Kiinalaiset ovat kautta aikojen ihailleet vaaleaa ja kalpeaa ihoa. Ihon ahavoituminen ja ruskettuminen ovat olleet merkkejä köyhyydestä ja vähempiosaisuudesta. Se on paljastanut, että ihminen on joutunut olemaan pellolla ja työskentelemään ulkona.
Vielä nykyäänkin vaalea iho on se mitä tavoitellaan. Television mainospätkissä esitellään onnelliseksi tekeviä vaalennusvoiteita ja kauneussalongeissa tehdään ihon vaalennuksia monenlaisin menetelmin. Kaikki keinot eivät varmaankaan ole ihan kivuttomia tai turvallisia. Voiteiden vaalennusaineena sitä paitsi käytetään usein elohopeaa.
Kosmetiikkaosastolta löytyy kyllä tutut kansainväliset merkit. Tuotteet on vain kiinalaistettu vaalentavalla ainesosalla. Mikäli ei haluakaan ihoaan vaalentaa, saattaa joutua etsimään tovin jos toisenkin. Vaalentavaa ainetta on nimittäin lisätty ihan kaikkeen, niin kasvovoiteisiin, puhdistusaineisiin kuin käsirasvoihinkin.
Aurinkoa ei siis Kiinassa palvota, vaan sitä kartetaan kaikin keinoin. En ole nähnyt ainuttakaan kiinalaista, joka olisi tarkoituksella kääntänyt kasvonsa kohti tuota ruskettavaa valoa. Päinvastoin. Kiinalaiset naiset suojaavat kasvonsa heti, jos aurinko vähänkin pilven takaa pilkistää. Sateenvarjoa käytetään aurinkosuojana ja kesäisin katukuvassa näkee jos jonkinlaista aurinkolippaa. Kaikkein koomisin on sellainen koko naaman peittävä musta visiiri. Siitä tulee mieleen lähinnä joku pelottava tieteiselokuva.
Eipä taida solariumeilla olla markkinoita Kiinan maalla, eikä itseruskettavilla voiteilla. Ja mitenköhän täällä kuuluisi meille tuttu, huolestunut ilmaus: Voi kun näytät kalpealta, oletko kenties kipeä??
11 kommenttia:
Voi hyvänen aika :D Me suomalaiset ollaan siellä varmaan kovin ihailtuja :) :) Ajattele kuinka päinvastainen kauneusihanne voi ollakaan.. lännessä kuollaan ihosyöpiin, jotka tulee liiasta auringinotosta ja päivittäisistä solariumeista ... huh
Joillakin kiinalaisilla se valkaisu on vaan mennyt liiallisuuksiin. Ylivalkaistut kasvot ovat todella kammottavan pelottavan näköisiä. He ovat todella sairaan näköisiä.
Näinhän se on, että ihminen ei koskaan ole tyytyväinen siihen mitä on, vaan tavoittelee sitä mitä ei edes välttämättä voi saada.
Kiinalaiset vaalennetut hiukset ovat myös ihan oma tarinansa...
Risulinna ja Suzhouren: Niinpä, kovin on päinvastainen kauneusihanne täällä. Ja kyllä saa suomalaisena kuulla, että voi kun on ihanan vaalea iho.. Itse tosin ottaisin edes jonkun verran pigmenttiä, jos voisi valita, mutta niinhän se taitaa olla, ettei ihminen juurikaan koskaan ole tyytyväinen siihen mitä on.
Ylivalkaistut kasvot ovat kieltämättä aika hurjan ja luonnottoman näköiset. Hassua että täällä sellaista tavoitellaan. Tästä tulikin mieleen, että kiinalaiset ovat innokkaita poseeramaan ja teettämään itsestään mitä erilaisimpia kuvia. Kuvaamoissa sitten valokuvat usein ylivalotetaan tarkoituksella, jotta iho näyttäisi vaalemmalta.
Ja totta Suzhouren, kiinalaisten hiusten vaalennus on ihan oma lukunsa. Kun miettii miten vaikea mustaa tukkaa on vaalentaa ja värjätä, niin melkein voi jo päätellä minkälainen se lopputulos usein on...
Samaa pakonomaista valkaisua ja värin vaihtoa on havaittavissa ympäri maailmaa.
Ihminen on skitso elikko. Vaaleat haluaa olla tummia ja tummat vaaleita.
Mitäs jos lopetettaisiin moinen hölmöily ja rakasteltaisiin maailma beessiksi ;D
Hauska, naseva kommentti Sampsa! Luulisi että pitkässä juoksussa tässä beessiksi tullaankin, mutta taitaa tumma geeni olla aika paljon vaaleaa vahvempi. Mutta entäpä jos kehomme alkuainetasapaino ajan saatossa heilahtaisi, ja meistä tulisikin vaikka sinisiä... Öööö taisipa aihe nyrjähtää tuonne skifin puolelle.. ;) Mutta joka tapauksessa tyytymätön on ihmismieli. Aina hamuaa sitä, mitä ei ole.
Oma lukunsa ovat ihmiset kuten minä, jotka tuhraavat kaksikymmentä minuuttia kemikalio-osastolla etsien käsivoidetta, eivätkä huomaa mitään whiteningtekstiä missään...
Ensi kerralla katseleppa sillä silmällä, niin voit vallan yllättyä. ;)
Piipahdin Pekingissä vuonna -99. Oli mielenkiintoista vierailla esim. tavaratalojen kosmetiikkaosastolla, kun yht'äkkiä saattoi pieni kiinalainen nainen/tyttö kipittää selän takaa ohitse hipaisten hiuksiani... Itse on ihan blondi (en omasta tahdostani) ja kalpea kuin kalkkilaivan kapteeni... nyt selvisi syy heidän käytökseen... kiitos!
Hilpi, asioilla näyttää olevan taipumus selvitä ennen pitkää. Hyvä niin. Eräs ystäväni hoksasi tämän postaukseni myötä, miten voi olla mahdollista, että tuntemansa kiinalaispariskunnan biologinen lapsi on vanhempiaan selvästi tummaihoisempi. Löytyyköhän vastaus kylppärin peilikaapista??
Siis ilemisesti nuo voiteet tepsivät oikeasti? Voikohan sellainen olla iholle kovin terveellistä, hmm... Kaikkea sitä oppii sinun blogissasi :)
Elegia, kyllä ne voiteet oikeasti tepsivät. Ja nykyään suosio on kasvanut monilla tummaihoisilla alueilla, kuten Afrikassa. Ei tuollainen ihon vaalentaminen kovin terveellistä ainakaan ole. Käytetäänhän voiteissa elohopeaa ja muita myrkkyjä. Jopa vaarallisista vetyperoksiidihoidoista satuin lukemaan netistä. Ihoon saattaa tulla monenlaisia reaktioita ja se lisää myös ihosyövän riskiä. No eipä ihme.
Lähetä kommentti