Olen aina ollut perso makealle, niin perso, että se on useammin kuin kerran ylittänyt moraalin rajat. Erään joulun alla äiti oli ostanut minulle ja kahdelle pikkuveljelleni suklaakalenterit. Ahneuksissani olin tyhjentänyt omani jo ennen kuun alkua. Himoitsin veljieni suklaaluukkuja ja kävin ylimaallisessa makeanhimossa kähveltämässä niistä muutamia.
Jonain aamuna heräsin veljieni huutoon ja parkuun, sen päivän luukut kun olikin tyhjät. Veljieni itku ja pettymys oli niin sydäntäriipivää, että kävin hakemassa lähikiskalta pussin irtokarkkeja ja illan hiljetessä menin täyttämään tyhjiä luukkuja. Tunsin sädekehän pääni päällä ja sain nukutuksi.
Aamulla heräsin taas huutoon: "Äitiii!!! Mia on TAAS syöny meidän suklaat, täällä on vaan joku tyhmä irtokarkki!" En tiedä, miksi syyttävä sormi kohdistui aina minuun, ehkäpä siksi, että käytin usein isosiskon nokkeluuttani häikäilemättömästi hyväksi. Voitteko kuvitella, että kukaan olisi näin ilkeä, että kähveltäisi niinkin pyhän asian kuin toisen joulukalenterin?! Minä olin.
Ei sillä, ettenkö olisi elämäni aikana saanut maistaa omaa lääkettä. Ja onneksi olenkin, sillä muutenhan olisin ihan yhtä ilkeä kuin ennenkin. Mutta jotta saisin purettua tämän sieluni syövereitä painavan karman lopullisesti, päätin tämän julkisen tunnustuksen lisäksi avata joka päivä joulukalenterista tyhjän luukun. Tein tällaisen pussukankin, jollaisesta aina lapsena haaveilin. Tästä alkaa siis katumusharjoitus, joka käsittää 24 karvasta kurkistusta tyhjään pussiin. Tämän tunnustuksen myötä lähetän anteeksipyyntöni rakkaille pikkuveljilleni. Ehkä minusta tulee vielä ihan kelpo isosisko.
16 kommenttia:
Pikkuveljesi varmasti arvostavat tätä katumusharjoittelua ;-)
Toivottavasti ;) Olen kyllä koittanut petrata ja käyttäytyä oikein mallikelpoisesti viime vuodet ;D
Onneksi ei ollut vielä suklaakalenteita kun itse oli lapsi, muuten olisin herännyt pikku siskoni huutoon!
Mulle tulikin tästä mieleen vielä pahempi omaatuntoa kolkuttava asia lapsuudestani, ehkä mun pitäis tehdä tälläinen samanlainen synninpäästö. Mun rikos liittyy kanssa karkkeihin.
Itkupilli, voi kiitos kommentistasi. Olen huojentunut, etten ole ainoa, jolla on karkkirikoksia omalla tunnolla ;) Vertaisseura on mitä terapeuttisinta!
Hmmm, minkähänlaisen kepposen sinä olet karkkeihin liittyen tehnyt?? Itseäni kalvaa myös yks aika paha karkkijuttu, mutta en tiedä rohkenenko siitä kirjoittaa... ;)
Eikä petosseuraa tarvitse edes kovin kaukaa hakea...Ainoana lapsena tosin petin itseäni.
Minä en oikeastaan usko parantumiseeni, sillä aika usein pihistän kuopuksen lauantaipussista, hänellä kun on joka tapauksessa aivan liikaa kokoonsa nähden, kai. Vähän Robin Hood meininkiä!
Vilijonkka, petoksesi on täysin ymmärrettävä. Sinähän vain ajattelet lapsesi etua... Oletko muuten koskaan jäänyt kiinni?? ;)
Myös minä osaan tuollaiset Robin Hood -kikat... Lapsuuskaverini sai aina paljon karkkia, mutta ei itse ollut edes kovin perso. Minä tietenkin olin kovin avulias ja autoin häntä niiden jakamisessa. Ehdotin usein, että järjestettäisiin juoksukilpailut pihan lasten kesken ja palkinnoksi saisi nameja.
Voittajalle tietysti oli varattu kaikkein eniten ja kaikkein parhaimmat, ja minähän olin tietty se kaikkein nopein ;)
Heippati!
Mihinkas voisin laittaa MAdame Miaolle kutsua yksiyiseksi muuttuneelle blogilleni. Niinku, jatkoille kutsuisin ;)
Mukavaa joulunalus aikaa .
ps. siis selvemmin sanottuna (sori!) sahkopostiosoitettasi kyselisin.
