sunnuntai 14. joulukuuta 2008

Ihanaa, posti kulkee sittenkin!


Voi mikä riemastuttava yllätys meitä tässä kohtasikaan. Postilaatikkoomme oli ilmestynyt ihka oikeaa postia! Hädin tuskin maltoimme kauppakassit purkaa, sen verran erikoinen ja jännittävä tilanne oli. Kirjeitä hykerrellen hypisteltiin, käänneltiin ja väänneltiin, tunnusteltiin ja ihasteltiin, ihan jopa haisteltiinkin. Koiruutemme nimittäin.

Postin perille saapuminen ei Kiinassa ole ihan yhtä todennäköistä, kuin mihin olemme Suomessa tottuneet. Olen kuullut, että välillä toimitus ontuu, välillä taas toimii hyvinkin sujuvasti. Taitaa riippua joistain mystisistä x-tekijöistä. Ystävien lähetystietojen mukaan meille on jäänyt ainakin pari kirjettä saapumatta. Toivon mukaan nyt kun postimies vihdoin löysi perille, tie on avattu.

Myös postin lähettäminen täältä kuulostaa olevan välillä aika haasteellista, eikä perillemeno taida olla ihan 100-prosenttista. Kuulemma lähetys saattaa tyssätä niinkin oleellisiin seikkoihin, että osoitetiedot on kirjoitettu jollain muulla kuin mustalla tai sinisellä kynällä tai ehkä kiinalaisittain hivenen väärään paikkaan. Myös kirjekuoren suhteen on jotain vaatimuksia, ainakaan se ei saa olla punainen ja käsitykseni mukaan ihan mitkä tahansa kuoret ei muutenkaan käy.

Siispä itse en ole vielä yhtäkään kirjettä täältä lähettänyt. Ajatus on tyssännyt haasteellisuuteensa ja sähköisten viestimien helppouteen. Mutta nyt kun tie on avattu ja kun pääsin kokemaan sen riemun kirjeitä hypistellessäni, niin tokihan minun täytyy paikallinen ja varsin kiinalainen postitustapakin opetella.

Ei muuta kuin kirjoittelemisiin! Ja kiitokset vielä teille rakkahaiset tien raivaajat lähettämistänne posteista! Niitä ihastellaan ja hypistellään vielä pitkään.

6 kommenttia:

Vilijonkka kirjoitti...

Jospa postimies on päättänyt kerätä tietyn määrän kirjeitä, ennen kuin tuo teille saakka? Jos nytkin kerralla tuli noinkin monta kuorta.

MiaO kirjoitti...

Vilijonkka, taisi päätelmäsi osua varsin lähelle totuutta. Nimittäin postileimoissakin on ainakin kuukauden ero.

Anonyymi kirjoitti...

Toista vuotta on meidänkin Kiinan matkastamme aikaa, eikä kaikki lähettämämme kortit ole vieläkään tulleet perille. Ne laitettiin yhtä aikaa hotellin paperikauppa/postitoimistosta. Merkkejä yhtä korttia kohti myytiin monta, ja ne oli niin kookkaita, että hukkaan meni pähkäily, mitä kortteihin kirjoittaisi. Kaikki tekstit kyllä peittyivät merkkien alle, ja ehkä se oli tarkoituskin.

MiaO kirjoitti...

Seija, kortit on tosiaankin olleet matkalla jo jonkin aikaa... Lieneköhän mappi-öö ne imaissut, vai mikähän se paikka, mihin perille saapumattomat postit päätyvät?? Onpas kyllä iso harmi. Voi kunpa ne olisivatkin vielä olemassa ja joku postivirkailija ne jonkun hyllyn takaa hoksaisi ja pelastaisi uudestaan tien päälle. Ehkäpä, kenties.. ;)

Niinpä niin, täällä Kiinassa useinkin pätee, ei niinkään laatu vaan määrä. Näköjään myös postimerkkeihin.. Täytyypä sitten muistaa, ettei kortteihin mieti kovin monisanaisia kuulumisia, että mahtuu merkit mukaan.

Anonyymi kirjoitti...

Kiva ja hyvin kirjoitettu blogi :) Näitä ulkosuomalaisten tarinoita on aina kiva kuulla!

MiaO kirjoitti...

Kiitos Iulia. :) Tervetuloa mukaan seurailemaan!