin, että mitä oikeasti haluaa ja minkä arvon antaa millekin. Monesti asiaan vaikuttaa myös muiden mielipide, vaikka omissa valinnoissa olisi hyvä kuunnella rohkeasti itseä. Ennen pitkää ihmiset kyllä sopeutuvat ratkaisuusi. Voimia sinulle päätöksentekoon ja valoa tilanteeseesi! Sisimmässäsi ehkä jo tiedätkin mitä tehdä. ;)
Olen koko viikon kävellyt olo kevyenä kuin pilvenhattara. Tein päätöksen radikaaliratkaisusta. Lopetan tunneilla käynnin vähäksi aikaa ja käyn alkeiskursseilla kauden loppuun. Miksi kidutan itseäni? Ne ihmiset, jotka ovat oikeita ystäviä, pitävät yhteyttä lopettamisen jälkeenkin. Ne, jotka eivät pidä, eivät ole ystävyyteni arvoisia. Ympärilläni olevat ihmiset ovat olleet sitä mieltä, että olen tämän viikon ollut ärsyttävän iloinen =D
Kevyt olo on ihana palkinto siitä, että on kuunnellut itseä ja uskaltanut tehdä rohkean ratkaisun. Ystävät ovat ystäviä kurssien ulkopuolellakin, joten älä huoli. Nyt vain täytyy järjestää aikaa tapaamiselle muissa merkeissä.
Lähetä kommentti