tiistai 28. lokakuuta 2008

All Hallows Eve


Saimme kutsun Halloween-juhliin. Aiheesta ja perinteestä varsin tietämättömänä turvauduin Wikipediaan ja koitin evästää tietämystäni iltaa varten...

Halloween on noitien, aaveiden ja kummitusten juhlapäivä, jota vietetään lokakuun viimeisenä päivänä. Nimi on lyhenne englannin sanoista "All-Hallows-Eve" eli pyhäinpäivän aatto. Alunperin se oli pakanallinen juhla, jota vietettiin Englannissa, Skotlannissa ja Irlannissa ja se pohjautuu kelttiläisten kulttuurien syksyllä vietettyyn uudenvuoden juhlaan Samhainiin. Suomessa samhainia vastaava juhla tunnettiin nimellä kekri ja se oli myös suomalaisille vuoden tärkein juhla.

Samhainin aikaan aaveiden uskottiin voivan sekaantua ihmisten elämään, koska silloin menneen vuoden aikana kuolleiden sielut matkasivat kuolleiden asuinsijoille. Ihmiset uhrasivat yhdessä ruokaa ja eläimiä ja sytyttivät suuria tulia kunnioittaakseen ja auttaakseen kuolleiden vaellusta.

Siirtolaisten myötä Halloween-ajatus levisi Amerikkaan ja on nykyään voimakkaasti esillä paikallisessa populaarikulttuurissa. Halloweenin merkittävävyyden amerikkalaisille voi huomata täällä Pekingissäkin. Varsinkin ne alueet ja talot, joissa asuu amerikkalaisia, on koristeltu luurangoin, hämähäkin seitein ja kurpitsalyhdyin.

Kurpitsa muuten liittyy Halloween-teemaan sillä tavoin, että erään tarinan mukaan lyhty on saanut nimensä Jack-juopolta. Hän kiristi pirulta lupauksen, ettei hänen sielunsa joutuisi helvettiin. Jackia ei kuitenkaan hyväksytty taivaaseenkaan. Piru heitti Jackille hiilen, jonka mies säilöi lyhdyksi nauriin sisään. Siitä lähtien Jackin sielu on etsinyt itselleen sopivaa lepopaikkaa pienen lyhdyn valossa. Yhdysvalloissa perinteinen nauris on vaihtunut mahtipontisempaan kurpitsaan.




Juhlapaikka oli koristeltu asiaan kuuluvasti. Emäntä ja isäntä olivat selvästi nähneet vaivaa. Pääkalloja, hämppejä, seittejä... irtokäsiä ja sormia yllätyksekseen siellä täällä.



Illan menuuseen kuuluin luonnollisesti kurpitsakeitto. Kääk, mitä siellä keitossa uiskentelikaan?! Barbin käsi ja reisi. Joku jo lienee hotkaissut pään.





Muutaman Bloody Maryn jälkeen itse Draculakin paljastui varsin mukavaksi hepuksi.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hui! Olipa hurjannäköistä rekvisiittaa. Toivottavasti oli hyytävän hirveän hauskaa!!! Huuuuu... t. ano

Vilijonkka kirjoitti...

Jaaha, ehdit ensin sinne wikipediaan. Eipä tarvitse itse vaivautua, juuri nimittäin puhuttiin miehen kanssa, että pitäisi... Että kiitos referaatista. Mainio idea tuo kurpitsakeitto proteiinilla hystettynä!

Elegia kirjoitti...

Huh, upeita kuvia! Oli varmasti mahtavat bileet. Ihan mielettömän hienoa. Ja kiva saada myös pikakelaus Halloweenin historiaan. Itse en esim. tuota kurpitsajuttua edes tiennyt ennestään. En tosin ole koskaan juhlinut halloweenia.

MiaO kirjoitti...

Huhuuu Ano, olin ihan vaikuttunut kaikesta siitä rekvisiitasta. Ihanan karmivia yksityiskohtia! Ja hirmuisen kivat kemut muutenkin.

Vilijonkka, ollappas hyvä. Siinäpä se tuli samalla, pikakatsaus Halloweenin historiaan. Se proteiinipitoinen kurpitsakeitto oli kyllä aika naseva noihin bileisiin :D

Elegia, kiitos, kiva saada palautetta myös kuvista :) Minullekin se kurpitsatarina oli ihan uusi. Tosin minäkään en ole tätä teemaa aiemmin juhlinut. Mielenkiintoista oli tutustua uusiin ihmisiin, mutta sitä vaan mietin, että mitenköhän heidät tunnistaa tuolla kadulla?? :/

M'man kirjoitti...

MAINIOITA kuvia! Tuo hukkunut barbie on aikasta okso... ;)

mutta hauskaa nayttaa olleen, selvisitte pois paremmin kuin barbie !

MiaO kirjoitti...

M´man, barbien kohtalo oli jokseenkin julma. Me sentään selvittiin pois ihan yhtenä kappaleena ;) Ja keitto oli kieltämättä aika luotaan työntävä... Kiva että tykkäsit kuvista. :)