Kiitos kutsusta M´man! Kävin jo jättämässä merkkiä. Sesam aukeni ja bileet jatkuu ;D
Eikos rikos vanhene hmmm....parissakymmenessa vuodessa ;-D
Voi ei tamahan on oikein tunnustusten blogi....itse olen tehnyt talla saralla rikoksista pahimman jonka nyt toitotan kuuluville. Olen varastanut isani taskusta rahaa karkkeihin! Noin. Nyt se on tehty. Synninpaasto.
TunnIstatko muuten minut?
Satsu, pelkään pahoin, että nämä ovat niitä suuremman luokan rikoksia, jotka ei ajan saatossa vanhene ;) Ainakin kun miettii kuinka traumaattista lapselle on, kun joulukalenteri on kähvelletty. :/
Taidan olla tällä saralla oikea multirikollinen. Olen nimittäin syyllistynyt myös tuohon mihin sinä. Kävin äitini kukkarolla. Onneksi vain kerran ja silloinkin oli niin vaikea syödä sitä varastetulla rahalla ostettua Dajmia. Olo oli niin kamalan syyllinen ja tunnustus oli tehtävä melkein heti.
Tästäpä tuleekin mieleen, että miksi pikkuveljiltä oli sitten helpompi anastaa? :/ Sisarukset kai kuuluvat johonkin tämän sortin rikosta lieventävään luokkaan. Ja ehkäpä namit on jotain "yhteistä" hyvää ja raha jonkun omaisuutta.. :/
Satsu, taidanpa tunnistaa sinut. Tosin pisti vähän mietityttämään.. Kun tässä leikin lapsuusvuosieni suosikkia Knikke Knakkertonia, niin ääkkösten ja öökkösten puuttuminen vihjaa jotain.. Johtopäätös: Et ole hommannut tietokonettasi Suomesta. Olet siis viihtynyt maailmalla jo pitempään... Ja koska kysyt tuolla tavoin, että tunnistanko?, niin ollaan siis oltu tekemisissä ja todennäköisesti myös nähty. Ja vieläpä ilmeisesti tässä ihan hiljattain, joten taidat asua nykyään näillä kulmilla. ;) Vai kuinka?
No kun alkuun päästiin tunnustuksissa, niin oletteko kuulleet koskaan lähes kuuskymppisestä, joka laittaa suklaat piiloon iteltään, ja käy sitten ikäänkuin pihistämässä niitä sytyttämättä keittiöön valoja kun käy yläkaapilla...taitaa olla jo aika sairasta...
Voi Seija, tuohan on varsin yleinen ilmiö. Sitä kutsutaan itsensä huijaamiseksi ;) Pimeässä syötyjä suklaita ei kai lasketa ;) Minä taas koitan syödä namit mahdollisimman nopeasti, ettei elimistöni ehtisi niitä kaloreita laskea :/
Siksipä minä laitan uudet suklaalevyt aina pakasteeseen pienemmiksi eriksi pakattuina. Se rajoittaa vähän syöntiä. Aika hyvin on toiminut. Yleensä hirnu himo iskee vain taudin keskellä kuten nyt. Ääni kuin maan alta ja puhe puuroa, mutta aivot alkavat olla normaali toimintakunnossa.
Rusina, aivan mainio säilytysvinkki! Pitää kyllä kokeilla, jos edes hetken kauemmin nuo herkut kestäisi. Toipumisia sinulle! Tuo äänettömyys on kyllä aika kurjaa ja erityisen epämiellyttävä tilanne on silloin kun puhelin soi... :/
Niinpa. Isotsiskot ovat pahimpia.
Vanhimpina kerkiavat ensimmaisina tekemaan pahaa. Kylla ne pikkuveljetkin olisivat ehka saman tehneet jos olisi annettu heille siihen mahdollisuus. Kaikissa lapsissa lojuu adventtikalenterinluukunavaaja ;)
Mutta varmasti pikkuveljesi arvostavat tata itsellesi laatimaa rangaistusta ja se heita ehka vahan hymyilyttaakin monen vuoden takaa. ;)
Itsellain on 5 pienempaa siskoa. Kiusasin vain itseani pari vuotta nuorempaa ja han taas hanta nuorempaa... Ja sitten isoin/vanhin puolusti nuorinta... Eli kaikennakoista roolia oli samassa sisaruskatraassa. Kaikkien piti vain oppia yksitellen samat temput/virheet etc ihan itse. ;)
Mukavaa Lucianpaivaa!
Lähetä kommentti