lauantai 6. joulukuuta 2008
Hyvää itsenäisyyspäivää!
Kutsu suurlähettiläsparin residenssiin itsenäisyyspäivän juhliin oli niin houkutteleva ja ennen kokematon, että eihän sitä voinut jättää käyttämättä. Poikkeuksellisesti vastaanotto järjestettiin eilen eli viides päivä. Lyöttäydyin tuttavapariskunnan mukaan oman mieheni ollessa työmatkalla. Harmi vain kun taloutemme päähenkilö ei itse päässyt paikalle.
Juhlat sujuivat tällaiselta varsin kokemattomalta seurapiiri-ihmiseltäkin ilman kummempia kommelluksia. Näin alkuunhan menin hillitysti tarkkailulinjalla, ihmisten nimiä ja kasvoja mieleen painaen. Mielenkiintoista nähdä kuinka sujuvasti ja tuttavallisesti sitä ihmisten kanssa rupattelee vuoden päästä, mikäli täällä vielä silloin ollaan.
Illan kohokohta itselleni ei yllätys yllätys, ollutkaan ruoka tai viini, niidenkin toki maistuessa, vaan Maamme -laulu. Tuntuu, että täällä kaukana kotoa, laulu saa ihan uuden merkityksen ja syvyyden. Melkeinpä voisin vannoa, että jokaisen Kiinassa asuvan suomalaisen arvostus kotimaatansa kohtaan on kasvanut ihan toisenlaiseksi. Sen pystyi jo aistimaan siitä paatoksesta, millä Maamme -laulua sydäntemme kyllyydestä laulettiin. Tiivistäen voisin sanoa, että ilta suurlähettiläsparin vieraana oli varsin viihtyisä ja lämminhenkinen, ja kokemus jää varmasti elämään muistoihin.
Itsenäisyyspäivän teema oli esillä myös vetämässäni lasten Suomi-kerhossa. Laitoin tuohon ylle kuvan päivän askarteluistamme. Hauska juttu sinänsä, kun näytin kerholaisille Suomen lippua ja kysyin, mitä heille tulee siitä mieleen, näyttääkö tutulta ja ovatko kenties nähneet sen jossakin... Reilu kaksivuotiaat päät kuumeisesti miettivät, kovin on tutun oloinen kuva, mihinhän se liittyykään.. Kohta silmät kirkastuvat, ahaa-elämys kumpuilee kielen kärjelle ja melkein kuin yhteen ääneen huudahtavat: Lentokone!!! Jokainen näistä lapsista kun on pienen elämänsä aikana ehtinyt lentää jo useamman kerran. Hahaa, eipä muuten hassumpi mainosidea Finnairille! ;D
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
6 kommenttia:
Hyvää itsenäisyyspäivää sinne Pekingiin!
Ihana kommentti lapsilta :-D
Kertoo kyllä paljon, että finskillä sitä on matkustettu aikasta paljon :-)
Ja kieltämättä, kyllä se aina hyvältä tuntuu astua Finnairin koneeseen. Siinä on jotain kotoista...
Totta! Finnairissa on jotain ihanan kotoista ja turvallista, jopa tällaiselle lentopelkoiselle. Aikamoisen työn pääkoppani kanssa jouduin kyllä käymään, jotta tänne muutto oli ylipäätänsä mahdollista. Nyt lennot sujuu jo ilman pahempia ahdistuksia. Varsinkin paluulento Suomeen menee jo kuin siivillä. :)
Kiitos, hyvää itsenäisyyspäivää sinnekin Hangzhouhun! Ja mukavaa Suomi-loman suunnittelua muuten!
Täältä Israelista itsenäisyyspäivätoivotukset sinne Pekingiin.
Täällä taas Suomen suurlähettilään luona oli itsenäisyyspäivän vastaanotto jo keskiviikkona, piti mennä mutta jäi väliin huonon olon vuoksi.
Hienoja paperikynttilöitä!
Juhlavaa Itsenäisyyspäivää myös täältä kotoisesta Jyväskylästä.
Maahan on yön aikana satanut jotain valkoista, taidetaan kutsua kotoisammin rännäksi.
Mutta lippu pidetään korkealla ja kynttilät palamassa ikkunoilla.
Niin, ja tietenkin illalla liimaudutaan tv:n ääreen katselemaan kädenpuristuksia ja ehkä vähän pukujakin voimalla seitsemän naisen (pikkujoulutunnelmissa).
Yaelian, hyvää itsenäisyyspäivää myös sinne Israeliin! Olipas harmi, kun missasit juhlat. Asuukohan siellä muuten minkä verran suomalaisia?? Täällä Pekingissä on noin viitisen sataa. Yllättävän paljon itseasiassa, Nokia kun vetää niin paljon väkeä. Mieheni tosin ei ole kysyisessä firmassa. Paperikynttilöistä tuli minunkin mielestä aika hienoja :)
Seija, täällä on niin kuivaa, ettei edes räntää satele! Hassua että kunnon räntäkeliä on jopa ikävä. Vai vietätte iltaa pikkujouluisissa tunnelmissa, voimalla seitsemän naisen. :) Olipas mukavan isänmaallisesti ja päivän teemaan sopivasti ilmaistu! ;) Mikäli paikalle saapuu Telle tai muita tuttuja, niin kerrohan toki terveiseni!
MiaO, en oikein tiedä, kuinka monta suomalaista täälläpäin asuu, pitänee kysyä suurlähetystön väeltä, kun sinnepäin tulee asiaa.
Lähetä kommentti