Aamuisella koiranulkoilutuslenkillä olo tuntui yllättävän kotoiselta. Sää oli syksyisen suomalainen. Vettä sateli ja ilma oli kolea. Iho meni jopa kananlihalle. Ehkä ensimmäisen kerran täällä ollessa. Kotoisuutta lisäsi se, ettei kiinalaisia näkynyt missään. Moinen keli ei taida olla se suosituin ulkoilemiseen, mutta kiinalaisia se houkuttelee sitäkin vähemmän. Kadut huokuivat tyhjyyttään.
Tajuntaani iskeytyi toinenkin epäkiinalainen aistihavainto. Äänimaisemasta puuttui jotakin hyvin oleellista. Oli kumman hiljaista! Kaskaiden siritys oli vaimentunut huomattavasti. Oikeastaan sitä ei juurikaan enää kuulunut. Voi miten autuasta! Kumpa tämä ei olisi vain sateen tuoma ilmiö, vaan jotain pysyvämpää. Ilokseni huomasin kadulla muutamia kuolleita kaskaita. Mahtavaa! Vielä kun löytäisi kunnon joukkohaudan!
Tunnelma oli jo heti aamusta virittäytynyt kotoiselle taajuudelle, niin mikäpäs olikaan sen luontevampaa kuin viettää löhö-lauantaita suomalaisia nettiradioita kuunnellen.
Myöskään ruuaksi ei tänään mikään kiinalainen kelvannut, vaan ilmeni pakottava tarve saada jotain kotoisempaa. Hmmm... mitäköhän tänään syötäisiin...? Juustovoileipiä!! Pitkään ei tarvinnut miettiä. Elimistömme huusivat lämpimiä voileipiä! Kiinalaisesta ruokaympyrästä puuttuu kumpikin artikkeli, sekä juusto että leipä. Onneksi lähikauppamme hivenen länsimainen valikoima mahdollisti suunnitelmamme. Sieltä löytyi kuin löytyikin pussillinen paahtista ja pari eri makuista juustokönttiä.
Oikein innollamme väsäsimme voileipiä ja ilmassa leijui jännitystä, kuin suuressakin urheilutapahtumassa. Miten voikaan voileipien tekeminen olla näin spesiaalia!? Ehkä tämä kaikki kertoo jonkin asteen koti-ikävästä. Nyt se kai sitten ensi kerran iski, kuukausi siihen meni. Ja voileivät, ne maistuivat niin maan taivaalliselta!
Ilta jatkui edelleen suomalaisissa tunnelmissa. Kulhollinen popcorneja ja tietokoneen ääreen istumaan. Nyt oli pakko saada nähdä vähän Pasilaa. (=Hullunhauska suomalainen animaatiosarja. Tähän kohtaan liittäisin mielelläni linkin, mutta en ole siinä vielä onnistunut.)
Pasilan Pekka Routalempeä mukaillen: Koti-ikävä, on se jännä ettei se kotona iske, usein muualla iskee. Ulkomailla niin erilaiselta näyttää. Aluksi kaikki on hyvin jännää. Sitten ikävä hiipii. Kaipaus kaihertaa rintaa. Juice ja syksyn sävel, tuuli käy läpi pääni etelästä pohjoiseen. Rakkaus. Jotain suomalaista sydän tahtoo. Voileipä, sekin niin suuri nautinto nykyään. On se jännä. Nykyään melkein kaikki on jännää.
5 kommenttia:
Nain jalkikateen, mukavaa suomalais paivaa teille! Niita on hyva pitaa, ja pitaisikin pitaa aina silloin talloin!
Pienimmatkin suomalaiset asiat, kuten voileivat, tuntuvat niin ihanilta ja luksukselta ! Tuttu tunne! Hieno postaus, kiva aihe :)
Mukavaa viikkoa!
Kiitos kommentista M´man! Onpa hyvä idea, että pitäisi noita suomalaispäiviä säännöllisesti. Silloin ei ehkä ikäväkään pääsisi kehittymään niin suureksi. :)
Mieleen tuli, että miltäköhän maistuisi kaurapuuro aamiaispöydässä pitkästä aikaa?? Ja voisilmän kera, nam! Hmmm, löytyisiköhän täältä mistään rehtejä kauraryynejä... Täytyypä katsella, jos vaikka jossain länkkärimarketissa sattuisi olemaan.
Mitä kotimaista sinulla erityisti tekee mieli siellä Ranskassa? Ja mitä tulee vietyä mukana Suomi-lomilta?
Niin ja kiitos, mukavaa viikkoa sinne teillekin! :)
Kuulostipa kivalta päivältä. Mä kanssa välillä kuuntelen suomalaista musiikkia ja saataan tehdä lämpösiä voileipiä. Ne on ihan eri asia kuin amerikkalaiset sandwichit.
Nyt meillä on myös näkkileipää, sen rouskuttelu vasta hyvältä tuntuukin, ruis tuntuu olevan niin harvinainen herkku täällä.
Mä olen kanssa joskus miettinyt tota kaurapuuroa, mutta en koskaan muista tsekata kaupassa, että löytyykö hiutaleita.
Mun mielestä on ihan mukava tapa välillä pitää Suomi-hetkiä, ihan samallalailla sitä joskus Suomessakin vietti eksoottisia hetkiä. Ja ei se koti-ikävä mikään huono asia ole, mun mielestä ihan luonnollinen ilmiö, josta saa myös nauttia. ;)
Hei Itkupilli, miten minulta onkaan jäänyt vastaamatta kommenttiisi. Hö, ja harmistus :(
Juu rouskis sinnekin! Voitko uskoa, että löysin Fazerin ruishapankorppuja ja Oltermannin juustoa! Uskomatonta! Pitihän ne ostaa pois, vaikka maksoivatkin enemmän kuin Suomessa. Sen verran harvinaista kuitenkin täällä päin.
Kaurapuuroa en taida päästä keitteleen, mutta ohraryynejä täältä löysin. Huomenna varmaan onkin sitten puuroaamiainen..
Olen samaa mieltä kanssasi, että koti-ikävä ei ole mikään huono asia. Itse asiassa se saa monet kotoiset asiat näyttäytymään vieläkin arvokkaampina. En tiedä millä tavalla tulen katsomaan Suomea sinne palatessa, mutta sen verran jo ymmärrän, että varsin eri silmin.
Lähetä kommentti