sunnuntai 28. joulukuuta 2008

Suomi-vieraita ja sunnuntain tunnelmia

Olemme saaneet luoksemme Suomi-vieraita ja pariviikkoinen seikkailu on alkanut. Vieraidemme toivuttua aikaerosta, kävimme alkajaisiksi tervehtimässä Panda-karhuja. Laiskan pulskeat kiinalaisnallet löntystelivät verkkaisesti turisteista piittaamatta ja torkkuivat päiväunia masut täynnä bambun oksia. Aitauksesta löytyi hauska karhujen leikkipuisto, kiikkuinen, keinulautoineen ja liukumäkineen.







Virittäydyimme kiinalaiseen tunnelmaan kortteleita ja kujia kierrellen ja päädyimme toriaukealle ihastelemaan paikallisten harrastuksia. Kiinalaispapoilla oli todella mielenkiintoinen tapa viettää sunnuntaipäivää. He olivat tulleet ulkoiluttamaan kesytettyjä lintujaan. Linnut tekivät pyrähdyksiä ilmaan ja palasivat samantien omistajiensa luo.

Hetken aikaa seurattuamme ymmärsimme leikin jujun. Linnut syöksähtivät lentoon ja kiinalaispapat puhalsivat putken läpi helmen ilmaan, jonka linnut nappasivat ja palauttivat omistajansa kämmenelle. Voi miten taitavaa! Tämä todellakin teki meihin vaikutuksen!









Lukuisat upeat leijat liihottelivat torin yllä. Kiinalaisnainen tuli tarjoamaan mahdollisuutta kokeilla leijan lennätystä. Ystävällisessä opastuksessa leija pysyi kuin pysyikin ilmassa. Tokihan nainen tarjosi mahdollisuutta myös ostamiseen. Positiivista oli, ettei hän yrittänyt millään lailla tyrkyttäen kaupata ja hymyili edelleen, vaikka jätimmekin leijat sillä kertaa ostamatta.





Järvi on jäässä täälläkin. Tosin aika hatarasti, mutta se ei kiinalaisia huolettanut. Luistimet oli vedetty jalkaan, vaikkei luistella osattukaan. Jäällä liukasteltiin myös kengillä. Ja miten epäkiinalainen ilmiö, mies avannossa!!






8 kommenttia:

Elegia kirjoitti...

Pandoille oli laitettu joka keinutuoli :D

Upeita kuvia jälleen kerran ja mielenkiintoinen tuo lintumies.

MiaO kirjoitti...

Kiitos Elegia! Tuo pandojen keinutuoli oli kyllä hupaisa. :D Hauska olisi ollut nähdä millaisessa käytössä se on. Ja lintumies oli kerrassaan mainio ja linnut ihan uskommattomia. Mitenköhän mies on lintunsa opettanut?? Tosi mielenkiintoista oli sattua paikalle ja nähdä tuollainen taidonnäyte. Olen havainnut, että kiinalaisilla on erikoisen läheinen suhde lintuihin.

Suvi kirjoitti...

Ihania nuo pandat. Ja tuo lintupappa kans aika erikoinen.

Kaikki tuntuu olevan siellä aika iloisia. Kun täällä kävelee kadulla, niin harva kyllä hymyilee kovin aidosti takaisin, jos itse on hymyilevä.

Anonyymi kirjoitti...

Mekin kaytiin katsomassa pyhina pandat mutta ei ollenkaan huomattu noita muita upeita juttuja, paitsi leijat. Kavitteko aquariumissa? Se on upea!

Satsu

monsteri kirjoitti...

Kaippa minäkin vihdoin avaan sanaisan arkkuni, kun tätä loistoblogia on tullut toisen vieraanne suosituksesta jo hetki lueskeltua.

Eli kliffa blogi, huisin hienoja kuvia ja ennen kaikkea herättää hirmuisen himon tulla Pekingiin pyörähtämään taas uudelleen.

- doni

Ps. Täytyykin vielä loppuun kysyä, että millä ihmeen konstilla olet Mia saanut Jennin suostuteltua eläintarhaan? Oluella?

MiaO kirjoitti...

Suvi, tokihan tähän Kiinan miljardisakkiin mahtuu kaikenlaista, mutta kotimaahan verrattuna yleisilme tosiaan on hymyilevämpi. No toisaalta meihin totisiin ja murjottaviin suomalaisiin verrattuna kansa kuin kansa tuntuu iloiselta. ;) Näillä kaduilla kulkiessa muuten aika usein kohtaa huvittuneita ilmeitä, kun kiinalaisten mielestä me ulkomaalaiset käyttäydytään niin vallan kummallisesti.

Satsu, ai kävitte tekin viikonloppuna pandoja katsomassa. Aquariumiin me ei päästy, kun oli mennyt just kiinni. Tarkoitus olisi koittaa uudemman kerran ja varsinkin, jos se niin upea oli. Yllättävän kalliit liput sinne näytti olevan, mutta hyvä jos on sen arvoista.

Doni, kiva tavata uusia tuttavuuksia täällä ja mukava että olet blogin äärellä viihtynyt! :)
Hahaa, täytyypä paljastaa, ettei Jenni eläintarhaan suostunutkaan, vaan meni lähibaariin oluselle siksi aikaa. Kuulemma oli ollut olo sielläkin kuin eläintarhassa, mutta sillä erolla, että se oli ollut hän jota tuijotettiin. ;D

Anonyymi kirjoitti...

Kiva tuo luistelukuva, jossa eräs taustalla kävelevä ihminen muistuttaa kovasti taijiopeani, joka oli kotona käymässä juuri tuona ajankohtana. Täytyypä kysellä, ehtikö hän piipahtaa ulkona jääkävelyllä. Hih!

MiaO kirjoitti...

Rusina, se on kyllä hassua, kun meidän silmään kiinalaiset näyttää kaikki ihan samalta. Ja sama on toisinkin päin. Kuulemma me länkkärit ollaan niin samannäköisiä kaikki. :-O No olikos ope jäälle poikennut? ;)